Solar dyeing experiments 1 Aurinkovärjäyskokeiluja 1

Kesä Suomessa ei ole kovin otollinen aurinkovärjäyksille, mutta halusin kuitenkin kokeilla, miten luonnonvärit tarttuvat alhaisemmassa lämpötilassa kasvihuoneessa pelkässä auringon lämmössä. Monet luonnonvärit vaativat kuumaa, jotta ne kiinnittyvät, mutta Jenny Deanin Wild Color- kirjassa on lista kasveista, jotka antavat väriä jo alhaisemmissakin lämpötiloissa. Useimmat näistä ovat kuorivärejä, jotka sisältävät tanniineja, mutta kuten jo tiesin, myöskin krappi tarttuu huoneenlämössä. Lisäksi raparperinjuuri ja reseda ovat kirjan luettelossa.
Muutama vuosi aikaisemmin olen kerran kokeillut tätä, mutta silloin laitoin selvästi liian vähän väriaineita purkkiin, Jenny Dean sanookin, että aurinkovärjäyksessä väriaineita tarvitaan enemmän kuin tavallisessa kuumavärjäyksessä, ja toistaiseksi vähien kokemusteni perusteella olen täysin samaa mieltä.

Langat oli esipuretettu tavalliseen tapaan alunalla ja viinikivellä.
Tähän ensimmäiseen purkkiin laitoin kerroksittain luonnonindigolla värjättyä vaalean sinistä lankaa, kuivattuja raparperinjuuren paloja ja kokonaisia kokenilleja. Raparperinjuurta käytin saman verran painona kuin lankaa ja kokenillia 7g/100g lankaa. Kaiken päälle sitten hanalämmintä vettä ja purkki aurinkoon kasvihuoneeseen, jossa se sai olla 10 vrk.
Tämän ajan kuluttua, otin langat ja pesin ne, mutta otin myös kokenillin ja raparperinjuuren palat talteen ja värjäsin niillä sitten uudestaan kuumavärjäyksenä.
Aurinkovärjäyksessä raparperinjuuren keltainen oli tarttunut hyvin, itse asiassa juuria olisi voinut olla hiukan vähemmänkin, jotta vihreästä olisi tullut kirkkaampi eikä noin rusehtava. Kokenillia taas olisi pitänyt olla selvästi enemmän, sen väri ei tarttunut kovin voimakkaana, taikka sitten se kuuluu niihin väriaineisiin, jotka vaativat enemmän lämpöä, luulen näin itse asiassa.
Ei se kokenilli kuitenkaan hukkaan mennyt, kaadettuani purkista siivilöidyn liemen kattilaan ja värjättyäni sillä normaalilla tavalla 80 asteessa sain alimpana olevaa kaunista vadelmanpunaista. Lisäksi keitin vielä raparperinjuuret ja kokenillit kiehuen ja silläkin liemellä sain melko lailla samaa vadelmanpunaista. Selvästi raparperinjuuret olivat luovuttaneet enimmän värinsä jo aurinkovärjäyksessä ja kokenilli vasta kuumavärjäyksenä.

IN ENGLISH
Summer in Finland is not very good for solar dyeing, but I wanted to see how natural dyes work in lower temperatures, in a glassjar in my greenhouse, heated just by the sun. Most natural dyes need high temperatures to attach to the yarn, but in Jenny Dean's Wild Color, there is a list of plants which yield color even in lower temperatures. Most of these are barks, which contain tannins, but also madder, rhubarb root and weld are mentioned there.

I have tried solar dyeing once before, but at that time I used far too little of the plant material, and wasn't satisfied with the results. Jenny Dean says in her book that more dyestuff is needed when dyeing in lower temperatures than when dyeing in hot, and based on my little experience, I wholly agree.

I had pre-mordanted the yarns with alum and cream of tartar like I always do.
To this first jar I put yarns with a base color of light blue dyed with natural indigo, then dried rhubarb root pieces (the same weight as yarn), and whole cochineal (7% of the weight of the yarn), all in layers. Then tapwarm water over them all and let the jar sit in the sun in the greenhouse.
After ten days I emptied the jars, saved the liquid and the dyestuff pieces and washed the yarns.

Yellow from the rhubarb roots had worked well with solardyeing, actually even a smaller amount would have been enough, then the green (blue base+ yellow) would have perhaps been a little clearer and not so brownish green. On the other hand I didn't use enough cochineal, it looks very pale, or actually it could be one of the dyestuffs that need hot temperatures. I think that is it, cochineal needs hot to get darker colors.

Anyway, that cochineal didn't go to waste, I dyed with the liquid from the jar the usual way, in 80C and got nice medium raspberry red (picture far below). And I got yet another dyebath by boiling the leftover rhubarb roots and cochineal and got another batch of raspberry red yarns:)
Clearly the rhubarbroots had given most of their color already in the solar dyeing, while most of the cochineal color was released later in hot bath.

News from Dye Garden Väripuutarhajuttuja

Toukokuu kuluu aina taimien ja puutarhan parissa, nyt hallanvaara pitäisi olla ohi ja alkuviikosta sain istutettua loput taimet ulos paikoilleen. Tosin viime yönä näin unta, että aamulla oli maa valkoisena lumesta ja kaikki väritattaret olivat paleltuneet, ja kurpitsat. Huh, onneksi se oli vain unta.
Sininen väri on tärkein ja sitä varten kasvaa nyt taas vähän morsinkoa (Isatis tinctoria), kiinalaista morsinkoa (Isatis indigotica) ja eniten väritatarta (Persicaria tinctoria), yläkuvassa vasemmalla ja takana, vielä odottamassa istutusta.
Oikealla puolella olevassa laatikossa on myös värikasvin taimia, japanilainen heinä, Arthraxon hispidus, joka sisältää luteoliinia ja antaa keltaista väriä. Tämä on ensi kertaa kokeilussa, sain sen siemeniä ja pitihän niitä kylvää. En tiennyt miten se itää ja kasvaa, joten kylvin siemenet sisälle jo 28.3, ne itivät hyvin ja olisivat olleet valmiita ulosistutettaviksi jo aiemmin, mutta pelkäsin halloja.
Kuvassa näkyy lisäksi vilaus purjoja ja timjamia:)

IN ENGLISH
In May I am always busy with plants and garden, but now the fear for frosts is over and this week I have planted everything outside. Well, last night I dreamed that it had snowed during the night and all my japanese indigoes had died, and zucchinis, too. What a nightmare, good thing it was just a dream!
Blue is the most important color to grow dyeplants for, and I have now woad, chinese woad and most of all japanese indigo planted in my garden. In the top picture there are japanese indigoes in the left and back still waiting to be planted outside.
In the right there are also dyeplants. It is japanese grass, Arthraxon hispidus, which contains luteolin and should give yellow. This is the first time I am growing it, and it will be interesting to see what it is like. I wasn't sure how it will grow, so I sowed the seeds early, March 28th, and plants were ready to go outside already in May, but I was afraid of the frosts.
You can also see a glimpse of my leeks and thymes in the picture:)
Ulkona penkissä krappi (Rubia tinctoria) on talvehtinut hyvin, nämä elävät nyt kolmatta kesäänsä ja penkin jatkoksi tuli uusia tänä vuonna itäneitä taimia kymmenkunta. Karanneesta mansikan taimesta krappien keskellä ei pidä välittää, en vain raaskinut kitkeä sitä.
Alemmassa kuvassa on aiemmin keväällä istutettuja viime vuotisia värihernepensaan (Genista tinctoria). Nämä ovat kasvatettu siemenestä, mutta sain taimivaihdossa tänä keväänä myös Genista tinctoria 'Vancouver Gold' taimen, jonka pitäisi olla koristeellisempi kuin tavallinen värihernepensas. Hyvä juttu, että näitä tavallisia on enemmän, että saan niistä satoa värjäystä varten jos 'Vancouver Gold' on liian hieno siihen tarkoitukseen.

Saan keltaisen värin suurimmaksi osaksi puiden lehdistä, monivuotisista pietaryrtistä ja piiskuista, ja värihernepensaskin on monivuotinen. Yksivuotisia kasveja en siksi paljoa kasvata keltaista väriä varten, ainoastaan värireseda (Reseda luteola) olisi tärkeä, mutta tila loppui kesken sinisten kasvien viedessä suurimman osan.

IN ENGLISH
In my "red bed" madder is doing fine, this is the third year for these plants, and I got some more madder plants from seeds this year, too. Don't mind the one stray strawberry among madder, I was too tenderhearted to take it out:)
In the picture below there are Dyer's greenweed plants (Genista tinctoria). They are grown from seed and are not very big yet but they will grow. I also got this spring in a plant swap Genista tinctoria 'Vancouver Gold', it is supposed to be more decorative than the species, so it it good that I have more of these to harvest, if 'Vancouver Gold' is too pretty for harvesting:)

I get most of my yellows from tree leaves, perennials like goldenrod and tansy and also Dyer's greenweed is perennial, so I don't need to grow annual dyeplants for yellow, only weld (Reseda luteola) would have been good to have, but I ran out of space with so many blue plants.
Nyt kun puutarha on järjestyksessä (tai sen verran mitä nyt on), alkavat taas värjäykset. Puretuspata on kuumenemassa melkein joka päivä ja ensin olen värjännyt lankoja tarvikepaketteja varten. Lisää värejä tarvitaan myös torille ja nettikauppaankin.
Kasvihuoneeseen laitoin viime viikolla muutaman purkin aurinkovärjäykseen lankoja, niistä lisää myöhemmin. Onneksi on ollut aurinkoista, vaikka tänään sataakin.

IN ENGLISH
Now that the garden is in order (or as much as it can be), I have started to dye again.
I mordant yarn almost every day and first I have started to dye more yarn for the kits, I was almost out of some colors. More yarns are also needed for the market and for the online shop.
I have some solar dye experiments going on in the greenhouse, I'll write more about them later.
Luckily it has been sunny here lately even though today we get much needed rain (needed for the garden).

Colors from Hedge bedstraw Paimenmataravärit

Mataroiden juurilla värjäykseen on aika vähän reseptejä kirjoissa. Yleensä käsketään käyttämään saman verran kuivia juuria kuin lankaakin, poikkeuksena Jenny Deanin Wild Color, jonka mukaan voimakkaaseen punaiseen tarvitaan juuria neljä kertaa langan paino. Mataroiden juurissa on samoja väriaineita kuin krapin juurissa. Krapissa kuitenkin on eniten alitsariinia, jota mataroissa on hyvin vähän, ja mataroiden tärkeimmät väriaineet ovat purpuriini ja pseudopurpuriini (Cardon), erilaisia antrakinoneja mataroista on löydetty neljätoista, paimenmatarassa näitä on kahtatoista erilaista.

Olen kerran aiemmin värjännyt ahomataran juurilla keittäen ne enkä saanut silloin punaista vaan ennemminkin ruskeaa, joten värjäsin nyt samalla menetelmällä, miten saan krapista parhaat punaiset.

Kaadoin pilkottujen juurtenpalojen päälle kiehuvaa vettä, ja jätin seisomaan neljäksi päiväksi. Itse asiassa odotin, että liemi alkaisi käydä kuten krappiliemi, mutta näin ei tapahtunut, ehkä sisällä oleva 20 astetta oli liian vähän. Joka tapauksessa liemi muuttui kauniin punaiseksi. Siivilöin liemen, ja lisäsin uutta kiehuvaa vettä päälle ja annoin taas seistä huoneenlämmössä neljä päivää, jonka jälkeen yhdistin liemet ja jätin juurenpalat liemeen. Lisäsin 20g alunalla ja viinikivellä esipuretettua lankaa liemeen ja nostin lämmön hitaasti (tunnin kuluessa) 60-65C, annoin sen olla kolme tuntia siinä, ja käänsin lämmön pois, jonka jälkeen langat saivat vielä jäähtyä liemessä seuravaan päivään. Kääntelin lankoja värjäyksen aikana niin, että väri tarttui tasaisesti. Pidin juurenpalat liemessä, koska niistä irtoaa lisää väriainetta värjäyksen aikanakin sitä mukaa kun osa imeytyy lankoihin. Toisin kuin sileät krapinpalat, mataroiden kiemuraiset pienet juuret takertuivat lankaan, juuret olisi pitänyt saada pilkottua vielä pienemmiksi taikka sitten juurten olisi pitänyt olla verkkopussissa liemessä. Isommassa lankamäärässä roskien nyppiminen langasta olisi ollut hankalaa.

Juuria oli siis

A. vuosi sitten heinäkuun alussa kerättynä ja kuivattuna säilytettyjä 21g

B. nyt toukokuun alussa kerätty, tuoreena sen paino oli 70g, ja kahden päivän kuivauksen jälkeen paino oli laskenut 45g:aan. Silmämääräisesti juuria oli saman verran ja oletin, että pidempi kuivatus olisi laskenut nyt kerättyjen juurten painon lähelle viime vuotisten painoa. Molemmissa oli nostettu yksi kasvi, jonka iästä ei ollut tietoa, koska ne olivat villejä. B oli luultavasti nuorempi kasvi kuin A. Myös kasvupaikka oli eri, vaikka molemmat kasvoivat pihassamme. Liotus ja värjäys tapahtui molemmilla samalla tavalla ja lankamäärä oli sama ja samasta puretuserästä.

Väriliemi oli ihan saman värinen kummassakin värjäyksessä, ja siksi olinkin hyvin hämmästynyt, kun vanhemmista juurista A tuli väriksi kaunis vaaleahko korallinpunainen (ylempi lanka)ja B:stä vaalea kellanoranssi (alempi lanka)!

Mistä sitten ero johtui, ainakin krapista löytyy kirjallisuudesta tietoa, että se pitää kuivattaa ja säilyttää jonkin aikaa ennen käyttöä, vaikka netistä olen kyllä lukenut, että tuoreillakin juurilla on saatu ihan hyviä värejä krapilla. Tämän kokemuksen perusteella luulen, että mataroilla kuivaus ja säilytys muuttaa niissä olevia väriaineita ja se kannattaa, tosin ero voi tietysti johtua kasvupaikastakin tai juurten iästä. Nyt minulla on paimenmataraa kasvamassa krappipenkissä joten jatkossa ainakin kasvupaikka on sama:)

Lisäksi seuraavan kerran noudatan Jenny Deanin ohjetta jonka mukaan juuria pitää olla enemmän, neljä kertaa langan paino, näin uskon väristäkin tulevan voimakkaamman. En yhtään ihmettele krapin käytön yleisyyttä jo ammoisina aikoina, sen väripitoisuus on paljon parempi juurten määrään nähden, mutta kyllä tuo korallinpunainenkin on hyvin kaunis väri.

IN ENGLISH

There are not very many recipes for dyeing with bedstraws in books. In most books recipes are quite superficial and use equal amount of roots to yarn, the exception is Jenny Dean's Wild Color which says four parts roots to one part yarn to achieve dark red.

Bedstraws contain the same dyestuffs as madder, the difference is that the main colorant in madder is alizarin and bedstraws contain only a small amount of alizarin and mostly purpurin and pseudopurpurin (Cardon). In bedstraws there are 14 different anthraquinone dyestuffs, and 12 of them are found in hedge bedstraw.

I have dyed once before with bedstraws and didn't get red, but dull brown boiling the roots, so now I decided to use the method that works best for me with madder.

I poured boiling water to the dry root pieces, and let them soak in room temperature (20C) for four days. I expected them to start to ferment, like madder, but they didn't (perhaps the temperature was too low). Anyway, the liquid turned slowly to nice red. I strained it, saved the liquid and poured fresh boiling water over the roots and let them soak for four more days. After that I combined the extractions with the roots still in the bath and added 20grams of mordanted (alum and cream of tartar) yarn to the bath. I raised the temperature slowly (during one hour) to 60-65C and kept it there for three hours, and then turned the heat off and let the yarns cool in the bath until next day. I kept the root pieces in the bath, because when the yarns soak up the color the more dye dissolves from the roots. Unlike pieces of madder which are smooth, small curly bedstraw roots stuck to the yarn, I should have cut them even smaller or kept them in a bad in the bath. From the bigger amount of yarn, the cleaning would have been difficult afterwards.

I had two kinds of roots:

A. were dug up year ago last July, and washed and dried, there were 21grams of the roots

B. were dug up in the beginning of this May and washed. When they were fresh the weight was 70grams but after drying them for two days the weight had dropped to 45grams and I suspect that if I had dried them properly they would have weighted about the same as A. At least both amounts looked about the same. Both roots were from one plant, but I don't know the exact age of the plants because they were growing wild. Propably A was older plant than B. Also the place were they grew was different even though both were from my garden. Soaking and dyeing were done the same way and the yarns came from the same mordanting lot.

Both dyebaths were nice red, so I was very surprised to see that A produced nice coral red (upper yarn in the picture) while B was disappointingly light orange Bottom yarn in the picture).

So, where the different result came from? At least in the litterature it is said that madder should be dried and stored for months before using, but I have read in the internet that people have gotten good reds from fresh madder. Based on this experiment, I would store dried hedge bedstraw roots for several months before using them, because storing might change something in the dyestuffs, but of course age of the plants or the soil could be the reason for different results also. Now I have hedge bedstraw growing in my madder bed so at least the soil is the same next time:)

Also next time I am going to follow Jenny Dean's advise and use more roots/yarn to get stronger red, even though the coral red is very nice, too. It is no wonder madder was preferred over hedgestraws even in ancient times, it yields much more color from the same amount of roots.

Hedge bedstraw Paimenmatara

Katselin jo viime kesänä, että kukkapenkissä oli rikkaruohona aika iso paimenmatara (Galium mollugo), varmaankin kasvanut siinä jo edellisenä kesänä. Nyt sitten sain viikonloppuna nostettua sen ylös, ja istutin siitä osan uudelleen matarapenkkiini kasvamaan. Lopun juurakon pesin ämpärissä puhtaaksi ja kuivatin pari päivää.
Pesun jälkeen huomasi selvästi, miten vain vanhin osa juurta oli punaista, kaikki pienemmät juuret olivat kellanoransseja.
Pilkoin kuivat juuret oksasaksilla ja kyllä oli sitkeää, jos näitä pitäisi pilkkoa kiloja, niin ei kyllä onnistuisi näillä menetelmillä, vaikka käsinhän nämä on pilkottu viikinkiaikaan. Jo nyt sormi tuli kipeäksi:)
Tästä juurakosta tuli puolikuivaa tavaraa 40g, joka on nyt likoamassa.
Pilkoin ja laitoin likoon myös viime kesänä nostetun rutikuivan paimenmataran juurakon, tästä tulee pieni vertailu, josta lisää kunhan se valmistuu:)

IN ENGLISH
I noticed last summer that one big Hedge bedstraw (Galium mollugo) was growing in my flowerbed, as a weed, it had propably been there already the year before. Last week-end I dug it up, and divided it. I planted part of it in my madder bed to grow for couple of years, and washed the roots of the rest of the plant. After washing you could see how red the oldest part of the roots were, all the young roots were yellowish orange.
I let the roots dry for couple of days and then cut them to small pieces, not very easy, as the roots were quite hard. Even this small amount made my fingers ache, I can't imagine cutting kilos of the roots like this, like they must have done it in medieval and viking times.
I got 40grams of almost dry roots from this one plant, and now the pieces are soaking in water.
I also had dry roots from one plant lifted up last summer, they are also now soaking. This is going to be a little experiment, more about it later when it is finished:)

A surprise in the mailbox

Yesterday I had a very nice surprise in the mailbox, Jeanne had sent me her surplus seeds of japanese indigo, when she had read that my bought seeds hadn't germinated.

This flower is for you Jeanne, it is a native here in Finland, wood anemone (Anemone nemorosa) which flowers right now all over the south of Finland in the forests.
Thank you:)

Weld experiments Väriresedakokeiluja

Olen värjännyt väriresedalla (Reseda luteola) vuosia, koska se on yksi kestävimpien keltaisten lähde. Olen käyttänyt aika paljon kuivattua Tuovi Aalto-Kallosen viljelemää resedaa ja ollut siihen oikein tyytyväinen. Talvella luin, miten toisilla on ollut vaikeuksia saada kunnon keltaista kuivatusta resedasta ja päätin tehdä pienen kokeilun.
Puretin ensin valkoista lankaa alunalla (10%) ja viinikivellä (5%), langat saivat jäähtyä puretusliemessä yön yli. Käytin kokeiluihin tässä samassa puretusliemessä olleita lankoja, niin että mikään ero ei voi johtua puretuksesta.

Värjäys 1.

50g kuivattua pilkottua väriresedaa liotettu yön yli, keitetty hiljaisella tulella (ei poristen) tunti, jäähdytetty ja siivilöity.
Lisätty liemeen 100g esipuretettua lankaa, nostettu lämpö 80C ja haudutettu tunti.
Tuloksena alin lanka, vaalea beige.

Värjäys 2.

50g kuivattua pilkottua väriresedaa liotettu 3vrk. Aiemmin tässä ajassa liotetut resedat ovat alkaneet käydä kuplien, mutta nyt ei kunnon käymistä tapahtunut, vain ihan lievää, enkä tiedä mistä se mahtoi johtua. Mahdollisesti ämpäri oli liian viileässä. Äh!
Kuitenkin sitten neljäntenä päivänä keitin resedat liotusliemessään hiljaisella tulella kuten ensimmäisessä värjäyksessä, tunnin ajan, ja siivilöin liemen.
Lisäsin jäähtyneeseen liemeen 100g esipuretettua lankaa, ja värjäsin tunnin kuten aiemmin.
Tuloksena keskimmäinen hiukan tummempi beige, ei se kirkas keltainen mitä yleensä olen saanut liemen käymisen jälkeen. Joskus aiemminkin minulle on käynyt näin, vaikka yleensä käyttäminen toimii ihan hyvin.

Värjäys 3.

50g kuivattua pilkottua resedaa laitettu likoon kuten aiemmin, mutta nyt lisäsin liotusveteen pari desiä tuhkalipeää, niin että liemen pH oli 9. Liotin yön yli ja keitin resedat liotusliemessä tunnin kuten aiemmin. Liemen väri oli keltaisempi jo pelkän liotuksen jälkeen.
Siivilöidyn liemen pH oli edelleen korkea, joten laskin sen neutraaliksi lisäämällä lorauksen etikkaa. Villalangoille ei tee hyvää olla kuumassa emäksisessä liemessä.
Lisäsin neutraliin liemeen 100g esipuretettua lankaa, ja värjäsin tunnin 80 asteessa.
Tuloksena voimakas kirkas keltainen, ylin lanka kuvassa.

Kaikissa värjäyksissä kuivattua reseda oli siis puolet langan painosta (50g resedaa/100g lankaa) ja värjäys tapahtui samalla tavalla. Tuoreesta resedasta tulee normaalillakin keitolla yleensä kirkasta keltaista, mutta kuivatun resedan väriaineet eivät liukene kunnolla pelkällä liotuksella ja keitolla, vaan emäksen lisäys auttaa. Emäs voi olla mm ammoniakkia, pesusoodaa tai tuhkalipeää. Erik Sundströmin kirjassa sanotaan, että emäksiset liuokset tekevät happamista väriaineista paremmin veteen liukenevia ja että menetelmä sopii useimmille keltaisille väreille. Kokemukseni mukaan myös onnistunut väriaineen käyttäminen eli fermentointi muuttaa keltaiset väriaineet kirkkaammiksi, vaikka nyt ei niin käynytkään.

Jälkiliotusta emäksessä on myös käytetty Jenny Deanin kirjoissa ja näin saatu voimakkaita keltaisia resedasta. Kokeilin laittaa pienet pätkät ykkös ja kakkosvärjäyksen vaaleita lankoja kylmään tuhkalipeään likoon puoleksi tunniksi, mutta sattui kaikenlaista ja unohdin langat sinne kahdeksi tunniksi. Onneksi oli kyse vain näytepätkistä, jotka kyllä tulivat hiukan karheiksi, mutta myös kullankeltaisiksi! Eli emäksinen liuos muutti langoissa olevia väriaineita niin että väri näkyi nyt voimakkaana keltaisena, jopa hiukan voimakkaampana kuin värjäys no kolmosen keltainen. Jenny Deanin blogissa on myös reseda ilman muuta puretusta ja jälkiliotus emäksellä tuottanut hyvää keltaista. Alunan käyttö lisänä yleensä parantaa kuitenkin vielä valonkestoja hänenkin mukaansa.

Halusin olla varma, että beigen värin muutos keltaiseksi oli pysyvä ja huuhtelin ensin langat pelkässä vedessä ja sitten liotin vielä puolet pätkistä etikalla happamoitetussa vedessä, ja voimakas keltainen väri pysyi, heikko muutos kylmempään suuntaan kyllä tapahtui, ja neutraloinnin jälkeen väri muistutti sitä hyvää keltaista, jonka sain lisäämällä emästä värin eristysvaiheessa ja värjäämällä kuitenkin neutraalissa liemessä.

Monet antosyaanivärit, joita on mm marjoissa tai punajuurissa muuttavat väriä aina sen mukaan, millaisessa pHssa ne ovat, mutta resedan väriaineissa ei ole kyse tästä vaan jostain muusta, mitä tapahtui värimolekyyleissä, koskapa väri pysyi voimakkaan keltaisena kerran sellaiseksi tultuaan.

Kokeilin vielä lankojen valonkestoa, ja nyt viikon jälkeen auringossa kuistilla, missään väreissä ei ole tapahtunut haalistumista. No, en odottanutkaan sitä noiden varsinaisten värjäysten osalta, mutta jälkiliotuksella emäksessä saatuja keltaisia jännitin, ja ihan turhaan, väri on hyvä edelleen. Viikko ei ole pitkä aika, mutta monet muista vihreistä kasveista saadut keltaiset alkavat selvästi haalistua jo siinä ajassa auringossa.

IN ENGLISH

I have used weld (Reseda luteola) for years, because it gives such a good and fast yellow. I use mainly weld grown here in Finland. Tuovi Aalto-Kallonen grows and dries it and I buy it from her to use in the wintertime. Last winter I read that someone had trouble getting good yellow from dried weld and so I decided to do a little experiment.

I premordanted white yarn with alum (10%) and cream of tartar (5%), like I always do and let the yarn cool in the mordantbath overnight. In my experiments I used the yarns from this same mordanting, so that I knew that the differences didn't come from mordanting.

Experiment no 1.
I soaked 50grams of cut and dried weld in tapwater overnight, cooked slowly (not rolling boil) for one hour, let it cool down and then strained the bath.
I added 100grams of premordanted yarn to the bath, simmered for one hour.
The result was the bottom yarn, light beige.

Experiment no 2.
I soaked 50grams of cut and dried weld in tapwater for three days, it usually begins to ferment with bubbles by that time, but now there was only a very little froth. I don't know why it didn't start to ferment, perhaps the bucket was not warm enough, hmphh.
Anyway, the day four I cooked the weld like in the experiment no 1, cooled and strained and added 100grams of premordanted wool and simmered for one hour.
The result was the middle yarn, slightly darker beige, not the usual bright yellow what I get when the fermentation goes well.

Experiment no 3.
I soaked 50 grams of cut and dried weld in tapwater like before, but now I added a cup of wood ash water to soaking weld, to raise the pH to 9. I soaked weld overnight and then cooked it like before. Even the soaking water was brighter color than before.
After I had strained the bath the pH was still high, and because the wool doesn't like being treated in hot alkaline environment, I lowered the pH to neutral with vinegar before adding the yarns to the bath.
I dyed 100grams of premordanted yarn for one hour and the result was strong bright yellow, the top yarn in the picture.

In all these experiments I used dried weld half the weight of the yarn (50grams of dry weld to 100grams of yarn), and the actual dyeing was the same every time. Fresh weld gives bright yellow colors with normal cooking in water, but something happens to the dyestuffs when the weld is dried, and simple soaking and cooking is not enough, adding something alkaline when extracting the color from weld helps. It can be ammonia, washing soda or wood ash water.
In Erik Sundström's book he says that acidic dyestuffs are more soluble in alkaline environment, and that includes many yellow colorants. Also my experience is that fermenting the dried dyestuff helps getting better colors.

Jenny Dean has used in her books alkaline modifier after dyeing, and she has got good strong yellows from weld with this method. I wanted to try it with the beiges from the first two experiments and put little pieces of beige yarns to cold wood ash water. I meant to leave them there for 30 minutes but something got in the way and I forgot them for two hours. Luckily they were just samples, because the long time in alkaline water made them little harsh, but also changed the dull beige to strong golden yellow! So the alkaline afterbath changed something in the dyemolecules so that the previously beige colors looked now bright yellow, even a little stronger yellow than experiment no3.
In Jenny Deans blog she shows also a bright yellow from weld which she got with no mordant and only alkaline modifier afterwards. I should have added an unmordanted sample to the dyebaths, but I forgot.

I wanted to be sure that the change was permanent and didn't shift back to beige, and after washing the samples with tapwater, I gave half of the samples an acidic after rinse with a glug of vinegar in the water. The strong yellow color stayed. There was a small shift in the hue to colder yellow insted of golden yellow, it became closer to the yellow I got with adding ammonia when extracting the color and dyeing in neutral bath, but it wasn't beige anymore:)

Many colors based on anthosyanins from berries or beets shift their color depending on the pH of the environment, and so their color is not stable (or lightfast), but this doesn't seem to be the case with weld. The color change with weld is based on something else happening in the dyemolecules, because the yellow color was permanent.

I wanted to test these for lightfastness also, and now after one week in the spring sun in the porch, there is no fading, and I didn't expect any. Also the modified colors are as bright as day one. One week is not a long time, but many other yellows from green plants show fading already in that time.

Dye garden notes and spring flowers Värikasvimuistiinpanoja ja kevätkukkia

Lumi on sulanut ja vihdoin on kevät:)

Puutarhassa kukkivat lumikellot ja aikaiset jouluruusut, alimmassa kuvassa on edellisen postauksen lumesta esiin työntyvä jouluruusu.

11.4 kylvetyt tiikerikaunosilmät (Coreopsis tinctoria) ovat itäneet, mutta keltakosmokset eivät vielä. Jälkimmäiset keräsin viime syksynä omista siemenistä, toivottavasti ne olivat kypsiä.

Viimeksi kirjoitin, että väritatar oli itänyt viikossa. No, olin kylvänyt kahta erää, toiset siemenet olivat edellisvuotisia, joita olin säilyttänyt jääkaapissa, kun tiesin, että väritattarella siemenen itävyys heikkenee nopeasti. Kuitenkin ne nopeasti itäneet siemenet olivat juuri näitä viime vuotisia, tänä keväänä ostetut uudet siemenet eivät ole vieläkään itäneet!!

Tosi harmillista, kun nimenomaan halusin tänä vuonna enemmän väritatarta kuin ennen.

Onneksi on olemassa vielä morsinkoa.

Eilen kylvin kasvihuoneeseen morsinkoa ja kiinalaista morsinkoa, kuten viime vuonnakin.

Jos olisi hyvää rikkaruohotonta puutarhamaata, niin ne voisi kylvää suoraan maahankin toukokuun alkupuolella, mutta minulle taimikasvatus on helpompaa ja se on onnistunut hyvin aiemminkin, paalujuuren vuoksi taimilla on oltava tarpeksi isot ja syvät purkit. Peltoviljelyssä morsinko aina kylvetään suoraan maahan.

Viime vuotiset morsingot eivät näytä selvinneen talvesta, yhtään vihreää lehtiruusuketta ei näy ellei sitten juuresta vielä tule jotain myöhemmin, mutta epäilen.

Tämä johtuu varmastikin siitä, että nyt morsingot kasvoivat savisemmassa ja hyvin ravinteikkaassa maassa, tosin kohopenkeissä, joten talvimärkyyttä ei ollut. Silloin viime vuonna ne tuottivat hyvin satoa ja väriainepitoisuus oli hyvä (sitten kun opin uuttamaan lehdet oikein) savimaassakin, mutta nähtävästi talvehtiakseen ne vaativat hiekkaisempaa ja läpäisevämpää paikkaa, millaisessa ne luonnossakin kasvavat. Tai sitten viime talvi oli muuten tuhoisa morsingoille.
Talvehtimattomuus ei nyt oikeastaan haittaa, koska eniten väriaineita on joka tapauksessa ensimmäisen vuoden lehdissä ja toisena vuonna olisi tullut vain siemesato, ja siemeniä minulla on vielä jäljellä ennestään:) Ehkä pitää jatkossa laittaa muutama taimi kasvamaan köyhempään maahan ihan vain siemeniä varten.

IN ENGLISH

All the snow has finally melted and spring is here:).

My snowdrops are flowering, and also early hellebores. In the bottom photo there is the same hellebore as in my previous posting, just coming through snow.

The Dyer's coreopsis, which I had sown April 11th, has now germinated, but I am still waiting for yellow cosmos to come up. I had collected the cosmos seeds from my own plants last autumn, and I hope the seeds were ripe enough to germinate.

In my previous posting I had written that japanese indigo had germinated. Well, I had sown seeds from two different sources: I still had some seeds left from year before (I had kept them in the fridge), and I knew that japanese indigo seeds lose their viability quickly, so I had also bought new seeds this winter. The old seeds were the ones to germinate in one week. and the new seeds have not yet germinated, and I don't think they will any more!!
It is really annoying, because I had planned to grow more japanese indigo this year than before.

Fortunately I have more woad seeds.

I have sown woad and chinese woad seeds yesterday in my greenhouse, like last year.

Woad can be sown directly to ground (here in May, when the weather warms up more), but for me it is easier to grow it first in pots. It has a long taproot and needs deep pots, and enough room, so if you have good weed-free garden soil, it is easier to sow directly to the ground.

My woad from last year has not survived the winter, or so it seems. No green leaves are visible, like last spring. Perhaps some can still come from the root, but I doubt it.

I think the reason for this might be, that they grew so lushly in very rich loamy soil. There wasn't any waterlogging in the winter, because they were in raised beds, but the winter was now long and quite hard. In the wild woad grows in more sandy and poor soils, but it gives better crop in rich soil, and I got good color from my lush plants last year (after I found out the best way for me to extract the pigment).

It doesn't really matter, if the plants are dead now, because in the second year the main crop are seeds, and I still have plenty of them left to sow and get blue from first year plants again:)

I think this year I will grow woad in rich beds like last year, but I'll plant a few plants in a sandy corner of my garden, so that they may survive next winter.

Dye garden notes Värikasvimuistiinpanoja

Ihanaa aikaa, joka päivä nousee jotain kivaa maasta.

Itäneitä värikasveja tänään:
krappi (Rubia tinctoria), kylvetty 28.3 - itää 11.4
väritatar (Persicaria tinctoria), kylvetty 5.4 - itää 11.4

Kylvettyjä värikasveja tänään:
Coreopsis tinctoria 'Amulet'
Cosmos suphureus

IN ENGLISH
I love this time of year, something new pops up from the ground each day, like my Hellebores:)

Dyeplants that have sprouted today:
Madder, sowing March 28th - sprouts April 11th
Japanese indigo, sowing April 5th - sprouts April 11th

Dyeplants that I have sowed today:
Coreopsis tinctoria 'Amulet
Cosmos sulphureus

Dye garden notes Värikasvimuistiinpanoja

Lumi sulaa hitaasti puutarhasta, mutta kohta sitä ei enää ole. Tämä kuva on otettu eilen.

Ensimmäiset värikasvikylvöt sisälle:
Krappi 28.3 - ei ole itänyt vielä
Japanese grass 28.3 - iti nopeasti 5.4
Väritatar 5.4 - ei ole itänyt vielä

IN ENGLISH
Snow is slowly melting from my garden, the picture was taken yesterday.

I have sowed the first dye plants inside:
Madder March 28th - hasn't sprouted yet
Japanese grass March 28th - sprouted quickly April 4th
Japanese indigo April 4th - hasn't sprouted yet

Dye garden plans Väripuutarhasuunnitelmia

Kevät on myöhässä, vasta ensimmäiset lumikellojen nuput näkyvät lumesta, mutta nyt varmaan sitten kevät eteneekin vauhdilla.
Värikasvimaasuunnitelmia on taas tehty, itse asiassa jo talvella, kun siementen tilaamisessa pitää olla ajoissa liikkeellä. Olen myös sanut joitain siemeniä värjäriystävältä.

Olen yrittänyt miettiä, mistä kasveista saan eniten väriä ja mitä tarvitsen eniten: tietysti sinistä. Eli isoimman alan saavat ehdottomasti väritatar (Persicaria tinctoria), morsinko (Isatis tinctoria) ja kiinalainen morsinko (Isatis indigotica).
Punaisia värejä saa tietysti sienistä, mutta myös krappialuetta täytyy lisätä, ja olen ajatellut siirtää myös erilaisia mataroita kasvamaan penkkiin, jospa ne tuottaisivat enemmän satoa niin, ja toisaalta ainakin sadonkorjuu olisi helpomaa kuin heinikon seasta. Ja jos jokus sssan tehtyä vertailuja eri mataroiden värien välillä, niin vierekkäin kasvavat juuret ovat vertailukelpoisimpia:)
Keltaisia värejä on perinteisesti saatu luonnonkasveista: suopursusta, kanervista, koivunlehdistä ja puiden kuorista, mutta joitain monivuotisia keltaisen värin lähteitä pitää kasvattaa puutarhassakin.
Näistä tärkeimpiä ovat minulla piiskut. Viime vuonna kylvin värihernepensasta (Genista tinctoria) ja niiden taimet olivat kellarissa vielä viime talven, istutan ne nyt keväällä maahan ja ehkä jo loppukesällä saan kerättyä hiukan satoa.
Yksivuotisia keltaisen lähteitä aion kylvää enemmän vain väriresedaa (Reseda luteola) ja tiikerikaunosilmiä (Coreopsis tinctoria). Ihan vähän voi jonnekin väliin tulla keltakosmosta ja daalioita. Mielenkiintoinen yksivuotinen heinä, joka sisältää myös luteoliinia on "japanese grass" (Arthraxon hispidus), ja sitä on nyt myös jo kylvettynä sisälle viime viikolla.
Tarkoitus olisi saada myös kuvattua näitä värikasveja hiukan enemmän kuin viime vuonna tänne blogiin:)

IN ENGLISH
Spring is late here in Finland this year, the first buds of snowdrops are just peaking from the snow, but the snow is melting fast now.
I have made plans for my dyegarden, actually already in the winter, because I had to order seeds early to get them in time. I also got some seeds from a dyer friend:)

I have tried to think what are the plants I need the most: of course the plants for blue.
So the biggest beds go the japanese indigo (Persicaria tinctoria), woad (Isatis tinctoria) and chinese woad (Isatis indigotica).
Then the reds are important, even though I get them from the mushrooms, I need to grow more madder, and I'm thinking of digging some wild bedstraws (Galium) near the garden, and transplanting them to a bed beside madder. It would be easier to harvest them from a bed, and perhaps they grow better there. And I'm thinking of trying to compare different bedstraws some day, and if they grow side by side, the results would be more compatible:)
Yellows in Finland were traditionally gotten from wild plants: marsh tea, heathers, birch leaves and tree barks, but I have to grow some perennial plants for yellow in the garden, too.
The most important and easy for me is goldenrod.
Last year I also grew plants of dyer's broom (Genista tinctoria), I had them overwinter in the root cellar, and this spring I am going to plant them in a bed in the garden, and perhaps I even get to harvest them in late summer.
I am also going to sow weld (Reseda luteola)and dyer's coreopsis (Coreopsis tinctoria), and some plants of dahlia and yellow cosmos will fit somewhere:)
I have already sown seeds of an interesting dyeplant, which contains also luteolin: japanese grass (Arthraxon hispidus), it will be interesting to see how it will survive here.

I'm trying to photograph my dye plants more this year and hopefully will put photos of them here in my blog more also:)

Cochineal Kokenilli

Kokenilla värjättyjä lankoja, osassa myös indigoa ja krappia kokenillin lisänä.
Yarns dyed with cochineal, some are dyed also with indigo or madder with cochineal.

Vähän historiaa ensin:

Punainen on aina ollut haluttu ja vaikea väri, ja krapin lisäksi vanhimpia punaisen värin lähteitä ovat olleet muutamat kilpikirvat.

Kermeskirva (Kermes vermilio) elää etelä Euroopassa loisena kermesintammella (Quercus coccifera). Nykyään kermes on uhanalainen laji, maanviljelyksen lisääntyminen, metsäpalot ja hyönteismyrkkyjen käyttö ovat hävittäneet sitä. Kermeksen pääasiallinen väriaine on kermesiinihappo, ja sillä värjättiin villaa helakanpunaiseksi.

Keski- ja Pohjois- Euroopasta Mongoliaan ulottuvalla alueella elää useita Porphyrophora-suvun punaiseksi värjääviä kilpikirvoja, jotka loisivat ruohovartisten kasvien juurilla maan alla (mm P.polonica,"puolalainen kermes" ja P.hamelii, "armanialainen kermes"). Näistäkin kilpikirvasuvuista osa on kadonnut lähes sukupuuttoon arojen hävittyä ja hyönteismyrkkyjen vaikutuksesta, mm eräs vehnän juurilla loisiva suvun laji. Näiden väriaineita ovat karmiinihappo, kermesiinihappo ja flavokermesiinihappo ja niitä käytettiin värjäämään silkkiä mm. keskiajan Venetsiassa karmiininpunaiseksi.

Yksi kasvi jonka juurilla P.polonica on elänyt Puolassa on Scleranthus perennis, piti katsoa kasvioppaasta mikä se mahtaa olla suomeksi ja senhän pitäisi olla ihan yleinen kasvi täälläkin, kohokkikasveihin kuuluva vaalea jäsenruoho. En kyllä ollut siitä ennen kuullut mitään, mutta ehkä pitää yrittää tunnistaa se ensi kesänä, mistä sitä tietää vaikka sen juurista löytyisi jotain, tai sitten ei:)

Tärkein kuitenkin on espanajalaisten 1500-luvulla Mexikosta tuoma kokenilli, Dactylopius coccus, joka elää loisena Opunta-kaktuksilla ja jota jo inkat viljelivat. Dactylopius-sukuun kuuluu myös villejä lajeja, jotka sisältävät samoja väriaineita, mutta viljelty kokenilli on huomattavasti satoisampaa.

Ei mikään ihme, että eurooppalaiset innostuivat uudesta amerikkalaisesta kokenillista; siinä kun kuivattua kermestä tarvittiin vähintään 71,5% ja maassa eläviä kilpikirvoja jopa 6-14 kertaa värjättävän kankaan paino, niin kokenillilla 7% riitti saamaan saman vahvuinen väri, tosin hiukan eri sävyinen. (Cardon). Värin kiinnittämiseen käytettiin alunaa ja punaista viinikiveä (punaviinitynnyreistä) ja myöhemmin 1700-luvulla tinaa ja valkoista viinikiveä (valkoviinitynnyreistä). Mitähän eroa noissa viinikivissä on, ja mitä tämä nykyinen synteettisesti tehty viinikivi on? Ja miksi sen piti olla juuri punaista alunan kanssa? (Cardon s. 626 ja Sandberg s 54)

Aluksi kokenillia tuotiin kuivattuna Eurooppaan, se oli kullan, hopean ja helmien jälkeen kalleinta tuontitavaraa. 1700-luvun lopulle tullessa elävää kokenillia oli yritetty tuoda kasvatettavaksi Euroopassa (aluksi elävien kirvojen tuonti oli kiellettyä), mutta vaikka sopivia kaktuksia saatiinkin kasvamaan Malagassa ja Algeriassa niin vasta 1836 itse kilpikirvat saatiin menestymään isommassa mittakaavassa Kanarian saarilla.
Täällä on mukava kuvasarja Oaxacasta Mexikosta kokenillilla värjämisestä ja kaktuksista, ja tässä toinen You Tube pätkä (espanjaksi, sivun vasemmassa laidassa) Kanarian saarten kokenillin keruusta ja värjäämisestä.

Sangbergin kirjassa The Red Dyes on hauska kertomus Linne'stä joka kovasti halusi saada tätä uutta väriainetta ja lähetti oppilaansa Daniel Rolanderin hakemaan sitä Etelä-Amerikasta 1755. Seuraavana vuonna sitten Rolander lähetti kotiin Ruotsiin ison purkin Opuntia-kaktusta, joka oli täynnä kilpikirvoja. Kallisarvoinen lähetys saapui monien vaikeuksien jälkeen Upsalaan, jossa se vietiin kasvitietelliseen puutarhaan. Kaktuksen vastaanotti puutarhuri, joka huomasi, että kaktus oli täynnä "tuholaisia", ja hän tietysti pesi sen puhtaaksi saman tien, ennen kun Linne tuli katsomaan kauan kaivattuja hyönteisiään. Tarkan tutkimisen jälkeen lopulta löytyi yksi jäljelle jäänyt kilpikirva, mutta se ei ollut raskaana oleva naaras ja sekin kuoli, niinpä Linne jäi edelleen ilman kokenillikirvoja. Voi arvata miltä Linne'stä tuntui, hän saikin kovan migreenin, mutta tarina ei kerro mitä tapahtui kovan onnen tunnolliselle puutarhurille.

No, synteettisten värien myötä 1800-luvun lopulla kokenillin tuotanto romahti, mutta niitä viljellään edelleen lähinnä elintarviketeollisuuden väriaineeksi Perussa, Chilessä, Kanarian saarilla ja Boliviassa. Kokenillista saatava sinertävään vivahtava punainen on myös suosittu väri luonnonvärjäyksessä, se sisältämät väriaineet karmiinihappo, kermesiinihappo, flavokermesiinihappo kuuluvat antrakinoneihin, samoihin väriaineisiin mitä saadaan krapista ja mm veriseitikeistä, ja jotka ovat hyvin kestäviä. Lisäksi kokenillissa on jotain toistaiseksi tuntemattomia väriaineita pieniä määriä. Venäläinen kemisti Valery Kolikov on tutkinut kokenillia 2000-luvulla, mutta en löytänyt netistä hänen tutkimuksiaan. Niitä olisi ainakin Dyes in History and Archaeology-julkaisussa 16/17, saisikohan sitä mistään kirjastosta?
Kuten muillakin luonnonväreillä, värjäysaika ja lämpötila vaikuttavat suhteisiin, missä eri väriaineet imeytyvät, kermesiinihappo ja flavokermesiinihappo imeytyvät ensimmäisinä.

Kokenillilla värjäämiseen on todella paljon erilaisia reseptejä, ja tässä on nyt se miten minä olen sillä värjännyt, keskimmäinen kuva ylhäällä. Tämä pohjautuu alunperin Terttu Hassin kirjan reseptiin, jota olen aikojen kuluessa muokannut itselleni sopivaksi, ja hyvin pitkälle värjään samalla tavalla, ainoastaan pohjalangan väri vaihtelee, usein värjään kokenillilla uudelleen krapilla tai seitikeillä värjättyä kellanoranssia tai sitten indigolla värjättyä sinistä, jolloin väri taittuu violettiin. En käytä emäksiä tai happoja värin muuttamiseen värjäyksen jälkeen, koska haluan olla varma, että väri säilyy myöhemminkin, asiakkaiden pestessä valmiita tuotteita suosittelemallani neutraalilla pesuaineella (ehkä muutetut värit pysyvätkin, en tosiaan tiedä, mutta myyntituotteissa kannattaa tehdä varman päälle). Värjätessä omiin projekteihin tällä seikalla ei ole väliä.

VÄRJÄYSOHJE KOKENILLILLE:

1.Punnitse 8g kokenillia/100g lankaa (8%) ja laita kuumaa vettä päälle, anna liota yön yli. Tällä määrällä ensimmäisestä väristä tulee melko voimakas, mutta jos haluat vaaleampaa väriä, kokenillin määrän voi puolittaa.

Käytän kokonaisia kokenilleja, koska jauhettu kokenilli on ihan mahdotonta pestä kunnolla pois omasta villalangastani, kokonaiset ovat paljon helpompia käyttää.

2. Keitä yön yli lionneita kokenilleja pienessä kattilassa liotusvedessään 20minuttia, siivilöi (ota liemi talteen), laita uusi vesi päälle ja keitä uudelleen 20 minuttia, näin olen huomannut väriä irtoavan enemmän kuin vain yhdessä vedessä keitettäessä.

3. Lisää keitokseen toisen uuton loppuvaiheessa viinikiveä 4g /8g kokenillia.

4. Lisää isoon kattilaan keitetyt kokenilliliemet ja lisää vettä, vettä pitää olla yhteensä vähintään 5l/100g lankaa.

5. Lämmitä väriliemi ja kun se on käden lämpöistä lisää liemeen hyvin kastellut ja huuhdotut esipuretetut langat (10g alunaa, 4g viinikiveä, tässä viinikiven voi jättää poiskin tai vähentää määrää, se muuttaa hiukan värisävyä).

6.Nosta liemen lämpotila 80-90C, melkein kiehuvaksi. Toisin kuin krapilla, kokenillilla pitää kokemukseni mukaan liemen lämpötila mielellään olla lähellä 90 astetta. Värjää tässä lämmössä tunti. Lankojen ei tarvitse antaa jäähtyä liemessä, niinkuin monilla muilla luonnonväreillä (ei siitä haittaakaan ole), vaan kokenilli tarttuu lankaan nopeasti.

7. Ota langat pois liemestä, purista ylimääräinen väriliemi takaisin kattilaan ja jätä langat jäähtymään seuraavaan päivään, tai pidemmäksikin aikaa, ennenkuin peset langat. Usein heti pestessä väriä voi hiukan irrota, mutta jos langat ovat saaneet asettua muutaman päivän, väriä ei lähde langoista juuri lainkaan.

8. Pese värjätyt langat, ja itse lisään viimeiseen huuhteluveteen lorauksen etikkaa, tämä ei muuta langan väriä, mutta kuvittelen sen ainakin sulkevan villan suomut, ja parhaassa tapauksessa kiinnittää värin vieläkin tiukemmin (Erik Sundbergin ohje).

9. Kuivatusta langasta on helppo ravistella irtonaiset kokenillinpalat pois.

10. Väriliemessä on vielä runsaasti pigmenttiä jäljellä, ja sillä voi värjätä saman verran uutta esipuretettua lankaa vaaleammaksi eli 8g kokenillia värjää 100g lankaa tummaksi ja toiset 100g vaaleammaksi väriksi. Kolmannen värin valonkesto on yleensä heikompi, enkä värjää kolmatta kertaa samassa liemessä. Kokenilliliemestä näkee hyvin, milloin väri on kaikki imeytynyt lankoihin, ainakin jos kokenilli on kokonaisena. Kun käyttää esipuretettua lankaa, kokenilli tarttuu paremmin lankaan, verrattuna siihen jos puretusaineet laittaa väriliemeen, jolloin osa väriaineesta jää sakkautuneena astian pohjalle. Näin säästyy väriainetta.

Viinikivi väriliemessä ei ole puretusaine, vaan se auttaa värimolekyylejä pysymään liukoisena pidempään ja tarttumaan paremmin lankaan (Sandberg)
Cardonin kirjassa (s.629) on myös em Golikovin tutkimuksista, ja niiden mukaan viinikiven lisäys väriliemeen (ja/tai väriomenan.. gallnut.. tanniineja??, kuten 1800-luvun resepteissä), estää epätoivottujen liukenemattomien yhdisteiden muodostumista karmiinihapon ja veden mahdollisten epäpuhtauksen välillä (mikä lausehirviö). No, olipa syy mikä tahansa olen itsekin huomannut viinikiven kokenilliliemessä auttavan värin imeytymisessä lankaan niin, että väriä ei jää kiinnittymättä.

In English
A little history first:
Red has always been a very desirable and difficult color to get and besides madder, dyers have been able to get red from different scale insects.
Dyer's kermes (Kermes vermilio) is an insect which lives as a parasite on kermes oak (Quercus coccifera). Nowadays Dyer's kermes is threatened species, most important reasons for this are shrinking of natural habitats of kermes oak, pestisides and forest fires, and so it is advisable not to use kermes any more. The main colorant in Dyer's kermes is kermesic acid and it gives scarlet red.

In an area from Middle and North Europe to Mongolia, several species of scale insects belonging to Porphyrophora-genus are found and they give crimson red. The insects live underground in the roots of several perennial plants (P.polonica "Polish crimson-dyeing scale insect" and P.hamelii "Armenian crimson-dyeing scale insect"). Some of these insects are also now almost extinct, because of the extension of agriculture and pesticides, for example one species which live on the roots of wheat. The colorants in these species are carminic acid, kermesic acid, flavokermesic acid and they have been used to dye silk crimson in medieval Venice.
One host of P.polonica is Scleranthus perennis, I had to look it up in Finnish plant book, and to my surprise it is common in Finland, too. I will have to try to find and to identify it next summer, who knows what might live in it's roots.. or perhaps nothing:)
The most important dye insect is Domestic cochineal (Dactylopius coccus), which was brought dried to Europe from Mexico by the Spanish in the 16th century. Cochineal lives in Opuntia cactuses in Mexico and South America, and it was cultivated in Mexico even before the Spanish got there. Dactylopius- genus includes several wild species, which contain the same colorant, but the cultivated form gives bigger crops.
It is no wonder the Europeans were excited about the American cochineal; to dye with Dyer's kermes they needed at least 71,5% more than the weight of the fiber, and 6-14 times more of the crimson-dyeing scale insects than fiber, when with cochineal only 7% was needed to dye the same depth of color (Cardon), the hue was a little different but nevetherless, it was much more economical to dye with cochineal. The fiber was mordanted with alum and red tartar (from the barrels of red wine) and later in the 18th century tin and white tartar (from the barrels of white wine), I started thinking what is this synthetic cream of tartar used now, and why did it have to be red tartar with alum in old recipes instead of white? (Cardon p.626 and Sandberg p.54)

At first cochineal was brought dried to Europe (it was a big secret where it came from), and it was the most precious product after gold, silver and pearls. By the 1800 there were several attempts to grow cochineal in Europe and even though they managed to grow the Opuntia cactus, the scale insects were not so easy to grow. It was as late as in 1836 when the cultivation of cochineal in the Canary Islands succeeded in larger scale.

Here is a nice slideshow about dyeing with cochineal in Oaxaca Mexico and here a YouTube video (in Spanish, in left side of the page) from Canary islands, about collecting cochineal and dyeing with it.
In Gösta Sandberg's book The Red Dyes, there was a funny story about Swedish botanist Linne, who wanted very much to get this new dye insect, cochineal, and he sent one of his students, Daniel Rolander, to South America to get it in 1755. A year later a shipment arrived to Sweden from Daniel, a big Opuntia cactus in a pot. When it reached Upsala, it was taken to botanical garden, where a gardener discovered that the plant was full of "vermins", so of course he washed it very throughly to get rid of them.. before Linne had a chance to come and see the plant. You can imagine how Linne felt when he came to see the longed-for insects. He found one insect which had survived the washing, but it wasn't a pregnant female and it died! Linne was devastated and got a migraine, but the story doesn't tell what happened to the unfortunate gardener.

Well, as the synthetic dyes came along in the end of the 19th century, the cultivation of cochineal collapsed, but they are still cultivated in Peru, Chile, Canary Islands and Bolivia, mainly for the food coloring. Cochineal gives reds and purples/pinks, and the main colorants are carminic acid, kermesic acid, flavokermesic acid and these belong to anthraquinone group, the same group which includes colorants of madder and Dermocybe mushrooms, and they are very fast. Cochineal also contains small amounts of still unknown colorants. A Russian chemist Valery Kolikov has studied cochineal lately, but I didn't find any of his studies in the Internet, only in a magazine Dyes in History and Archaeology vol 16/17, and I don't have it. I don't know if it would be available in any library in Finland, I'll have to find out:).

As with other natural dyes, the time and temperature of the dyebath affect on the ratio of the different colorants absorbed, the kermesic acid and flavokermesic acid are absorbed first.
There are many recipes for dyeing with cochineal, and this next one is the one I use, the picture in the middle above. It is based on a recipe in Terttu Hassi's dyebook Luonnonväreillä värjääminen, and I have modified it over the time to suit myself. I get different colors with the same recipe by changing the color of the base yarn, and dyeing over oranges first dyed with madder or mushrooms, or over blues to get purples. I haven't used acid or basic modifiers after dyeing, because I am not sure if the modified colors stay (perhaps they do, I don't know, because I don't have experience on it, so I do what I know will work) when my customers wash the yarns/garments with recommended neutral detergent, but if you dye for your own projects, you can find many recipes where the color is changed by the pH of the dyebath.

DYEING WITH COCHINEAL
1. Measure 8grams of cochineal /100grams of fiber (8%), cover with hot water and wait overnight. With this amount you can get quite dark color, and if you want lighter, you can reduce the amount of cochineal.
I use whole cochineal bugs, because for me the ground powder is next to impossible to get off the dyed wool yarns. This is a personal preference and for me this is by far the easiest way to dye.
2. Boil the soaked cochineal in a small kettle in the same water for 20 minutes, than strain the bath (keep the strained liquid), cover with fresh water and boil again for another 20 minutes. I have noticed that I get more color this way than when boiling in only one water.
3. In the end the second extraction, add 4 grams of Cream of tartar/8grams of cochineal to the boiling bath.
4. Next combine the extractions in a bigger kettle with more fresh water, you should have total of 5 litres of water/100grams of yarn.
5. Heat the bath and when it is lukewarm, add well soaked and premordanted (10% alum, 4%CoT) yarns. If you don't use CoT when mordating (or use different amount), the shade of the color will be a little different.
6. Raise the temperature of the bath to simmer, 80-90C, and keep it for one hour. Unlike dyeing with madder, the cochineal bath needs to be almost boiling (but of course not quite, so that the yarn won't get damaged). You can take the yarns way from the bath after one hour, cochineal doesn't benefit so much from cooling in the bath as many other natural dyes, but of course it doesn't hurt it.
7. Leave the dyed yarns to set in the air overnight or for several days, before washing them. I have found that this helps the dye to sit even tighter in the yarn and there will not be hardly any color coming away when you wash the yarns.
8. Wash the dyed yarns, and I alwys add a glug of vinegar to the last rinse. This doesn't change the color, but at least it will close the wool scales and hopefully even makes the dye faster (this advise is from Swedish dyebook by Erik Sundström).
9. Pieces of cochineal are easy to get off the dry yarn, unlike the powder.
10. There is still a lot of color left in the dyebath and you can dye the same amount of yarn as in the first bath. Put the premordanted yarns to the cool bath and heat and dye like before.

The original 8grams will dye 200grams of yarn, first one skein darker color and then another lighter color. I don't usually use the same bath for the third time, firstly you can see, when the bath is exhausted and often the third color is not so lightfast as the first ones.
When you use the premordanted yarn, most of the color goes to the yarn, but if you put the mordants to the cochineal bath, some of the color attaches only to the mordant and not to the yarn, and stays in the bottom of the bath. So by using the premordanted yarn, you can save mordants and dyestuffs and get a stronger color.
The function of the Cream of Tartar in the dyebath is that it acts as an assist and keeps the dyemolecules soluble longer and helps them attach to the yarn (Sandberg).
Also in Cardon (p.629) there is a piece about Golikov's studies where the addition of CoT (and/or gallnuts.. hmm.. tannins??, like in some 19th century recipes) prevents the formation of undesirable insoluble products from reactions between carminic acid and impurities in the water. Whatever the reason, adding CoT to the bath helps exhausting the bath in my experience, too:)

Winter in the garden

Vähän talvikuvia puutarhasta. Lunta riittää ja lisää on luvassa huomenna. Rusakot ovat tehneet polkujaan puutarhaan ja maistelleet ruusunoksia, ei paljoa onneksi. Kevättä odottelen:)

In English

Some winter photos from my garden, taken yesterday. We have more snow than in years and it is going to snow more tomorrow. Also the winter has been very cold even in south of Finland, in the beginning of December was the last time we had temperatures above the freezing point and the same cold weather continues, seems a long way to spring this year.

I have now ordered seeds for dyeplants and something else, too, so that helps in the middle of winter:)