Monday, September 2, 2013

Japanese indigo harvesting and mystery Väritattaren sadonkorjuuta ja mysteeri


Väritattaresta tuntuu tulleen viime vuosina tärkein värikasvini, ainakin niistä mitä kasvatan itse, ja siksi ajatukset pyörivät sen ympärillä ja samoin postaukset tänne. Tietysti myös sininen väri myy hyvin ja lisäksi sinistä tarvitaan vihreisiin ja violetteihin pohjaväriksi talven varalle. Torikautta jatkuu vielä pari viikkoa, mutta samalla olen aloittanut väritattaren sadonkorjuun ja niillä värjäyksen, ja sitä jatkuu koko syyskuun. Etelämpänä lämpimimmissä maissa väritatar olisi ollut valmista jo aiemmin, samoin siellä siitä saa ainakin kaksi satoa, tai jopa kolme, mutta täällä ei ainakaan ulkoa saa kuin yhden sadon ja siksi kannattaa odottaa, että lehtiä tulee mahdollisimman paljon. Isommassa mittakaavassa väritatar käsittääkseni kannattaa korjata ennen kukkien muodostumista, koska sen jälkeen myös varret paksunevat ja muiden kuin lehtien osuus kasvista on isompi. Tällöin ne vievät uutossa enemmän tilaa, ja toisaalta lämpimämmissä maissa niillä on sitten myös enemmän aikaa kasvattaa toinen tai jopa kolmas sato. Minä taas näissä omissa värjäyksissäni riivin lehdet varsista, joten varsien paksuudella ei ole minulle merkitystä. Siis vain lehdissä on indigon esiasteita, joista sitten tulee sinistä.

IN ENGLISH
Japanese indigo seems to become my favorite dyeplant, at least of the plants which I grow myself, and so it occupies my thoughts and postings. The blue color sells well, and I also need it as a base color for greens and purples for the winter. The market season continues for two more weeks, but I have already started the harvesting and dyeing with japanese indigo, it will keep me busy for all September, I think. In more southern climates japanese indigo would have been ready for harvesting already a month ago, but here we only get one harvest from it (at least grown outside) and that is why I wait for the most leaf crop. When it is grown in larger scale, the harvesting is done before the flowering, because when flowering starts also the stems become thicker and the proportion of leaves is smaller. And of course then it will have time to grow another crop in warmer climates.
My growing is so small scale that I strip the leaves from the stems by hand, and it doesn't matter if there are more stems. Only the leaves contain the precursors of indigotin in japanese indigo.



Väritatar tarvitsee 6 viikkoa kasvuaikaa sadonkorjuiden välillä ja on hyvin epätodennäköistä, että hallatonta kasvukautta jatkuisi täällä niin pitkään, mutta olen silti jättänyt leikkuussa pari alinta lehteä ja niiden lehtihangoista sitten kasvaa uusia versoja. Jospa nyt tulisi pitkä ja leuto syksy.

IN ENGLISH
Japanese indigo needs six weeks to grow between harvests, and it is very unlikely that we have here so long without frosts or too cold weather, but anyway I have left couple of lowest leaves to the plants and the new shoots start to grow from the leaf nodes. I can always hope for a long and mild autumn.


Väritatar kasvattaa helposti juuri lehtihangoista.

IN ENGLISH
Japanese indigo grows new roots from the stems.


Olen uuttanut lehdet ja värjännyt kuten täällä. Jos ehdin, niin ehkä koetan ihan viimeisistä korjuista myöhemmin myös fruktoosikyyppiä väritattarella tänä vuonna.
Kerään kerralla reilut 2 kg lehtiä (riivittynä), sillä värjää sitten noin 1,5 kg lankaa erilaisiksi sinisiksi, viimeiset melko vaaleiksi. Tähän menee aina koko päivä. Yleensä uutto ja hapetus onnistuvat hyvin, mutta muutaman kerran vuosien mittaan ja nyt taas yhden kerran minulle on käynyt niin, että uutto näyttää hyvältä siinä vaiheessa kun alan hapettaa, mutta vaikka hapetan 15-20 minuuttia, niin silti liemen väri ei ole lopussa niin mustansininen mitä voisi olla.  Värjään sillä normaalin määrän lankaa, 2-3 dippausta per 500g erä, ja saan melko vaaleita värejä. Voisi kuvitella, että lehdissä ei ole ollut tarpeeksi esiasteita tai sitten uutto ei ole onnistunut, mutta näin ei ole, koska näyttäisi ihan siltä, että liemeen muodostuu ajan kanssa lisää indigotiinia ja kun normaalisti liemen väri vaalenee sitä mukaa kun olen värjännyt, niin näin ei nyt käy. Kun liemestä on kaikki indigotiini käytetty, niin se on hyvin vaaleaa kellertävää (erilaista keltaista kuin silloin kun se on pelkistetty), mutta nämä mysteeriliemet ovat seuraavana aamuna ihan sinisiä ja kun ne pelkistää niin saan värjättyä lisää sinistä, usein vielä tummempaa kuin edellisenä päivänä. Minulle ei ole selvinnyt miksi näin joskus käy, onko eroja pH:ssa vai voiko liemen määrä vaikuttaa (liikaa lientä hapetusvaiheessa, en ole kyllä koskaan kuullut tällaisesta). Uutossahan siis esiasteet uuttuvat lehdistä liemeen, jossa ne hajoavat sokeriksi ja indoxyliksi. Liemi sitten siivilöidään ja lisätään emäs (kidesooda) ja kun nyt liemeen lisätään happea aina kaksi indoxyl-molekyyliä yhdistyy hapen avulla siniseksi indigotiiniksi. Tavallisesti tämän yhdistymisen näkee hyvin liemen muuttuessa yhä tummemman siniseksi alun vihreästä. Jostain minulle tuntemattomasta syystä näissä mysteeriliemissä nähtävästi indoxylien yhdistyminen tapahtuu hitaammin (kuin normaalisti 15-20 minutin hapetuksen aikana) ja vielä senkin jälkeen kun olen jo liemellä värjännyt. En nykyään heitä liemiä pois ennenkuin värjäystä seuraavana päivänä, ihan varmuuden vuoksi ennenkuin olen nähnyt, että kaikki indigotiini on todella jo värjättynä.
Onko kenellekään muulle käynyt näin?

IN ENGLISH
I have extracted the indigotin from the leaves and dyed with it like I showed here. If I have time later in this autumn, I'm going to try the fructose vat with japanese indigo. 
I usually harvest about 2 kilos of fresh leaves (stripped from stems) at a time, and dye with it about 1,5 kilos of yarn, different blues, the last ones quite pale. This takes a whole day, because the extraction takes 4 hours ( until the leaves look exhausted). Usually the extraction and oxidizing go well, but a couple of time over the years and once now this year it has happened that the extraction looks ok, but after 15-20 minutes of oxidizing (which is usually enough) the liquid is not as blackish blue as it should be. When I dye with it the usual amount of yarn with 2-3 dips each 5 skein lots, I end up with light blue colors. One could imagine that there was not enough precursors in the leaves or the extraction failed somehow, but I think this is not the case. It looks like more indigotin is formed during the time I dye and over the next night. When usually I get darker blues from the vat in the beginning and the color of the vat turns paler when the vat exhausts, it doesn't happen now, instead the next morning the vat looks darker blue again, and when I add more hydrosulfit and dye with it, I get more and sometimes even darker blue than the day before. I don't understand why this happens sometimes, if there are differences in pH and could that be it, or can the amount of liquid when oxidizing have some effect (though I haven't read that it could).
What happens when extracting the leaves (as I have understood):  the precursors are extracted and then by the help of enzymes from the leaves they break up to indoxyl and sugars. The liquid is strained and when the pH is raised (washing soda) and oxygen introduced to the vat by paddling, the two indoxyl molecules are combined  with the help of oxygen to blue indigotin. Usually you can see this indigotin formation when the color of the vat changes from green to dark blue. For some unknown reason (to me) the combining of indoxyl to indigotin in these "mystery" vats happens slower (than the usual 15-20 minutes oxidyzing), and even during and after I dye with it. Now I never throw the vats away until the next day when I see for sure that it is exhausted, and there is no new blue in it.
Has this happened to anyone else?

11 comments:

  1. Eipä ole tuollaista ilmiötä tullut vastaan. Olen koettanut uuttaa ja värjätä runsaasta väritatarkasvustostani. Toissapäivänä riivin noin 2 kg lehtiä pyöreälehtisistä tattareista. Sain neljä vyyhteä hyvää, voimakasta sinistä ja neljä haljua ja pari vielä haljumpaa. Mietin, miksi sitä väriä tuli mielestäni aika vähän. Olin tunkenut lehdet kolmen litran lasipurkkeihin, runsaat puoli kiloa kuhunkin. Ajattelin, että se taisi olla liikaa, ehkä niiden lehtien pitäisi olla löysästi uuttuumassa, ainakin löysemmin. Huuhdoin lehtiä siivilöinnin jälkeen ja likistin niistä nestettä niin paljon kuin sain kohtuudella tulemaan. Uuton olin tehnyt 45-50 -asteisessa sähköuunissa aloittaen sen lämpimän veden lisäyksellä lehtien päälle. En tietysti tarvitsekaan sinistä aivan mahdottomasti, kun en saa toimeentuloani langoista. Silti tahtoisin osata paremmin.

    Kiitos tuosta linkistä viimesyksyiseen uutto- ja värjäysohjeeseen. Pitää lukea sitä ja koettaa uudelleen. Lehtiä on vielä runsaasti jäljellä, vaikkapa muille jakaa.

    Ulla

    ReplyDelete
  2. Hei Ulla.
    Minustakin vain neljä voimakasta sinistä tuntuu aika vähältä. En ole itse vielä kokeillut tänä vuonna pyöreälehtisiä, vain tavallista ja Senbon'ia, mutta ensi viikolla olisi tarkoitus leikata myös pyöreälehtisiä. Voikohan olla, että kun se on kukinnaltaankin myöhäisempi, niin siihen kehittyisi väriaineitakin myöhemmin, en tosin muista edellisiltä vuosilta tallaista. Ainakin se on lehdiltään nyt vaaleamman vihreää kuin muut, eikä siinä ole kukkia kuin kasvihuoneessa kasvavassa yhdessä taimessa.

    Minä tungen purkit ihan täpötäyteen, niin tiiviisti kuin saan, jostain olen lukenut, että se olisi niin parempi kuin jos sinne jää ilmaa, mutta tästäkään ole ole minkäänlaista vertailua, joten en voi sanoa varmasti. Minä vain ravistelen lehdet pesun (tai pikemminkin huuhtelun) jälkeen.
    Miten pitkään sulla olivat ne lehdet 45-50 asteessa? Näyttivätkö ne läpiuuttuneilta, oliivinvihreiltä lopuksi? Tämäkin on semmoinen juttu mistä ei ole tarkkaa tietoa, mä pidän melko pitkään, useamman tunnin, kunnes lehdet näyttävät uuttuneilta, se aika riippuu niin lämpötilasta. Toisaalta olen lukenut ja itsekin huomannut, että aika ei saa olla niin pitkä, että lehdet alkavat hajoamaan, silloin uutokseen tulee jotain lehdijämiä, epäpuhtauksia, jotka vaikuttavat niin, että indigotiinin määrä vähenee, mutta musta silloin tulee sitten ennemmin siniharmaata, eli väri taittuu siihen suuntaan, kirkas sininen vähenee.

    Harmi, ettei nyt enää syksyllä ole mitään sellaisia värjäystapahtumia (niinkuin värjäriviikko tms), missä voisi hyödyntää sun ylijäämälehtiä:)

    ReplyDelete
  3. Hei Leena,

    Taisin keksiä, miten saan lehdet uuttumaan paremmin. Laitoin illalla neljään 3 litran purkkiin noin 1,4 kg lehtiä, pyöreälehtisen lajikkeen edelleen, päälle 55-asteista vettä purkit täyteen, kivet painoiksi kuhunkin, foliopala kanneksi, kun niiden kannet ovat ruostuneet puhki jo ajat sitten. Sitten asettelin ne puulaudan päälle vieri viereen ja peittelin - samalla tavalla kuin uunista otetut kalakukot tai taikinasaavissa olevan perunalimpputaikinan - hautumaan parin pyyheliinan ja kahden villashaalin sisään. Aamulla siivilöin lehdet ja vatkasin ja pelkistin ja värjäsin ja sain kuin sainkin ensin neljä tummansinistä, viisi melko tummansinistä ja kolme keskisinistä (ja sitten lopetin värjäyksen). Ajattelin, että kerrankin taisin onnistua, että alan oppia edes vähän. Mieheni kyllä sanoi, että olen värjännyt vuosia ja osaan jo. Sanoin, että olen värjännyt vasta kaksi vuotta ja sinisiä vasta toista kertaa, kun aloitin viime syksynä.

    Uutin siis yön yli, 12-13 tuntia, ja purkit olivat peittojen sisällä aivan lämpimät vielä aamulla, noin 40-asteisia. En mitannut lämpöä mittarilla siinä vaiheessa.

    Kokeilut jatkuvat:)

    Ulla

    ReplyDelete
  4. Hieno Ulla, kiitos tästä kokemuksesi jakamisesta! Ehdin jo miettiä miksi niistä ei tullut tuon enempää sinistä mitä ekaksi kerroit ja että onkohan omissanikin vain vähän esiasteita.
    Eli lehdissä oli kuitenkin paljon esiasteita, ja nyt ne tulivat kaikki käyttöön tuolla sun konstilla. Tuo villan sisään kietominen kuullostaa hyvältä ja se muuten voisi pitää lämmön hyvin käymiskyypinkin kanssa varmaan, kun se nytkin piti lämmön noin hyvin.

    Eikö olekin jännää kun koko ajan tulee uutta kokemusta ja tietoa:)
    Kiitos!

    ReplyDelete
  5. hi
    always inspired by your detailed info. Have grown woad and weld this year but my chickens escaped and pecked all the leaves! Will have to try again next year, and keep my chickens more secure.

    ReplyDelete
  6. Hi, thanks for leaving a comment. Too bad about your woad, I hope next year will be better. Woad does smell a little like cabbage, no wonder the chicken thought it was good:)

    ReplyDelete
  7. mielenkiintoista tosiaan! värjään tänä syksynä vasta ekoja kertoja itse kasvattamillani indigokasveilla, joten kokemusta ei ole viel sen suhteen paljoakaan kertynyt. olen tehnyt muuten saman huomion pyöreälehtisistä väritattarista, niiden lehdet ovat hyvin kellanvihreän vaaleita (kasvihuoneessa), vaikka vieressä kavavat teräväkärkiset ovat syvän tumman vihreitä. kukinnan alkamisessakin suuri ero, terävälehtiset kukassa, pyöreälehtisissä vain pienet alut, joita en huomannut ennen kuin olin jo ehtinyt leikata varret uuttoa verten.

    ReplyDelete
  8. Hei Ilona, eikö olekin koukuttavaa tuo omilla indigokasveilla värjääminen:)
    Minusta kaikkein kivointa nykyään.
    Oletko huomannut, että niistä pyöreälehtisistä tulee kuitenkin tummempaa sinistä, ainakin hiukan?

    ReplyDelete
  9. sweet little roots!

    something similar sometimes happens to me using powdered indigo.comforted to know it's not that i'm not doing the right thing ;)

    ReplyDelete
  10. Have you noticed whether it makes a difference to post-harvest leaf growth whether you pick leaves from lower down the stems compared to cutting most the stem off? I am growing japanese indigo for the first time this year (in the UK), and harvested by picking leaves off the stems. After that they of course focus on making flowers, so I wondered if I would have got a bigger second harvest if I had cut the stems instead.

    I have been using your cold extraction method, and I find it very convenient. Although so far I have just been collecting the dye liquid and haven't actually dyed yet, the liquid is certainly very dark so I am hopeful. Luckily I can read Finnish too so I was very interested in reading about Ulla's "blanket method", I think I will definitely give it a go in the future.

    One more question: how long do you find the dye liquid keeps (after the alkali addition and whisking but before de-oxygenating)?

    ReplyDelete
  11. I have always cut the stems, so I don't know if there would be difference if the leaves are picked from the stems. Of course those plants which I have cut, never flower.

    I like the cold extraction, too, but I have found that if I leave the leaves in the extraction for more than one week, then the color becomes more greyish blue, not so bright as when the extraction time is shorter or if it is done hot (50-60C). Many times I pick the leaves in the afternoon, then put water over them and keep air tight until next morning when I heat for 2-3 hours, and then have all day to do the dyeing.

    The longest I have kept the liquid is two years, but I think I didn't get as much color from that as I would have if the dyeing was done sooner. Couple of months to six months is fine, if the jar is air tight and pH stays high. I have never had them getting mold. Plastic is not good for storing the liquid, the indigo attaches to the plastic and you lose it, so that is why I use glass jars to store the extracted (after adding alkali and whisking) liquid.

    ReplyDelete