Blogini kertoo kasvivärjäyksestä ja sienivärjäyksestä.
This blog is about dyeing with plants and mushrooms.
Monday, December 2, 2019
December 2 Japanese indigo Väritatar
Joulukuun toisen päivän lanka on myös sininen, kaupassani täällä. Tämä väri on värjätty itse kasvattamillani väritattarilla viime kesänä, pohjaväri valkoinen lanka. Tämä väri sopii hyvin yhteen eilisen tummansinisen kanssa, koska sen sävyssä ei ole oikeasti turkoosihtavaa vivahdetta, jota joskus on väritatar- tai morsinkolangoissa.
Minulle on tullut sellainen ajatus vuosien mittaan, että jos tuoreiden lehtien uutossa lämpötila on emäksen lisäyksen aikaan 50-55C, niin väristä tulee jollain lailla punertavampi, vastakohtana turkoosihtavalle. Myös emäksen määrä voi vaikuttaa. Olen ajatellut, että ehkä osa indigon esiasteista yhdistyy tällöin indirubiiniksi eikä siniseksi indigotiiniksi, ja sävyn ero johtuisi siitä. Cardon: Natural Dyes sanoo, että ei tiedetä tarkkaan tekijöitä, mitkä vaikuttavat indirubinin muodostumiseen, mutta mieto emäksisyys ja korkeampi lämpötila suosivat sen muodostumista. Tätäkin asiaa olisi kiva joskus vielä kokeilla suunnitelmallisemmin!
IN ENGLISH
December 2nd yarn is also blue, here in my shop. This colour is dyed with my own grown japanese indigo leaves last summer, the base yarn was natural white. This yarn goes well together with yesterdays darker blue, because in this yarn there is no turqoise shade like sometimes there is in yarns dyed with own japanese indigo or woad.
I am thinking that when extracting indigo from fresh leaves, if the temperature is higher, between 50-55C, at the time when alkali is added, that then the resulting colour is more redder blue, as opposite to turqoise blue. Also the amount of alkali may be important to this. Maybe then some of the precursors of indigo form indirubin instead of indigotin. Cardon : Natural Dyes says that indirubin formation is still not completely understood and that weak alkaline conditions and elevated temperatures favor it's formation. This has been also my experience. I would like to make more experiments about this some day!
Sunday, December 1, 2019
December 1 Natural indigo
Joulukuun ensimmäisen päivän lanka on tumman sininen, täällä, mitä kaupassani ei olekaan ollut pitkään aikaan. Tämä on yötaivaan värinen, syvän sininen lanka, joka on värjätty vaalean harmaalle pohjalle jauhemaisella luonnonindigolla. Luonnonindigoa voi olla saatavana eri vahvuisena, ja tämä minulla oleva on melko vahvaa ja oikein hyvää indigoa El Salvadorista. Näin tummaan väriin teen kyypin, missä on 15g indigojauhetta (ohje blogin sivupalkissa otsikon Indigo-alla), ja ensimmäiseen liemeen laitan seitsemän vyyhtiä lankaa, mitä dippaan tavallisesti kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta 15 minuuttia, hapetus yhtä kauan, ja toinen dippaus 10 minuttia. Samasta liemestä saa lisää vaaleampia jälkivärejä. Jos indigo on pelkistynyt kunnolla ensin pienessä kyypissä ja sitten värjäyksen aikana pidän lämpötilan enintään 50C asteisena, niin mielestäni värin hankauksen kestokin on hyvä. Jos liemi on kuumempi kuin 50C, niin silloin oman kokemukseni mukaan indigo voi tarttua lankaan liian nopeasti ja pinnallisesti, ja sitä irtoaa hankauksessa eli liemen lämpötilan tarkkailu on tärkeää indigovärjäyksessä.
IN ENGLISH
December 1st yarn is dark blue, here, a colour which I haven't had in the online shop for a while. This yarn is the colour of midnight deep blue, and it is dyed on natural light grey base yarn in natural indigo vat. I have seen many kinds of natural indigo powder, some give much paler shades than others, but the one I have is from El Salvador, and it is very good and strong indigo.
When I dye this dark blue, I use 15 grams of indigo powder for the vat. I usually dip yarn twice in it, first 15 minutes, and oxidize the same time, and the second dip is slightly shorter, usually ten minutes. The same vat gives medium and light blues in after baths.
When indigo has reduced well first in a smaller vat, before I add it to a bigger vat, and if I keep the temperature 50C or a bit below while dyeing, then I think also rub fastness is good. If the vat is hotter than 50C, indigo may attach to the fiber too fast and only on the surface, so keeping an eye on the temperature while dyeing is very important.
Saturday, November 30, 2019
December yarns Joulukuun langat
Suurin osa luonnonväreillä värjätyistä langoistani menee myyntiin torilla kesän aikana. Monesti myös yksittäiset värjäyserät ovat pieniä, varsinkin värit mitä värjään sienillä tai lähiympäristöstä kerätyillä kasvella, eikä niitä ole riittänyt nettikauppaan.
Nyt ajattelin laittaa myös näitä pienempiä eriä nettikauppaan joulukuun aikana huomisesta alkaen, yksi väri päivässä. Vähän kuin joulukalenterimaisesti:). Kauppaan tulee ensiksi sinisiä, mitä sieltä on puuttunutkin, mutta myöhemmin myös erilaisia sienivärjättyjä lankoja, ja värjäyseriä, joita olen syystä tai toisesta säästellyt enkä ole laittanut aiemmin myyntiin. Suurin osa myyntiin tulevista langoista on Aarnia, mutta myös joitain Velhoja tulee kauppaan.
Laitan myös tänne blogiin aina kunkin päivän langan.
IN ENGLISH
I sell most of my natural dyed yarns at the market during summer. Many times my dye lots are small, especially those dyed with mushrooms or other local dye sources, and so there haven't been enough of them for the web shop.
Now I had an idea, that in December I will put every day from tomorrow until Christmas one colour a day also to my shop. A bit like Christmas calendar:). First there will be blues which there are not so much right now available in the online shop, but later also different yarns dyed with mushrooms, and dye lots which I have saved, mostly because they were so one-time dye lots dyed with plants or mushrooms which I don't have much. Most of the yarns will be Aarni, but there will also be some new Velho colours.
I will also post here in my blog the yarn of each day.
Nyt ajattelin laittaa myös näitä pienempiä eriä nettikauppaan joulukuun aikana huomisesta alkaen, yksi väri päivässä. Vähän kuin joulukalenterimaisesti:). Kauppaan tulee ensiksi sinisiä, mitä sieltä on puuttunutkin, mutta myöhemmin myös erilaisia sienivärjättyjä lankoja, ja värjäyseriä, joita olen syystä tai toisesta säästellyt enkä ole laittanut aiemmin myyntiin. Suurin osa myyntiin tulevista langoista on Aarnia, mutta myös joitain Velhoja tulee kauppaan.
Laitan myös tänne blogiin aina kunkin päivän langan.
IN ENGLISH
I sell most of my natural dyed yarns at the market during summer. Many times my dye lots are small, especially those dyed with mushrooms or other local dye sources, and so there haven't been enough of them for the web shop.
Now I had an idea, that in December I will put every day from tomorrow until Christmas one colour a day also to my shop. A bit like Christmas calendar:). First there will be blues which there are not so much right now available in the online shop, but later also different yarns dyed with mushrooms, and dye lots which I have saved, mostly because they were so one-time dye lots dyed with plants or mushrooms which I don't have much. Most of the yarns will be Aarni, but there will also be some new Velho colours.
I will also post here in my blog the yarn of each day.
Monday, November 18, 2019
Colours from autumn apple tree leaves Värit syksyisistä omenapuunlehdistä
Lokakuun puolivälissä omenapuiden lehdet olivat saaneet ruskaa, ja yhtenä tuulisena yönä suurin osa lehdistä oli tippunut. Olen aiemmin kerännyt syksyisiä pudonneita lehtiä, ja saanut niistä yhtä hyviä värejä kuin kesälläkin. Niinpä nytkin, kun pudonneet lehdet olivat vielä kuivia ja edellisenä yönä pudonneita, keräsin niitä värjäykseen.
Metsän reunassa aurinkoisella ja kuivalla paikalla kasvavassa villiomenapuussa lehdet olivat tulleet oransseiksi, kun taas savisemmassa paikassa keskellä puutarhaa kasvavassa vanhassa 'Rautell'-lajikkeessa lehdet putosivat keltaisina. Keräsin molempien puiden lehtiä erikseen, ja laitoin verkkopusseihin likoamaan veteen, johon olin lisännyt pari ruokalusikallista kidesoodaa.
IN ENGLISH
In mid October leaves in our apple trees had turned orange and yellow, and after one windy night they had dropped. I have in previous autumns dyed successfully with fallen autumn leaves, and so I did also now. In the morning after they had dropped, I collected them for dyeing.
There is one wild apple tree growing in sunny and dry spot in the edge of the forest, and it's leaves had turned orange, while the leaves in an old cultivar 'Rautell' growing in more clay and moist soil were more yellow. I collected the leaves separately from each tree, and put them in net bags to soak in water with added washing soda.
Isosta 'Rautell'- puusta olisi lehtiä tullut paljon enemmänkin, mitä otin nyt värjäykseen. Pari jätesäkillistä lehtiä meni kompostiin tekeytymään hyväksi lehtimullaksi tuleville vuosille.
IN ENGLISH
Under the big 'Rautell' there were so much leaves, that I couldn't dye with all of them, and the rest went to compost where they will make very nice leaf mold to use in the garden in a year or two.
Annoin lehtien muhia vedessä vajaa pari viikkoa, jolloin ne olivat alkaneet käydä. Haudutin lehtiä liemineen sen jälkeen hiljaisella tulella reilun tunnin, jäähdytin liemen ja otin sitten lehdet pois. Käytin lehtiä n 600g/100g lankaa. Syksyn lehdillä värjätessä pitkä käyttämisaika on tarpeen, jotta väriaineet irtoavat kunnolla lehdistä, näin ainakin aiemman kokemukseni mukaan. Heti värjättynä väristä ei olisi tullut kovin voimakas.
Oransseista villin omenapuun lehdistä tuli keskimmäinen kullankeltainen väri ja kaikkein oikeanpuolimmainen haalean persikan väri jälkivärinä. Keltaisemmista 'Rautell'in lehdistä tuli toinen vasemmalta oleva vaalean vihreä (värjätty luonnonbeigelle langalle, valkoiselle langalle niistä olisi tullut vaalean keltainen). Kaikilla langoilla oli aluna-viinikivipuretus etukäteen. Oletukseni on, että kuivassa aurinkoisessa paikassa kasvaneen omenapuun lehdissä oli enemmän väriaineita kuin kosteammassa paikassa kasvaneella. Näinhän sanotaan muutenkin, että aurinkoisessa paikassa väriaineita kehittyy aina parhaiten.
Annoin lienten seistä kymmenen päivää, ja värjäsin sitten samoilla liemillä uudelleen. Nyt villiomenapuun lehtiliemestä tuli toinen lanka oikealta, lämmin persikka. 'Rautell'in lehtiliemestä tuli ensimmäinen vasemmalta oleva vihreä, joka oli värjätty vaalean harmaalle langalla ja siksi näyttää vihreältä. Valkoiselle langalle väristä olisi tullut keltainen. Laitoin myös liemeen puolet vähemmän lankoja kuin ensimmäiseen värjäykseen, ja myös se auttoi siihen, että väristä tuli voimakkaampi.
IN ENGLISH
I let the leaves soak for almost two weeks and during that time they had started to ferment. After that I simmered the leaves for about an hour, and let it cool down before I took the leaf bags away. I used about 600g of leaves to 100g of yarn. In my experience the long soaking time is necessary when dyeing with autumn leaves. If dyed right away, the colours are much paler.
I got the golden yellow in the middle from the wild apple tree leaves (grown in dry sunny place), and the after bath gave me the yarn on the far right. From yellow leaves from the tree which grows in more clay soil, I got light green, the second colour from the left. It is dyed on natural beige yarn, which helped it looking green, dyed on white yarn it would have been more yellow. All yarns were premordanted with alum and cream of tartar. It is said that in plants grown in sunny place, there are more dyes in them, and it looks like it also in these apple trees.
I left the baths to ferment more for another ten days, and then dyed again with the same baths. Now I got the second colour from the right from wild apple tree. From 'Rautell' bath I got green on the far left. It is dyed on light grey yarn which is why it looks green, if dyed on white yarn the same bath would have given a yellow colour. I also used only half the amount of yarn, because the first bath didn't give so strong colour, and now it was ok.
Minusta näillä syksyn lehdillä on niin helppoa värjätä, tai siis niiden kerääminen on paljon helpompaa maasta kuin puusta riipimällä. Ainoa vain on, että ne on kerättävä heti tippumisen jälkeen.
Kirjoissa usein sanotaan, että lehdet antavat vain alkukesällä väriä, mutta oma kokemukseni on, että myös syksyn lehdillä voi hyvin värjätä. Se vain vie hiukan enemmän aikaa:).
IN ENGLISH
I find dyeing with autumn leaves so easy, or actually collecting them is so much easier than when the leaves are still in trees. Only thing is that they need to be collected right away before rain soaks all the dyes from them in the ground. In the books it is often said that tree leaves give good colour only in early summer, but I have gotten good colour from them also in the autumn. It only takes more time:).
Sunday, October 20, 2019
Colours from autumn mushrooms Syksyn sienivärejä
Alkusyksy oli juuri sopivan sateinen sieniä ajatellen, vaikka kesä olikin kuiva.
Olen värjännyt samettijaloilla aika paljon varastoon tarvikepaketteja varten ja jotain samettijalkavihreitä riittää myyntiinkin.
Näitä lankoja on nyt myynnissä nettikaupassani.
IN ENGLISH
September and October have been rainy, which was good after a dry summer.
I have dyed a lot with Tapinella atrotomentosa olive green for the mitten kits, and also some yarns to sell.
I have now these mushroom dyed yarns in my online shop.
Karhunkääpiä ei ole paljoa, ja siksi olenkin tosi iloinen, että tuo yksi paikka tuottaa joka vuosi yhden tai kaksi kääpää:) Nyt se kääpä oli syyskuussa jo aika vanha, kuten kuvasta näkyy, mutta tuotti silti hyvin keltaista ja värjäsin sillä myös vihreää omilla väritattarilla värjättyjen sinisten päälle.
IN ENGLISH
I got one huge Dyer's Polypore, Phaeolus schweinitzii, from a friend. The weight of that one fungi was over 2 kilos. It is not a common polypore here, and that is why I'm so happy that this one place produces one or two polypores every year:). It was picked in September and was already a bit old, as you can see from the picture, but I still got yellows from it, and also green dyed on top of blue from my own japanese indigo.
Verihelttaseitikkejä on myös ollut aika mukavasti, paremmin kuin muutamaan viime vuoteen. Olen värjännyt niillä enimmäkseen tuoreena, mutta kuivannut myös osan. Ruskeat langat on värjätty harmaalle pohjavärille, mutta muuten normaalisti. Käytän aika paljon sieniä suhteessa lankaan, jotta saan vahvoja värejä (yleensä kilon tuoreita sieniä/100g lankaa). Jälkiväreistä tulee sitten oranssimpaa.
IN ENGLISH
I have also got quite nice amount of Cortinarius semisanguineus- mushrooms.
I have dyed with them mostly fresh, but also dried some of them for later use. Brown yarns were dyed on natural grey base yarn. I use quite a lot of mushrooms (usually one kilo of fresh mushrooms to 100g of yarn), so that I get strong colours. After bath gives more orange colours.
Ylläolevassa kuvassa on vasemmalla hurmeseitikkiä, Cortinarius purpureus, ja oikealla verihelttaseitikkiä, Cortinarius semisanguineus (tai siihen ryhmään kuuluvia seitikkejä). Pitkästä aikaa sain nyt hiukan hurmeseitikkejä, kun viime vuosina niitä ei ole ollut. Ei niitä nytkään tuon enempää ole, ja kuivasin ne myöhempää käyttöä varten. Niitä ei ole helppo erottaa veriheltoista, mutta ne ovat jykevämpiä sieniä, joilla on selvästi paksumpi jalka ja myös lakki. Kun verihelttaseitikin jalassa on punerrusta vain tyvessä, niin hurmeseitikillä on koko jalan pituudelta punaista häivettä (mikä ei kylläkään näy kuvassa kovin hyvin). Joskus hurmeseitikin jalka voi näyttää kokonaankin punaiselta.
Hurmeseitikissä ei ole ymmärtääkseni keltaisia väriaineita niinkuin veriheltoissa, vaan siitä tulee helpommin puhtaan punaista, eikä sen jälkiväreistäkään tule oransseja niinkuin verihelttojen jälkiväreistä, ainakaan minulla aiempien kokemusten mukaan. Löysin Outi Temmeksen Pro Gradu tutkielman Hurmeseitikistä värisienenä. Tosi mielenkiintoista. Siinä oli verrattua hurmeseitikkiä verihelttaseitikkiin värjäyssienenä, ja kokeiltu myös tanniinipuretusta ja värjäystä erikseen lakeilla ja jaloilla.
IN ENGLISH
In the picture above there are Cortinarius purpureus on the left and Cortinarius semisanguineus on the right. It has been several years since I got C.purpureus, autumns have been too dry for it, but now I was happy to get some (only what is in the picture) and dried them for later use. They are not easy to tell apart from C.semisanguineus, but they are sturdier mushrooms on the whole, both caps and stems. While C.semisanguineus has red velum only in the base of the stem, C.purpureus stems are more reddish all the way (though it doesn's show well in the picture). Sometimes their stems may look all red.
As I understand there are no yellow colorants in C.purpureus like there are in C.semisanguineus, which make the afterbaths of C.semisanguineus more orange yellow, and the after baths of C.purpureus give more pale reddish colour in my experience.
I found a Finnish study by Outi Temmes about dyeing with C.purpureus and comparing it to C.semisanguineus. Only the abstract is in English, and the whole of it in Finnish, but there are good pictures of the colours she got. She had also dyed separately with hats and stems as well as with whole mushrooms, and it was interesting to see that C.purpureus still gave yellow from the stems (with even slightly better fastness than from the whole mushroom).
Viime viikolla myös yhtenä aamuna suurin osa lehdistä oli pudonnut omenapuista, ja haravoin heti niitä talteen värjäystä varten. Yritän aina saada pudonneet puiden lehdet otettua heti putoamisen jälkeen, koska luulen, että jos ne likoavat sateessa, niin myös väriaineet huuhtoutuvat pois.
Syksyisistä lehdistä saa yhtä hyviä keltaisia kuin alkukesäisistäkin, mutta väri on niissä tiukemmassa jotenkin, ja lehtiä pitää liottaa pari viikkoa lievästi emäksisessä vedessä, että väri irtoaa.
Olen kokeillut parikin kertaa värjätä heti keruun jälkeen syksyllä, ja väristä on aina tullut vaaleampi kuin mitä siitä tulee jos antaa lehtien liota ämpärissä ensin. Laitan lehdet verkkopussiin ja sitten likoon, ja pussin kanssa ne on sitten helppo nostaa pataan värjäykseen, liotusliemen kanssa.
Mm täällä olen aiemmin kirjoittanut syksyn lehdillä värjäämisestä.
Näillä lehdillä värjään varmaan ensi viikon lopulla.
IN ENGLISH
One morning last week the wind had dropped all the leaves from apple trees, and I collected some right away for dyeing. If they get soaked in rain for days in ground, I think most of the dyes in them are gone, but when they are collected the same day, they are ok. I get as good yellows from autumn leaves as from summer leaves, but they need to be soaked in slightly alkaline water for two weeks for the dyes to come out. I have tried to extract and dye with them the same day when they were collected, but always I have gotten better results with a long soak with autumn leaves. I put the leaves in a net bag in a big bucket of water, with couple of table spoonfuls of washing soda, and leave outside. The net bags are easy to transfer to the pot to simmer, with soaking water.
Here I have written earlier about autumn leaves.
With these leaves I'm going to dye near the end of the month.
Wednesday, August 28, 2019
Woad and Japanese Indigo Morsinko ja väritatar
Värjäsin elokuun alussa ensimmäisen kerran morsingoilla ja viime viikolla leikkasin toisen rivin lehtiä värjäykseen. Alla olevassa kuvassa eturivi on niitä reilut kolme viikkoa sitten leikattuja, ja nyt kun on satanut ihan kivasti, niin uusia lehtiä onkin kasvanut hyvin jo näin nopeasti. Syyskuun loppupuolella niistä saa toisen sadon, samoin kuin näistä nytkin leikatuista taimista tuossa kuvan keskirivissä. Käytin lehtiä n800g/100g lankaa, josta sain kaksi tuollaista yläkuvan väristä sinistä ja vielä kolmannen melko vaalean sinisen. Morsinkolangoista tuli juuri hyvää sinistä Kellot-lapaspakettiin. Morsingolle tämä tuntui olevan hyvä kesä, ja ne ovat kasvaneet hyvin, myös sinistä väriä on kehittynyt niihin oikein kivasti nyt.
IN ENGLISH
I dyed first time this year with woad in the beginning of August, and last week I cut the second row of plants for dyeing. In the picture below the front row is the one I had already cut three weeks ago and the middle row was cut now. The front row had grown new leaves quite nicely, and I will get a new crop later in September from my woad plants. I used 800g of leaves / 100g of yarn which gave me two times the blue in the picture and third time very pale blue. Woad gave me just the right blue for Bellflowers mitten kits.
Woad has liked this summer and they have grown well.
Värjäsin myös pari viikkoa sitten jo kasvihuoneessa kasvaneilla väritattarilla, ja myös niistä saa uuden sadon syksyn lopulla (jätin muutamia taimia leikkaamatta, jotta ne kukkisivat syksymmällä ja saisin niistä sitten toivottavasti siemeniä). Selvästi kasvihuoneessa taimista tuli tänä kesänä rehevämpiä ja enemmän lehtiä kuin ulkona kasvaneista. Viidestä taimesta tuli 2kg riivittyjä lehtiä, joilla värjäsin kaksi kertaa 600g tummempaa väriä ja 400g vielä vaaleaa jälkiväriä eli yhteensä 1,6 kg lankaa. Tummemmat siniset on värjätty harmaalle pohjalle, joka vielä tummentaa väriä lisää.
IN ENGLISH
I also dyed couple of weeks ago with japanese indigo which grew in my polytunnel, and also they will give me a second crop later in the autumn (I left some plants uncut, so that they would grow flowers and from which I could get hopefully seeds). Japanese indigo grew this year much better inside polytunnel than outside. From five seedlings I got totally 2 kg of stripped leaves, which dyed two times 6 skeins and 4 paler blue in the third bath, totally 16 skeins of blue. The darker blues are dyed on natural grey yarn, which makes the colour darker and a bit greyish.
Ulkona kohopenkissä olleet väritattaret ovat vihdoin nyt elokuussa kasvaneet paremmin. Vielä heinäkuussa ajattelin, että tämä ei ole näiden kesä. Luulen, että minun olisi pitänyt kastella niitä enemmän silloin kesäkuussa kun oli kuivaa ja se vaikutti vielä heinäkuunkin kasvuun. Heinäkuussa taas oli pilvistä eikä silloinkaan satanut tarpeeksi. Elokuussakin jouduin vielä kastelemaan näitä muutamia kertoja, vaikka nyt onkin satanut ihan hyvin viime viikolla.
Ensi viikolla ajattelin alkaa leikata ja värjätä näillä:).
IN ENGLISH
Japanese indigo which I planted outside in spring did not do so well this summer, but finally now in August it has started to grow better. It was so dry and hot in June, and I should have watered them more, and then most of July was also dry, and yet cloudy. Only in the end of July was a hot sunny period and in August it has rained sufficiently, though I still had to water them couple of times.
Last week we got good amount of rain with thunder storms.
I'm thinking I will start to harvest and dye with these plants next week:).
Monday, August 19, 2019
Walnut dyeing Jalopähkinävärjäystä
Reilu viikko sitten sain ystävältäni tosi hyvän määrän jalopähkinöiden pähkinöitä:). Isommat ovat mantsurianjalopähkinöitä (Juglans mandshurica) ja pinkissä ämpärissä olevat pienemmät japaninjalopähkinöitä (Juglans ailanthifolia). Nyt pähkinät oli kerätty suoraan puusta alimmilta oksilta ja ne olivat vielä täysin vihreitä. Kirjallisuuden mukaan juuri vihreistä pähkinöiden kuorista pitäisi tulla paras väri. Omista siemenistä kasvatetuista puistani ei vielä tullut tänä vuonna pähkinöitä, mutta niidenkin syksyisillä lehdillä saa ruskeaa.
Viime vuotisista jalopähkinävärjäyksistä täällä.
Koska kuoret olivat niin tiukasti vielä kiinni itse pähkinässä, laitoin pähkinät kokonaisina värjäykseen. Liotin yön yli, mutta luulen, että se oli tarpeetonta, koska liotusveteen ei tullut mitään väriä. Keitin pähkinöitä pari tuntia hiljaisella tulella, jolloin liemi muuttui aika pian tumman ruskeaksi, ja jäähdytin liemen. Koska Boutrup, Ellis - kirja sanoo, että kuorista irtoaa koko ajan lisää väriä värjäyksen aikana teinkin tänä vuonna niin, että en siivilöinyt lientä, vaan laitoin langat suoraan sinne pähkinöiden sekaan. Värjäsin nyt suhteella 1kg kokonaisia pähkinöitä/100g lankaa. Jos kuorisi painavan pähkinän pois sieltä sisältä, ja käyttäisi vain itse väriä antavat kuoret värjäykseen, niin paljon pienempi määrä painossa riittäisi. Ensimmäisestä väristä tuli parin tunnin haudutuksen ja yön yli seisotuksen jälkeen tosi hyvää tumman ruskeaa! Parempaa kuin viime vuonna. Jälkiväreistä tuli vaaleampia ja annan kuorien nyt seistä kuukauden verran tai pidempään ja värjään niillä uudelleen myöhemmin.
Värjäsin erikseen japaninjalopähkinöillä ja mantsurianjalopähkinöillä, ja väristä tuli muuten samanlaista, mutta tuntui, että japaninjalopähkinöillä väristä tuli tummempi samoilla suhteilla. Ehkä mantsurianjalopähkinöiden sisällä oleva iso pähkinä painoi suhteessa enemmän ja siksi väristä tuli aluksi hiukan vaaleampi, ja niitä olisi pitänyt olla suhteessa enemmän lankaan kuin pienempiä japaninjalopähkinöitä. Yllättävää. Myös sellaisen havainnon tein, että väri tummeni kunnolla vasta kun värjäyslämpötila oli yli 80°C. Myös lankojen jäähdyttäminen väriliemessä värjäyksen jälkeen yön yli tummensi väriä, ja näillä värjätessä pitkä värjäysaika on parempi kuin lyhyt vain tunnin mittainen.
Jalopähkinöiden kuorilla värjätessä lankoja ei tarvitse purettaa lainkaan, vaan vihreiden kuorien sisältämä juglone-niminen väriaine kuuluu naphthaquinoneihin, joiden väri tarttuu pysyvästi villaan itsekseen. Siksikin nämä ovat niin hyvä ja harvinainen värin lähde. Tumma ruskea väri on samansävyistä mitä voi saada myös hernekuukusilla, mutta niitä sieniä ei useimpina vuosina ole täälläpäin. Lisäksi jalopähkinöiden ruskea on vieläkin valonkestävämpi. Harmillista on, että kuivatuilla jalopähkinöiden kuorilla väristä ei tule niin tummaa, vaan vaaleamman ruskeaa, mikä kyllä on ihan hyvä väri sekin. Ellisin kirja sanoo, että kun kuoret mätänevät, niin juglone reagoi itsensä kanssa ja muodostaa liukenemattoman yhdisteen. Ehkä näin käy myös kun kuoret kuivataan.
Tuoreita jalopähkinöitä on vaikea saada, mutta jos on maata, niin erilaisia Juglans-sukuisia puita voi kasvattaa ainakin Etelä-Suomessa. Niiden taimiakaan ei ole tavallisissa taimikaupoissa, mutta Mustilan Arboretumista voi kysyä taimia ja myös näiden siemeniä on syksyisin saatavilla Mustilan Arboretumissa.
IN ENGLISH
A week ago I got fresh walnuts from a friend:). The bigger ones are Manchurian walnuts, Juglans mandshurica, and smaller ones in the pink bucket are Japanese walnuts, Juglans ailanthifolia. Both were collected before they dropped to the ground and so were not as mature as the ones I got last year. According to litterature green walnuts are a better source for color than mature walnuts. My own tree didn't produce walnuts yet this year, they were still too young, but I can collect autumn leaves from them to dye with. Here is a blog post of my walnut dyeing last autumn.
Because walnuts were not mature the hulls were so hard to separate from the actual nuts, and so I used them whole. I soaked overnight, but maybe this was unnecessary, because there was not color in the soaking water. I simmered them gently for two hours and the bath soon turned dark brown. Then I let the bath cool before adding yarn to it. Because Boutrup, Ellis -book says that color continues to be extracted from the hulls during the dyeing process, I didn't strain off the bath, but left the walnuts in it together with yarn. Because walnuts were whole, I used now 1kg of walnuts to 100g of yarn. If I had cut the nut off and used only the hulls the ratio would have been much smaller, because the nuts weight a lot and don't produce color. After simmering for couple of hours and then letting the yarn cool in the bath overnight, I got a very nice dark brown from the first bath. Much darker than last year. After baths gave two lighter colors, and now the bath with walnuts is still in a bucket. I let them soak for maybe a month or more and dye again later.
I dyed separately with Japanese walnuts and Mandshurian walnuts, and for some reason Japanese walnuts gave darker first color. Maybe the nut inside bigger Mandshurian walnuts was so much heavier that the proportion of hulls to yarn was different than in the smaller Japanese walnuts. Surprising.
Also I noticed that the darkest color started to develop only after the temperature was above 80°C, in lower temperature the color was paler. Also letting the yarn cool off overnight in the dye bath darkened the color.
When dyeing with walnuts there is no need to mordant. The dye juglone in them belongs to naphthaquinoids which attach to the yarn permanently without any mordant. That is why this is so useful dyeplant. Also the color it gives is different from most other natural dyes. I have gotten similar browns with mushroom Pisolithus arhizus, but they are quite rare in my part of Finland and so I don't get them often. Also color from green walnut hulls is even more lightfast. It is too bad that dried walnut hulls give only lighter browns, at least that has been my experience.
Fresh walnuts are difficult to come by here, but they are hardy trees at least in south of Finland. Juglans plants are not usually available in garden centers but sometimes they are sold in Mustila Arboretum, and at least Mustila Arboretum sells seeds of them in most autumns.
Monday, August 5, 2019
Used madder Käytetyt krapinpalat
Krappi on yksi värikasveista, joita ei kannata heittää pois käytön jälkeen.
Viime kesänä värjäsin näillä krapinpaloilla kahteen kertaan. Ensin kasvihuoneessa aurinkovärjäyksenä ja sen jälkeen normaalina keittovärjäyksenä. Laitoin silloin käytetyt ja siivilöidyt krapinpalat varastoon ämpäriin, ja ämpäri ulkovajaan, jossa se oli koko talven jäätyenkin talven aikana. Koska krapit olivat kosteita, niin ne olivat nyt keväällä alkaneet hiukan haista, mutta hometta niihin ei ollut tullut. Keitin pari viikkoa sitten viime vuotiset haisevat krapit vielä uudelleen reilun tunnin, siivilöin tumman liemen, ja värjäsin niillä 500g aluna-viinikivi esipuretettua lankaa. Langat ottivat värin aika hitaasti. Pidin lämmön tunnin verran noin 60 asteessa ja annoin lankojen jäähtyä liemessä yön yli, ja lopullinen väri oli ihan oivallinen. Kuvassa olevat langat oli jo pestyjä ja kuivattuja. Alunperin viime kesänä värjäsin tuolla samalla määrällä kaksi kertaa kilon lankoja, nyt laitoin puolet vähemmän lankaa värjäykseen, koska kuitenkin väriaineiden määrä oli pienentynyt. Näistä tuli vielä jälkiväriäkin, mutta nyt sitten heitin krapit kompostiin. Puolimätien krapinpalojen haju ei ollut mikään kovin hyvä:). Silti, krapin ja mataranjuurissa on niin paljon väriaineita, että niitä kannattaa tosiaan haudutella moneen kertaan, ja jatkuvasti niistä irtoaa lisää väriä.
IN ENGLISH
Madder is one of the dyestuffs that is worth keeping even after it has already been used for dyeing.
Last summer I dyed twice with these pieces of madder. First as solar dye and then second time simmering them and then dyeing. I had stored the used madder in a bucket in our shed where they were all winter, frozen in mid winter. Because they were moist, they had started to smell, but they didn't get any mold.
I now simmered the very smelly madder pieces again for an hour, and then strained off the bath, and dyed 5 skeins of premordanted yarn. They took colour quite slowly but after dyeing for an hour in 60°C, and letting the yarns cool in the bath, I was quite pleased with the result. The yarns in the picture were already washed and dried. Originally last summer I had dyed with this amount of madder one kilo of yarn twice, but now I put only 500g yarns in the bath thinking that they wouldn't dye as much any more. The same bath also dyed some more yarn paler color, but then I threw the used pieces to compost, because they were so smelly:) Maybe they would have yielded even more colour if I had simmered them once more. There is so much dye in madder roots, that it is worth extracting them multiple times and they yield colour long time.
Monday, July 22, 2019
Joy Boutrup and Catharine Ellis: The Art and Science of Natural Dyes
Viime talvena ilmestyi uusi odottamani englanninkielinen kirja värjäyksestä, Joy Boutrup and Catharine Ellis: The Art and Science of Natural Dyes, principles, experiments and results. Tilasin sen Adlibriksen kautta juhannuksena ja se tuli pari viikkoa sitten. Catharine on pitkän linjan tekstiilitaiteilija, ja -opettaja, joka haluaa parhaan mahdollisen tuloksen luonnonväreillä. Hän halusi tietää MIKSI jokin tapa toimii paremmin kuin toinen ja Joyn kokemus tekstiilikemiasta ja -historiasta toi avun. Kirjassa he yhdistävät tietonsa ja kokemuksensa luonnonväreistä. Catharine kirjoittaa blogia täällä.
Kaksi kolmannesta kirjan 170 sivusta käsittelee värjäykseen vaikuttavien asioiden perusteita ja kemiaa: kuitua, puretusta, väriaineita ja värjäystä, painamista, indigovärjäystä ja viimeistelyä värjäyksen jälkeen.
Väriaineet on jaoteltu kemiallisesti tärkeimpiin ryhmiin: antrakinonit, flavonoidit, tanniinit (nyt vasta luettuani tämän ymmärrän selvästi paremmin erilaisia tanniineja kuin ennen!), naphthoquinoidit (tai mikä tämä onkaan suomeksi) ja indigo, ja kunkin ryhmän tärkeimmät värikasvit ja värjäystapa on käsitelty lyhyesti tässä eikä reseptiosiossa. Kun ymmärtää, mihin ryhmään jokin kasvi väriaineidensa puolesta kuuluu, on helpompi päätellä miten sillä värjääminen sujuu parhaiten. Kirjassa on myös annettu helppo tapa selvittää sisältääkö jokin paikallinen kasvi esimerkiksi flavonoideja vai tanniineja. Jos alunapuretettu kuitu on kirkkaampi tai keltaisempi kuin purettamaton, todennäköisesti pääasiallinen väriaine on flavonoidi, joka tarttuu vain puretuksen avulla. Jos taas väri muuttuu rautapuretuksella harmaaksi tai mustaksi, väriaine on tanniini. Flavonoidien ja tanniinien yhdistelmä muuttaa värin alunapuretuksella ja raudalla vihreäksi. Paikallisten värien valonkesto kannattaa aina testata ennenkuin värjää isompia määriä.
Antrakinoni-väreille on kirjassa myös minulle uusi valonkestävä tapa (mutta oikeasti vanha tapa, jonka Michel Garcia on tuonut esille) värjätä happamassa liemessä tanniinin avulla ilman muuta puretusta, mutta tämä tapa ei sovi flavonoidelle, jotka vaativat metallipuretuksen.
Indigovärjäyksen kirja käsittelee vain orgaanisen värjäyksen kautta eli ns fruktoosikyyppivärjäyksenä ja rautakyyppivärjäyksenä selluloosakuiduille. Tässä kirjassa onkin kaikkein perustellisimmin käsitelty erilaiset fruktoosikyyppitavat, ja mikä vaikuttaa mihinkin ja myös ongelmaratkaisuja yksi sivu. Yhteensä tätä aihetta käsitteleviä sivuja on 9 ja lisäksi reseptiosiossa kolme sivua lisää. Ihan pelkästään tämän takia kirja kannattaa hankkia, koska en ole tätä tietoa nähnyt missään muualla käsiteltävän näin perusteellisesti.
Luonnonväreillä painamisesta kirjassa on 15 sivua, ja vaikka minulla ei ole kokemusta painamisesta, niin joskus vielä tekisi mieli kokeilla. Ohjeet tuntuvat hyvin selkeiltä ja niinkuin kautta koko kirjan kokemukseen perustuvalta ja hyvin luotettavalta.
Kirjan loppuosassa on 50 sivua tarkkoja reseptejä, joita kirjan tekijät ovat kokeilleet moneen kertaan ja todenneet toimivimmiksi. Reseptit käsittelevät erilaisten kuitujen esikäsittelyä, erilaisia puretustapoja eri kuiduille, orgaanisia indigokyyppejä on neljä erilaista, ja lisäksi painamiseen liittyviä reseptejä 16 sivua.
Se, miksi minusta kirja on todella hyvä ja tulee olemaan itselläni yksi perusteoksista tästä lähtien, on tekijöiden perusteellinen kokemus, ja se, että he selvittävät perusteet miksi jokin asia kannattaa tehdä tietyllä tavalla. Selluloosakuitujen käsittelystä, purettamisesta ja värjäämisestä kirjassa on erityisen paljon ja hyvää kokemusperäistä hyödyllistä ja vertailevaa tietoa, samoin silkin värjäämisestä. Nämä ovat usein jätetty monissa värjäyskirjoissa vähemmälle, ja siksikin on erityisen tärkeää, että niiden värjäämisestä on luotettavaa tietoa.
Kirjassa viitataan paljon kemiaan, mutta asiat on selitetty ymmärrettävästi tämmöiselle maallikollekin, ja monien asioiden kohdalla minulle tuli ajatus: ahaa tästä syystä tapahtuu näin ja näin tai että tästä syystä neuvotaan tekemään näin.
Pidän myös paljon kirjan kuvituksesta. Joka sivulla on tarkkoja nimenomaan vertailevia värjäysnäytteitä: mm miltä sama väriaine näyttää värjättynä eri kuiduille, tai eri pitoisuuksina, tai eri tavalla puretettuna. Myös valonkestotestien tuloksia on kuvina, ja käytännön tekijänä Catharine arvostaa värien kestävyyttä. Se myös näkyy kirjassa kautta linjan.
Tämä kirja vaatii paneutumista, mutta siitä syystä se myös antaa lukijalle enemmän, ja varmasti tulee elämään pitkään värjärin mukana.
Alkutekstin lopuksi Catharine kirjoittaa:
"We challenge all dyers to continue learning from practice, research, and each other in the pursuit of safe and sustainable dyeing." Voiko paremmin sanoa, kiitos Joy ja Catharine.
IN ENGLISH
Last winter a new long waited book about natural dyeing was published: Joy Boutrup and Catharine Ellis: The Art and Science of Natural Dyes, principles, experiments and results. I ordered it in June and got the book two weeks ago.
Catharine is a textile artist and teacher, and wants the best possible result in her work. She wants to know WHY in natural dyeing, and Joy can provide her answers through her knowledge in textile science and history. In this book they combine their knowledge and experiences. Catharine writes her blog here.
Book has 170 pages and about two thirds of it deals with the principles and chemistry behind natural dyeing: different fibers, mordants, dyes and dyeing, printing, indigo vats and finishing after dyeing.
Dyes have been divided to different chemical groups: antraquinones, flavonoids, naphthoquinoids, indigoids and tannins (only now after reading this book, I really think I understand the difference in different tannins!). Dyeing with each group is here instead of in the recipe section. When you know which type of dyes you have, it is easier to dye with other plants containing the same type of dyes. Book also gives easy ways to tell if there are flavonoids or tannins or both in for instance in your local dye plant, and then you know how to dye with it.
For anthraquinone type of dyes there is new way to dye (new to me, but it is actually an old way which was brought to today by Michel Garcia) with no other mordant but acid and tannin, and it gives good lightfastness results. This method however does not suit flavonoid dyes.
In the book indigo dyeing is only organic indigo vats: different fructose vats and iron vat for cellulose fibers. It has 9 pages on organic vats and also three more pages in the recipe section, and it is the best information about organic vats that I have seen. What affects what and why! It also has one page about trouble shooting of organic vats. Only for this section of the book it is worth buying.
There are 15 pages about printing with natural dyes, and though I have no experience about printing, someday I would like to try it with the help from these pages, because they are written by someone whose experience I know I can trust.
In the end of the book there are 50 pages of recipes about preparing different fibers to dyeing, mordanting them, organic indigo vats and 15 pages of printing recipes. The recipes are tested many times by the writers, and found to be working best for them.
Why I think this book will be one of my favourite dye books, is the in depth experience of the writers, and how they try answer also why instead of only how. There is a lot about preparing and dyeing cellulose fibers, which is not covered in many natural dye books, and it is very good information based on their own experiences.
There is also a lot of chemistry, but is is explained in so simple terms so that even I with no training in chemistry, can understand. Reading the book I got many times a feeling: ahaa this is why this should be done this way or this is why this has always been recommended.
I also liked the pictures in the book very much. In almost every page there are pictures of comparative dyed samples. For instance samples how different mordants affect the colour, or how different percentage of dye affects the colour, or how the same dye looks dyed on different fibers.
There are also samples of light fastness tests, which I think are important. All the natural dyes in the book are the best and give most fast colours.
This book answers many questions I have had. It requires you to read and think, not just follow a simple recipe, and that is why I think it will become a long lasting companion of a natural dyer.
Catharine Ellis writes:
"We challenge all dyers to continue learning from practice, research, and each other in the pursuit of safe and sustainable dyeing."
Joy and Catharine, thank you for this book!
Saturday, July 13, 2019
Suckers and seedlings Juurivesoja ja siementaimia
Kymmenkunta vuotta sitten sain samettisumakin (Rhus typhina) alun. Halusin sen, koska eksoottisen ulkonäön lisäksi se sisältää paljon tanniineja ja niitä on myös sen lehdissä, joita voi kerätä syksyisin kun ne tippuvat. Emopuu on kasvanut reilun kolmen metrin korkuiseksi, ja aiemmin se ei ole tehnyt yhtään juurivesoja. Minua on varoitettu sen leviämisestä, ja tänä keväänä huomasin ensin yhden juurivesan krappipenkissä, ja jokin aika sitten polulle ison sumakin taakse oli ilmestynyt kolme juurivesaa, eli nyt sen on varmaan niin vanha, että on alkanut valloittaa ympäristöään. Ensin ajattelin, että noiden yli ajetaan ruohonleikkurilla, mutta ehkä annankin niiden kasvaa vielä vähän ja katkon värjäykseen:) Kasvi polun oikealla puolella on myös värikasvi, liuskalääte Serratula tinctoria.
IN ENGLISH
About ten years ago I got a small Staghorn Sumach (Rhus typhina). Even though it may not be quite hardy here, I wanted it because it looks so exotic and nice and also because it is famous for it's tannin content for dyeing. There are also tannin in the leaves which are easy to collect in the autumn. The original plant has grown to a size of a small tree, about three meters high. I have been warned that it may have lot of suckers, but until this summer there has been none. Earlier in the spring I noticed one sucker near the mother plant and now there has emerged three in the path behind it. It has started to conquer my garden. First I thought that I will just move over them but now I think that maybe I should let them grow a bit more and then collect them for dyeing:). Plants on the right are also dye plants, sawwort, Serratula tinctoria.
En keväällä kylvänyt yhtään väriresedaa, vaikka tarkoitus oli. Nyt penkkiin, missä sitä kasvoi toissavuonna, on ilmestynyt siementaimien rypäs. Olin istuttanut penkkiin perennoja ja resedan taimet ovat ilmestyneet sinne väleihin, etureunaan kaikkein eniten. Nyt täytyisi pian ottaa nuo tuosta ylös ja siirtää yksitellen jonnekin muualle kasvamaan.
IN ENGLISH
This year I meant to sow weld but never did it. Now in a bed where I had it two years ago, there has germinated many weld plants. I had planted that bed with perennials last year, and weld can't grow now there. I will have to move the somewhere else now.
Ehkä siirrän ne tänne varamaalle, missä voisi olla hiukan tyhjää tilaa. Sinnekin nimittäin on ilmestynyt väriresedan siementaimia itsekseen iiristen ja pionien siementaimien joukkoon! Tässä kohtaa minulla kasvoi väriresedaa kesällä 2013. Olin silloin kylvänyt sitä riveihin, ja se iti todella huonosti. Kuvia silloin täällä. Seuraavana vuonna 2014 vain muutama reseda oli talvehtinut ja kukki, ja sinä vuonna värjäsinkin niillä, mutta nähtävästi silloin joitakin siemeniä oli pudonnut maahan, koska nyt juuri samalla paikalla on siementaimia. 2015 siinä ei ollut resedaa, vaan villiä krappia, Rubia peregrinaa, jotka kuitenkin kuolivat seuraavana talvena. Talvi 2016 olikin ankara ja niitä taimia olisi pitänyt varmastikin suojata jotenkin. Kuitenkin tavallinen krappi, Rubia tinctoria, selvisi siitäkin talvesta moitteetta. Joka tapauksessa 2017 istutin tuohon penkkiin kurjenmiekkojen ja pionien siementaimia kasvamaan. Yllättävää, että nyt viisi vuotta siitä kun väriresedat kukkivat tuossa kohtaa, on ilmestynyt siementaimia! Nämä ovat vielä hyvin pieniä, eivätkä varmaan kuki tänä vuonna, ja toivottavasti talvehtivat ja saan sitten ensi kesänä niistä hyvin keltaista. Väriresedallahan paras väri tulee kukkivista kasveista ja siemenlatvoista.
IN ENGLISH
Maybe I will transplant them to my spare beds where there is a bit room. Just now in July I noticed also there weld seedlings, between rows of planted iris and peony seedlings!
In this bed I had sown weld in spring 2013, and it germinated then very badly. Pictures of them here. Next summer 2014 there were just a couple of plants which flowered then and I got to dye with them, but obviously some seeds had dropped to the ground then, because exactly in that spot there are now weld seedlings almost in a row. In 2015 there grew wild madder, Rubia peregrina, which sadly died the next hard winter. Common madder, Rubia tinctoria, has survived those bad winters.
Anyway, in 2017 I planted there my seedlings of irises and peonies to grow, and there hasn't been weld since 2014. It is surprising that they germinated now after five years! These plants are very small still, and most likely won't flower this year, and hopefully they survive the winter and I get to dye with them next summer. Best colour from weld comes from flowering plants and seedheads.
Thursday, July 4, 2019
Woad, japanese indigo and Devil's Bit Scabious Morsinko, väritatar ja purtojuuri
Kesäkuu oli lämmin, juhannukseen asti kuumakin, mutta kuiva. Morsinko on kasvanut tosi hyvin, ja varmaan loppukuusta voin jo värjätä sillä.
June was very warm until Midsummer, but also dry. Woad has grown well, and is maybe ready for the first harvest in late July early August.
Väritatar on kasvanut ulkona hitaammin, ja sitä olisi ehkä pitänyt kastella useammin, mutta muuten näyttää siltä kuin kuuluukin tähän aikaan kesästä. Heinäkuun aikana se nyt sitten alkaa toivottavasti rehevöityä. Näillä oli harso päällä juhannukseen saakka, jolloin otin sen pois, kastelun helpottamiseksi.
Japanese indigo has grown slower outside, and I should have watered it more, maybe. It is always starting to grow faster in July, hopefully this year also. These plants were covered with fleece until Midsummer. They are now easier to water without it.
Kasvihuoneessa sisällä kasvavat väritattaret ovat tosi hyvän näköisiä nyt, selvästi hyötyneet kasvihuoneen tarjoamasta suojasta ja lämmöstä.
Inside my polytunnel japanese indigo looks very good, clearly they have liked the extra warmth and shelter.
Viime vuonna kylvin purtojuurta, Succisa pratensis. Taimia ei itänyt kovin monta, mutta tässä ne ovat nyt.
Viime viikolla Ashley Susan Dye -blogissa oli kirjoittanut oikein hyvän postauksen purtojuuresta ja kokeillut keinoja värjätä sillä. Ether Mairet'n kirjassa Book on Vegetable Dyes (1916) oli ollut maininta, että purtojuurella voisi saada sinistä, mutta ei tarkkaa reseptiä värjäämiseen. Erilaisista perusteellisista kokeiluista huolimatta Ashleykään ei onnistunut saamaan sinistä purtojuurella, ja voi olla, että minunkin kasvatukseni ovat turhaa värjäysmielessä, mutta onneksi purtojuuri on myös hyvä perhoskasvi, eikä sitä kasva luontaisesti meidän tontillamme. On ihan mahdollista, että purtojuuren sininen on taas yksi näistä vanhoista myyteistä, mitä toistetaan kirjasta toiseen, ja mitä kukaan ei ole kuitenkaan kokeillut ja onnistunut!
Se miksi olin itse kiinnostunut kylvämään purtojuurta johtui siitä, että Sune ja Stina Jonsson: Yrttikirja v 1979 sanotaan, että Linne aikoinaan oli kirjoittanut sitä käytetyn Öölannissa vihreän värjäämiseen (hiukan indigontyyppisesti mielestäni). Coloriastosta löytyy teksti kirjasta Förtekning, af de färgegräs, som brukas på Gotland ock Öland, III (1742), 20-28 , ja purtojuuren osuus löytyy vihreän värin kohdalta.
Jonssonin kirjan ohje on käännös tästä Linnen tekstistä seuraavasti:
"Vuorottain kerroksiin ladottuja tuoreita purtojuuren lehtiä ja lankaa keitetään padassa yhtä kauan kuin kalaa keitetään. Keitos seisoo sitten yön yli padassa, ja seuraavana aamuna vielä värjääntymätön lanka nostetaan sieltä pois. Sen jälkeen keitosta kuumennetaan, ja langat ripustetaan keppien varassa padan yläpuolelle. Langat peitetään kannella, jotta syntynyt höyry ei lentäisi taivaan tuuliin, vaan kyllästäisi langat, koska juuri tämä höyry tekee ne vihreiksi. Kun langat aamulla nostetaan padasta, ne väännetään kuivemmiksi, lehdet heitetään menemään, keitteeseen lisätään hiukan tuhkaa ja langat upotetaan siihen useita kertoja."
IN ENGLISH
Last year I sowed seeds of Devils's Bit Scabious, Succisa pratensis. Not many seeds germinated and here is a picture of them now.
Last week Ashley in Susan Dye- blog had written a very good post about this plant, and experimented dyeing with it. In Ethel Mairet Book on Vegetable Dyes (1916) there is a mention that Devil's Bit Scabious can give blue, but no recipe for it. It may be that my growing this plant is going to be in vain, because even Ashley's experiments didn't give any hint of blue. It is very possible that this is another of those dye myths which dye books keep repeating and no-one has actually tried it. Well, Succisa pratensis is a good plant for butterflies and it doesn't grow near my house anyway so it is good to plant it.
Why I originally became interested in growing Succisa pratensis, is that I have a book Sune and Stina Jonsson: Yrttikirja (Örtabok, Book about herbs) from 1979, originally written in Swedish and translated in Finnish. It says that Linne had written that Succisa had been used in Öland (an island by Swedish coast) to dye green (a bit like indigo in my mind). In Coloriasto there is the original text from Linne's book Förtekning, af de färgegräs, som brukas på Gotland ock Öland, III (1742), 20-28, in old Swedish. Scroll down to Green part.
In Jonsson's book there is a translation of this text in Finnish and it goes something like this in English:
"Place alternately fresh Devil's Bit Scabious leaves and yarn, and boil them in a pot as long as fish is boiled. Let the concoction stay overnight and next morning raise the not yet coloured yarn up. Then heat the concoction and hang the yarns by rods above the pot. Cover the yarns with a lid, so that the steam from the pot doesn't evaporate, but would saturate the yarns, because it is this steam which makes them green. When the yarns are taken out in the morning, they are wrung dryer, leaves discarded, ashes added to the concoction and yarns dipped to it several times until they are well coloured."
LISÄYS.
Olen miettinyt tätä reseptiä, ja jos ei oteta huomioon tuota höyryhommaa, niin monien keltaisten värien kastaminen tuhkalipeään (tai muuhun emäkseen) voimistaa keltaista väriä. Jos keltaisen värjää harmaalle langalle, niin väri näyttää vihreältä. Ahvenanmaan lampaissahan on paljon harmaita, ehkä myös Gotlantilaisissa lampaissa 1700- luvulla oli harmaita. Lisäksi jonkun mielestä kylmänkeltaiset ovat kellanvihreitä, joista sitten helposti voisi sanoa, että väri on vihreä!
EDIT.
I've been thinking about this recipe, and if you leave out the steaming part of Linne's recipe, then the answer may be simpler. Many yellow colours get stronger if the yarns are soaked in wood ash lye (or any other alkaline). If yellow is dyed on grey yarn, the colour looks green, and at least in Åland the sheep were also grey, maybe also sheep in Gotland at that time were grey. Also many people see cold yellows as greenish yellows and that is a small step to saying the colour is green!
Sunday, June 2, 2019
Planting blue Sinisen värin kasvien istuttamista
Viime viikolla aloin istuttaa väritattaria maahan ulos. Olen istuttanut ne aika harvaan, taimivälinä n40-50cm, koska vaikka ei nyt uskoisi, niin näistä tulee isoja kasveja. Mitä enemmän niillä on tilaa, sitä enemmän ne kasvavat. Yhtenä yönä täällä oli vain +1, enkä uskaltanut laittaa vielä kaikkia, mutta ensi viikolla istutan loputkin ulos. Niille on jo paikka valmiina, maa lannoitettuna hevosenlantakompostilla. Väritatar on niin kylmänarka, ja ulkona olevat taimet onkin nyt peitettynä kaksinkertaisella harsolla. Tosin ehkä toisen harson voi ottaa pois ensi viikolla, jos ennustetut helteet tulevat. Taimien istuttamisen jälkeen katoin maan vielä ruohosilpulla, että kosteus pysyy maassa paremmin, eikä tarvitse kastella.
IN ENGLISH
Last week I started to plant my japanese indigo seedlings outside. I plant them quite far apart, 40-50cm from each other, because they will become big plants though right now they don't look like it. One night temperature was barely over freezing, +1C, but next week it is going to warm up and I will plant the rest of the seedlings outside. I have already prepared a bed for them with composted horse manure. I keep my japanese indogo protected with double fleece yet for couple of weeks. After planting the seedlings and taking these pictures, I mulched them with fresh grass clippings which helps to keep the soil moist and reduces the need to water them.
Istutin morsingon taimet ulos kaksi viikkoa itämisestä 9.5 eli aika pieninä, katoin ruohosilpulla ja pidin harsoa niidenkin päällä, koska silloin alkukuusta oli useita hallaöitä. Nyt ne morsingot näyttävät tältä, ja ovat oikein hyvässä kasvussa. Morsingoilla olen pitänyt taimiväliä on n 25cm ja riviväliä 40cm.
IN ENGLISH
I planted woad seedlings outside May 9th, when the seedlings were about two weeks old and still quite small. I mulched with grass clippings, and kept them covered with fleece because there were several nights below freezing still in early May. Now those plants look like this, and are growing well.
Plants are about 25cm apart from each other and the rows 40cm apart.
Subscribe to:
Posts (Atom)



































