Joy Boutrup and Catharine Ellis: The Art and Science of Natural Dyes

Viime talvena ilmestyi uusi odottamani englanninkielinen kirja värjäyksestä, Joy Boutrup and Catharine Ellis: The Art and Science of Natural Dyes, principles, experiments and results. Tilasin sen Adlibriksen kautta juhannuksena ja se tuli pari viikkoa sitten. Catharine on pitkän linjan tekstiilitaiteilija, ja -opettaja,  joka haluaa parhaan mahdollisen tuloksen luonnonväreillä. Hän halusi tietää MIKSI jokin tapa toimii paremmin kuin toinen ja Joyn kokemus tekstiilikemiasta ja -historiasta toi avun. Kirjassa he yhdistävät tietonsa ja kokemuksensa luonnonväreistä. Catharine kirjoittaa blogia täällä.

Kaksi kolmannesta kirjan 170 sivusta käsittelee värjäykseen vaikuttavien asioiden perusteita ja kemiaa: kuitua, puretusta, väriaineita ja värjäystä,  painamista, indigovärjäystä ja viimeistelyä värjäyksen jälkeen.
Väriaineet on jaoteltu kemiallisesti tärkeimpiin ryhmiin: antrakinonit, flavonoidit, tanniinit (nyt vasta luettuani tämän ymmärrän selvästi paremmin erilaisia tanniineja kuin ennen!), naphthoquinoidit (tai mikä tämä onkaan suomeksi) ja indigo, ja kunkin ryhmän tärkeimmät värikasvit ja värjäystapa on käsitelty lyhyesti tässä eikä reseptiosiossa. Kun ymmärtää, mihin ryhmään jokin kasvi väriaineidensa puolesta kuuluu, on helpompi päätellä miten sillä värjääminen sujuu parhaiten. Kirjassa on myös annettu helppo tapa selvittää sisältääkö jokin  paikallinen kasvi esimerkiksi flavonoideja vai tanniineja. Jos alunapuretettu kuitu on kirkkaampi tai keltaisempi kuin purettamaton, todennäköisesti pääasiallinen väriaine on flavonoidi, joka tarttuu vain puretuksen avulla. Jos taas väri muuttuu rautapuretuksella harmaaksi tai mustaksi, väriaine on tanniini. Flavonoidien ja tanniinien yhdistelmä muuttaa värin alunapuretuksella ja raudalla vihreäksi. Paikallisten värien valonkesto kannattaa aina testata ennenkuin värjää isompia määriä.
Antrakinoni-väreille on kirjassa myös minulle uusi valonkestävä tapa (mutta oikeasti vanha tapa, jonka Michel Garcia on tuonut esille) värjätä happamassa liemessä tanniinin avulla ilman muuta puretusta, mutta tämä tapa ei sovi flavonoidelle, jotka vaativat metallipuretuksen.

Indigovärjäyksen kirja käsittelee vain orgaanisen värjäyksen kautta eli ns fruktoosikyyppivärjäyksenä ja rautakyyppivärjäyksenä selluloosakuiduille. Tässä kirjassa onkin kaikkein perustellisimmin käsitelty erilaiset fruktoosikyyppitavat, ja mikä vaikuttaa mihinkin ja myös ongelmaratkaisuja yksi sivu. Yhteensä tätä aihetta käsitteleviä sivuja on 9 ja lisäksi reseptiosiossa kolme sivua lisää. Ihan pelkästään tämän takia kirja kannattaa hankkia, koska en ole tätä tietoa nähnyt missään muualla käsiteltävän näin perusteellisesti.

Luonnonväreillä painamisesta kirjassa on 15 sivua, ja vaikka minulla ei ole kokemusta painamisesta, niin joskus vielä tekisi mieli kokeilla. Ohjeet tuntuvat hyvin selkeiltä ja niinkuin kautta koko kirjan kokemukseen perustuvalta ja hyvin luotettavalta.

Kirjan loppuosassa on 50 sivua tarkkoja reseptejä, joita kirjan tekijät ovat kokeilleet moneen kertaan ja todenneet toimivimmiksi. Reseptit käsittelevät erilaisten kuitujen esikäsittelyä, erilaisia puretustapoja eri kuiduille,  orgaanisia indigokyyppejä on neljä erilaista, ja lisäksi painamiseen liittyviä reseptejä 16 sivua.

Se, miksi minusta kirja on todella hyvä ja tulee olemaan itselläni yksi perusteoksista tästä lähtien, on tekijöiden perusteellinen kokemus, ja se, että he selvittävät perusteet miksi jokin asia kannattaa tehdä tietyllä tavalla. Selluloosakuitujen käsittelystä, purettamisesta ja värjäämisestä kirjassa on erityisen paljon ja hyvää kokemusperäistä hyödyllistä ja vertailevaa tietoa, samoin silkin värjäämisestä. Nämä ovat usein jätetty monissa värjäyskirjoissa vähemmälle, ja siksikin on erityisen tärkeää, että niiden värjäämisestä on luotettavaa tietoa.
Kirjassa viitataan paljon kemiaan, mutta asiat on selitetty ymmärrettävästi tämmöiselle maallikollekin, ja monien asioiden kohdalla minulle tuli ajatus: ahaa tästä syystä tapahtuu näin ja näin tai että tästä syystä neuvotaan tekemään näin.
Pidän myös paljon kirjan kuvituksesta. Joka sivulla on tarkkoja nimenomaan vertailevia värjäysnäytteitä: mm miltä sama väriaine näyttää värjättynä eri kuiduille, tai eri pitoisuuksina, tai eri tavalla puretettuna. Myös valonkestotestien tuloksia on kuvina, ja käytännön tekijänä Catharine arvostaa värien kestävyyttä. Se myös näkyy kirjassa kautta linjan.

Tämä kirja vaatii paneutumista, mutta siitä syystä se myös antaa lukijalle enemmän, ja varmasti tulee elämään pitkään värjärin mukana.
Alkutekstin lopuksi Catharine kirjoittaa:
"We challenge all dyers to continue learning from practice, research, and each other in the pursuit of safe and sustainable dyeing." Voiko paremmin sanoa, kiitos Joy ja Catharine.

IN ENGLISH
Last winter a new long waited book about natural dyeing was published: Joy Boutrup and Catharine Ellis: The Art and Science of Natural Dyes, principles, experiments and results. I ordered it in June and got the book two weeks ago.
Catharine is a textile artist and teacher, and wants the best possible result in her work. She wants to know WHY in natural dyeing, and Joy can provide her answers through her knowledge in textile science and history. In this book they combine their knowledge and experiences. Catharine writes her blog here.

Book has 170 pages and about two thirds of it deals with the principles and chemistry behind natural dyeing: different fibers, mordants, dyes and dyeing, printing, indigo vats and finishing after dyeing.
Dyes have been divided to different chemical groups: antraquinones, flavonoids, naphthoquinoids, indigoids and tannins (only now after reading this book, I really think I understand the difference in different tannins!). Dyeing with each group is here instead of in the recipe section. When you know which type of dyes you have, it is easier to dye with other plants containing the same type of dyes. Book also gives easy ways to tell if there are flavonoids or tannins or both in for instance in your local dye plant, and then you know how to dye with it.
For anthraquinone type of dyes there is new way to dye (new to me, but it is actually an old way which was brought to today by Michel Garcia) with no other mordant but acid and tannin, and it gives good lightfastness results. This method however does not suit flavonoid dyes.

In the book indigo dyeing is only organic indigo vats: different fructose vats and iron vat for cellulose fibers. It has 9 pages on organic vats and also three more pages in the recipe section, and it is the best information about organic vats that I have seen. What affects what and why! It also has one page about trouble shooting of organic vats. Only for this section of the book it is worth buying.

There are 15 pages about printing with natural dyes, and though I have no experience about printing, someday I would like to try it with the help from these pages, because they are written by someone whose experience I know I can trust.

In the end of the book there are 50 pages of recipes about preparing different fibers to dyeing, mordanting them, organic indigo vats and 15 pages of printing recipes. The recipes are tested many times by the writers, and found to be working best for them.

Why I think this book will be one of my favourite dye books, is the in depth experience of the writers, and how they try answer also why instead of only how. There is a lot about preparing and dyeing cellulose fibers, which is not covered in many natural dye books, and it is very good information based on their own experiences. 
There is also a lot of chemistry, but is is explained in so simple terms so that even I with no training in chemistry, can understand. Reading the book I got many times a feeling: ahaa this is why this should be done this way or this is why this has always been recommended.

I also liked the pictures in the book very much. In almost every page there are pictures of comparative dyed samples. For instance samples how different mordants affect the colour, or how different percentage of dye affects the colour, or how the same dye looks dyed on different fibers.
There are also samples of light fastness tests, which I think are important. All the natural dyes in the book are the best and give most fast colours.

This book answers many questions I have had. It requires you to read and think, not just follow a simple recipe, and that is why I think it will become a long lasting companion of a natural dyer.
Catharine Ellis writes:
"We challenge all dyers to continue learning from practice, research, and each other in the pursuit of safe and sustainable dyeing."
Joy and Catharine, thank you for this book!

Suckers and seedlings Juurivesoja ja siementaimia

Kymmenkunta vuotta sitten sain samettisumakin (Rhus typhina) alun. Halusin sen, koska eksoottisen ulkonäön lisäksi se sisältää paljon tanniineja ja niitä on myös sen lehdissä, joita voi kerätä syksyisin kun ne tippuvat. Emopuu on kasvanut reilun kolmen metrin korkuiseksi, ja aiemmin se ei ole tehnyt yhtään juurivesoja. Minua on varoitettu sen leviämisestä, ja tänä keväänä huomasin ensin yhden juurivesan krappipenkissä, ja jokin aika sitten polulle ison sumakin taakse oli ilmestynyt kolme juurivesaa, eli nyt sen on varmaan niin vanha, että on alkanut valloittaa ympäristöään. Ensin ajattelin, että noiden yli ajetaan ruohonleikkurilla, mutta ehkä annankin niiden kasvaa vielä vähän ja katkon värjäykseen:) Kasvi polun oikealla puolella on myös värikasvi, liuskalääte Serratula tinctoria.

IN ENGLISH
About ten years ago I got a small Staghorn Sumach (Rhus typhina). Even though it may not be quite hardy here, I wanted it because it looks so exotic and nice and also because it is famous for it's tannin content for dyeing. There are also tannin in the leaves which are easy to collect in the autumn. The original plant has grown to a size of a small tree, about three meters high. I have been warned that it may have lot of suckers, but until this summer there has been none. Earlier in the spring I noticed one sucker near the mother plant and now there has emerged three in the path behind it. It has started to conquer my garden. First I thought that I will just move over them but now I think that maybe I should let them grow a bit more and then collect them for dyeing:). Plants on the right are also dye plants, sawwort, Serratula tinctoria.

En keväällä kylvänyt yhtään väriresedaa, vaikka tarkoitus oli. Nyt penkkiin, missä sitä kasvoi toissavuonna, on ilmestynyt siementaimien rypäs. Olin istuttanut penkkiin perennoja ja resedan taimet ovat ilmestyneet sinne väleihin, etureunaan kaikkein eniten. Nyt täytyisi pian ottaa nuo tuosta ylös ja siirtää yksitellen jonnekin muualle kasvamaan.

IN ENGLISH
This year I meant to sow weld but never did it. Now in a bed where I had it two years ago, there has germinated many weld plants. I had planted that bed with perennials last year, and weld can't grow now there. I will have to move the somewhere else now.

Ehkä siirrän ne tänne varamaalle, missä voisi olla hiukan tyhjää tilaa. Sinnekin nimittäin on ilmestynyt väriresedan siementaimia itsekseen iiristen ja pionien siementaimien joukkoon! Tässä kohtaa minulla kasvoi väriresedaa kesällä 2013. Olin silloin kylvänyt sitä riveihin, ja se iti todella huonosti. Kuvia silloin täällä. Seuraavana vuonna 2014 vain muutama reseda oli talvehtinut ja kukki, ja sinä vuonna värjäsinkin niillä, mutta nähtävästi silloin joitakin siemeniä oli pudonnut maahan, koska nyt juuri samalla paikalla on siementaimia. 2015 siinä ei ollut resedaa, vaan villiä krappia, Rubia peregrinaa, jotka kuitenkin kuolivat seuraavana talvena. Talvi 2016 olikin ankara ja niitä taimia olisi pitänyt varmastikin suojata jotenkin. Kuitenkin tavallinen krappi, Rubia tinctoria, selvisi siitäkin talvesta moitteetta. Joka tapauksessa 2017 istutin tuohon penkkiin kurjenmiekkojen ja pionien siementaimia kasvamaan. Yllättävää, että nyt viisi vuotta siitä kun väriresedat kukkivat tuossa kohtaa, on ilmestynyt siementaimia! Nämä ovat vielä hyvin pieniä, eivätkä varmaan kuki tänä vuonna, ja toivottavasti talvehtivat ja saan sitten ensi kesänä niistä hyvin keltaista. Väriresedallahan paras väri tulee kukkivista kasveista ja siemenlatvoista.

IN ENGLISH
Maybe I will transplant them to my spare beds where there is a bit room. Just now in July I noticed also there weld seedlings, between rows of planted iris and peony seedlings!
In this bed I had sown weld in spring 2013, and it germinated then very badly. Pictures of them here. Next summer 2014 there were just a couple of plants which flowered then and I got to dye with them, but obviously some seeds had dropped to the ground then, because exactly in that spot there are now weld seedlings almost in a row. In 2015 there grew wild madder, Rubia peregrina, which sadly died the next hard winter. Common madder, Rubia tinctoria, has survived those bad winters.
Anyway, in 2017 I planted there my seedlings of irises and peonies to grow, and there hasn't been weld since 2014. It is surprising that they germinated now after five years! These plants are very small still, and most likely won't flower this year, and hopefully they survive the winter and I get to dye with them next summer. Best colour from weld comes from flowering plants and seedheads.

Woad, japanese indigo and Devil's Bit Scabious Morsinko, väritatar ja purtojuuri

Kesäkuu oli lämmin, juhannukseen asti kuumakin, mutta kuiva. Morsinko on kasvanut tosi hyvin, ja varmaan loppukuusta voin jo värjätä sillä.

June was very warm until Midsummer,  but also dry. Woad has grown well, and is maybe ready for the first harvest in late July early August.

Väritatar on kasvanut ulkona hitaammin, ja sitä olisi ehkä pitänyt kastella useammin, mutta muuten näyttää siltä kuin kuuluukin tähän aikaan kesästä. Heinäkuun aikana se nyt sitten alkaa  toivottavasti rehevöityä. Näillä oli harso päällä juhannukseen saakka, jolloin otin sen pois, kastelun helpottamiseksi.

Japanese indigo has grown slower outside, and I should have watered it more, maybe. It is always starting to grow faster in July, hopefully this year also. These plants were covered with fleece until Midsummer. They are now easier to water without it.

Kasvihuoneessa sisällä kasvavat väritattaret ovat tosi hyvän näköisiä nyt, selvästi hyötyneet kasvihuoneen tarjoamasta suojasta ja lämmöstä.

Inside my polytunnel japanese indigo looks very good, clearly they have liked the extra warmth and shelter. 

Viime vuonna kylvin purtojuurta, Succisa pratensis. Taimia ei itänyt kovin monta, mutta tässä ne ovat nyt.

Viime viikolla Ashley Susan Dye -blogissa oli kirjoittanut oikein hyvän postauksen purtojuuresta ja kokeillut keinoja värjätä sillä. Ether Mairet'n kirjassa Book on Vegetable Dyes (1916) oli ollut maininta, että purtojuurella voisi saada sinistä, mutta ei tarkkaa reseptiä värjäämiseen. Erilaisista perusteellisista kokeiluista huolimatta Ashleykään ei onnistunut saamaan sinistä purtojuurella, ja voi olla, että minunkin kasvatukseni ovat turhaa värjäysmielessä, mutta onneksi purtojuuri on myös hyvä perhoskasvi, eikä sitä kasva luontaisesti meidän tontillamme.  On ihan mahdollista, että purtojuuren sininen on taas yksi näistä vanhoista myyteistä, mitä toistetaan kirjasta toiseen, ja mitä kukaan ei ole kuitenkaan kokeillut ja onnistunut!

Se miksi olin itse kiinnostunut kylvämään purtojuurta johtui siitä, että Sune ja Stina Jonsson: Yrttikirja v 1979 sanotaan, että Linne aikoinaan oli kirjoittanut sitä käytetyn Öölannissa vihreän värjäämiseen (hiukan indigontyyppisesti mielestäni). Coloriastosta löytyy  teksti kirjasta Förtekning, af de färgegräs, som brukas på Gotland ock Öland, III (1742), 20-28 , ja purtojuuren osuus löytyy vihreän värin kohdalta.
Jonssonin kirjan ohje on käännös tästä Linnen tekstistä seuraavasti:
"Vuorottain kerroksiin ladottuja tuoreita purtojuuren lehtiä ja lankaa keitetään padassa yhtä kauan kuin kalaa keitetään. Keitos seisoo sitten yön yli padassa, ja seuraavana aamuna vielä värjääntymätön lanka nostetaan sieltä pois. Sen jälkeen keitosta kuumennetaan, ja langat ripustetaan keppien varassa padan yläpuolelle. Langat peitetään kannella, jotta syntynyt höyry ei lentäisi taivaan tuuliin, vaan kyllästäisi langat, koska juuri tämä höyry tekee ne vihreiksi. Kun langat aamulla nostetaan padasta, ne väännetään kuivemmiksi, lehdet heitetään menemään, keitteeseen lisätään hiukan tuhkaa ja langat upotetaan siihen useita kertoja."

IN ENGLISH
Last year I sowed seeds of Devils's Bit Scabious, Succisa pratensis. Not many seeds germinated and here is a picture of them now.

Last week Ashley in Susan Dye- blog had written a very good post about this plant, and experimented dyeing with it. In Ethel Mairet Book on Vegetable Dyes (1916) there is a mention that Devil's Bit Scabious can give blue, but no recipe for it. It may be that my growing this plant is going to be in vain, because even Ashley's experiments didn't give any hint of blue. It is very possible that this is another of those dye myths which  dye books keep repeating and no-one has actually tried it. Well, Succisa pratensis is a good plant for butterflies and it doesn't grow near my house anyway so it is good to plant it.

Why I originally became interested in growing Succisa pratensis, is that I have a book Sune and Stina Jonsson: Yrttikirja (Örtabok, Book about herbs) from 1979, originally written in Swedish and translated in Finnish. It says that Linne had written that Succisa had been used in Öland (an island by Swedish coast) to dye green (a bit like indigo in my mind). In Coloriasto there is the original text from Linne's book Förtekning, af de färgegräs, som brukas på Gotland ock Öland, III (1742), 20-28, in old Swedish. Scroll down to Green part.
In Jonsson's book there is a translation of this text in Finnish and it goes something like this in English:
"Place alternately fresh Devil's Bit Scabious leaves and yarn, and boil them in a pot as long as fish is boiled. Let the concoction stay overnight and next morning raise the not yet coloured yarn up.  Then heat the concoction and hang the yarns by rods above the pot. Cover the yarns with a lid, so that the steam from the pot doesn't evaporate, but would saturate the yarns, because it is this steam which makes them green. When the yarns are taken out in the morning, they are wrung dryer, leaves discarded, ashes added to the concoction and yarns dipped to it several times until they are well coloured."

LISÄYS.
Olen miettinyt tätä reseptiä, ja jos ei oteta huomioon tuota höyryhommaa, niin monien keltaisten värien kastaminen tuhkalipeään (tai muuhun emäkseen) voimistaa keltaista väriä. Jos keltaisen värjää harmaalle langalle, niin väri näyttää vihreältä. Ahvenanmaan lampaissahan on paljon harmaita, ehkä myös Gotlantilaisissa lampaissa 1700- luvulla oli harmaita. Lisäksi jonkun mielestä kylmänkeltaiset ovat kellanvihreitä, joista sitten helposti voisi sanoa, että väri on vihreä!

EDIT.
I've been thinking about this recipe, and if you leave out the steaming part of Linne's recipe, then the answer may be simpler. Many yellow colours get stronger if the yarns are soaked in wood ash lye (or any other alkaline). If yellow is dyed on grey yarn, the colour looks green, and at least in Åland the sheep were also grey, maybe also sheep in Gotland at that time were grey. Also many people see cold yellows as greenish yellows and that is a small step to saying the colour is green!