Blogini kertoo kasvivärjäyksestä ja sienivärjäyksestä.
This blog is about dyeing with plants and mushrooms.
Friday, December 13, 2019
December 13 Another Cortinarius dyed selection Toinen seitikkivärjätty lajitelma
Joulukuun kolmannentoista päivän langat ovat myös seitikeillä värjätty lajitelma, kaupassa täällä.
Näissä tummin väri on värjätty verihelttaseitikkien lakeilla, keskimmäinen hurmeseitikillä ja kellertävä punasuomuseitikeillä. Verihelttaseitikki on yleisin väriseitikeistä ja sillä värjäänkin kaikkein eniten. Hurmeseitikkejä löytyy hyvinä sienivuosina jonkin verran, mutta ei paljoa. Sen erottaminen veriheltoista voi aluksi olla vaikeaa, mutta kun niihin tottuu, niin ne kyllä ovat ihan erilaisia. Myös niiden väriainekoostumus on erilainen kuin verihelttaseitikeillä. Täällä olen kirjoittanut aiemmin hurmeseitikeillä värjäämisestä.
Punasuomuseitikki ei ole myöskään kovin yleinen, eikä se anna muille väriseitikeille tyypillisiä oransseja tai punaisia sävyjä vaan kellertävää. Täällä olen kirjoittanut sillä värjäämisestä. Punasuomuseitikin keltainen on vaaleampi ja rusehtavampi kuin eilisen tulihelttaseitikin keltainen.
IN ENGLISH
December 13th yarn is also a selection of oranges from mushrooms, in my shop here.
The darkest one is dyed with Cortinarius semisanguineus caps, the middle one with Cortinarius purpureus, and the yellowish one with Cortinarius bolaris. C.semisanguineus is the most common dye mushroom in my area, and I dye with it quite a lot. I also have some of the dried caps in my shop.
In good mushroom autumns I can find some Cortinarius purpureus, but not a lot. At first it is difficult to tell apart from C.semisanguineus, but when you are used to it, they are distinct. Also the dye content in them is different from that of C.semisanguineus. I have written about dyeing with them here.
Cortinarius bolaris is not very common either, and it doesn't give oranges typical to other dye Cortinarius mushrooms, but more brown or yellow. Here I have written more about it. The yellow from C.bolaris here is more brownish yellow compared to yesterday's C.malicorus orange yellow.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment