Thursday, August 23, 2007

Samettijalkakokeiluja Experiments with Paxillus atrotomentosus


Olen jo aiemmin kuullut ja lukenut, että samettijalalla voi saada myös sinertäviä sävyjä, mutta en ole koskaan niitä saanut itse aiemmin perusreseptilläni. Kirjojen mukaan purettamattomalle langalle pitäisi tulla ruskeasta vihreään, riippuen kirjasta, alunalla tummaa violetista (Bessette, kuivatut sienet suhteessa 6:5 lankaan) oliivin harmaaseen. Raudalla purettaessa kaikki kirjat olivat yksimieleisiä siitä, että lopputulos on vihreä. Mikään kirja ei kerro lopputuloksen olevan purettamattomalla violetti, mitä kuitenkin olen nähnyt saadun. Lundmarkin ja Marklundin kirjanen Färga Garn med Svamp sanoo, että vahvassa väriliemessä (sama 6:5 kuin Bessettellä) saa tumman grafiitinharmaata/mustaa, jos sienet kiehuvat 60 min. Jos taas kiehumisaika on 30 min, lopputulos on enemmän sini/violetti/musta.

Nyt kun sieniä on aika paljon, tein parikin kokeilua tuoreilla sienillä. Ensimmäisessä murskasin 6kg tuoreita keski-ikäisiä sieniä, laitoin kattilaan vettä niin, että sienet juuri peittyivät ja nostin lämpötilan poreilevaksi. Annoin hautua hiljaisella lämmöllä 30 min. Sitten siivilöin liemen, jäähdytin sen. Väriliemen pH oli n5-6. Lisäsin liemeen 300g purettamatonta valkoista lankaa ja 10g alunapuretettua valkoista lankaa. Nostin lämmön nopeasti 80C ja 15 min kuluttua purettamattomat langat olivat selvästi violetin sävyisiä. Värjäyksen edetessä ne alkoivat harmaantua, joten 30 min värjäyksen jälkeen nostin langat narulle hapettumaan ja pesin ne sitten seuraavana aamuna. Lopputuloksena purettamaton oli vaalean violetinharmaa no 3 ja alunapuretettu sinertävänharmaan no 4, en kuitenkaan sanoisi niitä vielä violetiksi tai siniseksi. Jälkiliemellä värjäsin 300g lankaa rautapuretuksella normaali vihreäksi.

Keitin vielä samat sienet uudelleen, nyt kunnolla kiehuen ja reilun tunnin. Siivilöityyn väriliemeen laitoin 100g purettamatonta ja 50g alunapuretettua lankaa. Annoin niiden hautua täyden tunnin, koska lanka näytti aluksi vain harmaalta. Tuloksena oli purettamattoman vaalean vihreä no 5 ja alunapuretetun vihreä no 6, josta kuitenkin puuttui purettamattoman kellertävä vivahde. Kuvan langat ovat liian vaalean värisiä, oikeasti ne ovat selvästi vihertäviä. Tämän värjäyksen jälkeen liemi oli hyvin vaaleaa, enkä saanut siitä enää irti mitään väriä.

Sitten tein toisen kokeilun muuten samalla tavalla, mutta sieniä oli enemmän. Kun ensimmäisessä koevärjäyksessä tuoreita sieniä oli 2kg/100g lankaa, laitoin nyt 3kg/100g lankaa. Haudutin 30 min, siivilöin ja liemeen meni taas sekä purettamaton, että alunapuretettu valkoinen lanka. Langat olivat liemessä edelleen 30 min ja nyt purettamaton oli selvästi tummemman violetti no 2 ja alunapuretettu siniharmaa no 1. Kuvassa violetit värit näyttävät melko oikeilta, mutta siniharmaat ovat liian vaaleita. Vaikka olin huuhtonut puretetut langat omasta mielestäni huolellisesti ennen värjäystä, niistä kuitenkin irtosi alunaa hiukan purettamattomaan lankaan, näin luulisin, koska nähtävästi niihin kohtiin lankaa, mitkä koskivat toisaan, myös purettamattomaan tuli sinivihertäviä raitoja, niin vähän, että ne eivät näy kuvassa, mutta kuitenkin. Muuten en osaa selittää niitä raitoja, seuraavaksi pitäisi kokeilla pelkällä purettamattomalla.

Seuraavaksi langat menevät valonkestotestiin aurinkoon (jos sitä näkyy) kuistille.

Sienten kanssa lopputulos on aina hiukan mysteeri, varmaan vesi vaikuttaa, meillä se tulee omasta kaivosta, mutta sen mineraalikoostumusta ei ole koskaan tutkittu. Sitten ehkä sienten ikä ja kasvupaikka, ovatko ne tuoreita vai kuivattuja ja tietysti lankakin, onko se kokonaan käsittelemätöntä vai onko siinä jotain teollisia käsittelyjä. Niin erilaisia värejä eri ihmiset saavat samoista sienistä eli vaikka nyt kirjoitankin omia reseptejäni, se ei takaa, että jossain muualla tulos on sama.

Itse pidän eniten samettijalan rautapuretuksella saadusta vihreästä, mutta jos haluaa kokeilla nyt muita sävyjä, niin paljon!!! sieniä ja lyhyt keitto- ja värjäysaika, näillä eväin itse yritän uudestaan.

In English

I have read and heard that you can get bluish colors with mushroom Paxillus atrotomentosus, but I have never gotten them with my basic recipe. According to books I have, without mordant you can get different kinds of browns and greens, with alum mordant dark purple (Bessette, dried mushrooms ratio 6:5 to yarn) to olive grey. All books agree that with iron the color is green. No book says that you can get purple without mordants, but I have seen someone else get that. Lundmarks and Marklunds book Färga Garn med Svamp (Dye yarn with mushrooms) says that with strong dyebath (same ratio 6:5 as in Bessettes book) you can get dark grey/black when the mushrooms are boiled first for 60 minutes. If however the boiling time is 30 minutes, you can get more bluish/purplish black.

This year I have lots of mushrooms to dye with and so I decided to try to get bluish or purple colors from this mushroom. In my first experiment I crushed 6kg of fresh middleaged mushrooms, covered them with water and simmered them gently for 30 minutes. Then I strained the bath and measured the pH, it was 5-6. To the cool dyebath I added 300grams of unmordanted white yarn and 10grams of alummordanted white yarn.After 15 minutes the unmordanted yarns had a distictly purplish shade and after 30 minutes I took the yarns away from the bath, because they had started to turn more grey. I let them dry overnight outside, before I washed them next morning. The result was purplish grey (no 3) on unmordanted wool and bluish grey (no 4) on alum mordanted wool, I wouldn't call them purple or blue though.
With the afterbath I dyed 300grams of yarn green with iron mordant like I usually do.

I boiled the same mushrooms again, now vigorously for over an hour and put 100grams of unmordanted white yarn and 50 grams of alum mordanted white yarn to the bath. I let them simmer for an hour and got light yellowish green (no 5) on unmordanted yarn and more greyish green (no 6) (without the yellow shade) on alum mordanted yarn. The colors in the picture didn't come out right, they are too light. After this dyeing the bath was exhausted, its color was very translucent.

Then I did another experiment: like the first one, but when in the first one I had 2kg of fresh mushrooms to 100grams of yarn (20x weight of the fiber), I now had 3kg of fresh mushrooms to 100grams of yarn (30x weight of the fiber). I simmered the mushrooms gently for 30 minutes like before, strained the bath and put unmordanted and alum mordanted white yarn in it. They were in the bath in 80C for 30 minutes again and this time the unmordanted yarn was darker purplish (no 2) than before. The alum mordanted yarn was also darker greyish blue (no 1). The purple colors in the picture are about right, but the alum mordanted bluish colors look too grey, in reality there is a blue shade in them. Another thing you cannot see in the picture is that although I tried to rinse my alum mordanted yarns carefully prior to putting them to the dye bath, some alum must have leaked from them to the unmordanted yarns, because there were little greenish/bluish streaks in the purple yarn. I think that was where alum mordanted yarn had touched the unmordanted. Next I have to try with only unmordanted yarn.

I will now put samples of these yarns to the porch in sunlight (if sun comes out, it is cloudy and rainy now) to test the lightfastness. I will get back to that in couple of weeks.

It is always a little mystery what colors you can get from mushrooms, these were not exactly what the books said there would be. Propably the water effects the color, our water comes from our own well and we haven't tested its mineral content. Also where the mushrooms were growing, how old they were, were they fresh or dried (in Miriam Rices book it says that you get better colors from young mushrooms Paxillus atrotomentosus than from old ones and I have the same experience). And the yarn, whether it is untreated or if it is e.g. superwash-treated yarn. Anyway, I think from this experiment that how to try for purplish or bluish shades from this mushroom, you should have a lot!! of mushrooms and short boiling and dyeing times. And be prepared to disappointments, too. If you don't like the colors, you can always put the yarns to iron afterbasth for 15 minutes and get greens. I hope.

Suomeksi
Tässä jatkoa, valonkestotesten jälkeen:
No niin, mikä pettymys! Elokuussa purettamattomalle langalle saamani violetti ei kestä lainkaan valoa. Langanpätkät olivat reilun viikon kuistilla, sateelta suojassa, mutta auringossa, silloin kun sitä oli. Osa langoista oli peitettynä, kuvassa keskellä oleva alue, molemmissa päissä näkyy auringon vaikutus väriin. Oikeasti väri muuttui kellanvihreäksi, ei noin keltaiseksi kuin miltä kuvassa näyttää, mutta väriraja erottuu hyvin selvästi, ja nimenomaan ylhäältäpäin lukien ensimmäisessä, kolmannessa ja viidennessä langassa, jotka kaikki olivat purettamattomia, muissa langoissa oli alunapuretus, eivätkä ne olleet muuttuneet paljoakaan, hiukan kyllä vaalenneet nekin. Tässä testissä ei ollut rautapuretuksella saatavaa vihreää, joka kestää erinomaisesti valoa, siitä minulla on vuosien kokemus. Olisi tietysti pitänyt siitäkin laittaa pätkä tähän, mutta en tullut ajatelleksi. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä väriaine tuo violetti on ja miksi sen valonkesto on noin huono. Ja jos sitä voisi jotenkin saada paremmaksi. Pesussa värjäyksen jälkeen väri pysyi violettina ja huoneenvalossa säilytetyt varsinaiset violetit vyyhdit ovat pitäneet värinsä, toistaiseksi. Aion laittaa ne nyt jälkipuretukseen raudalla, ja niin saan niistä vihreitä, joiden väri säilyy. Tuo violetti olisi ollut vaan niin hieno väri! Nämä minun värjäyksenihän ovat käsittelemättömälle lampaanvillalangalle, olisi myöskin mielenkiintoista tietää, säilyikö väri teollisesti käsitellyillä langoilla, joissa on mahdollisesti kemikaaleja, jotka voivat toimia puretusaineen tavoin.

In English
What a disappointment! Purple yarns that I dyed on unmordanted yarn in August with mushroom Paxillus atrotomentosus didn't last at all in sunlight. They were washfast, but you can see in the picture what happened to the yarn I had in the porch, sheltered from rain but not from sun, for one week. The middle part of the yarn was covered and it kept its color, but in both ends you can see how sunlight changed the purple colors to yellowish green, they are really not so yellow as in the picture, more green, but there is a very definite color change. The first, third and fifth colors from the top were unmordanted, the other ones mordanted with alum, and the alum mordanted yarns changed only very little. The green color I get from this mushroom with iron mordant is very lightfast, I have years of experience with that, but I should have put some of that also to this test. I didn't think about that at the time. It would be interesting to know what that purple dyestuff is chemically and why it has such a bad lightfastness, or if there is a way to improve its lightfastness. The purple skeins have kept their color inside the house, out of direct sunlight, but I am going to put them to iron afterbath to change the color to permanent green. I cannot sell colors that change like this purple. I guess this mushrooms needs more experiments if I want permanent purple from it. All tips how to do it would be appreciated.

9 comments:

  1. What subtle, beautiful colours!
    I must stop reading your blog... there aren't enough hours in the day for work, knitting and spinning. I can't start dyeing as well!

    ReplyDelete
  2. Tosi mahtavia värejä. Sienet on kyllä yksiä mysteerejä, aina niistä tulee jotain jännää... =)

    ReplyDelete
  3. Thanks Sarah and Rina.
    Dyeing is exiciting:-)

    ReplyDelete
  4. Täytyypä etsiä samettijalkoja. Kokeilusi oli niin mielenkiintoinen

    ReplyDelete
  5. Mielenkiintoista luettavaa! Itsekin kokeilin ensimmäistä kertaa samettijaloilla värjäystä ja sain harmaan vihertävää.

    ReplyDelete
  6. Hi I have read your blog with great interest. I don't do any mushroom dyeing I am beginning to t hink I should! I really like dyour experiments with dyeing in jars with your yarns. Helen

    ReplyDelete
  7. Thank you Helen. I am flattered you find my blog interesting. I like to dye with mushrooms even more than with other natural dyes, they are a challenge and there is still so much I don't know about them. Not to mean I know everything about plant dyes, I really don't.
    This is a very good mushroom year in Finland and that's why I write now more about mushroom dyeing.
    About dyeing in jars, I am planning to experiment more in the winter, when it is too cold to dye outside.

    ReplyDelete
  8. Leena,
    Thank you so much for sharing all your wonderful experiments, successes & "failures". It's going to take awhile to read through everything, but I'm thoroughly enjoying this! I just went on my first "foray" this past weekend in an attempt to try to learn to identify some useful dyeing mushrooms. Your colors, whether you consider them a success or a "failure" are just lovely. They're somehow earthy or elemental or natural or something, not like the chemical dyes.
    Thank you so much again. I've just ordered The Rainbow beneath my feet.
    Diane

    ReplyDelete