Sunday, July 6, 2008

Old madder Vanhaa krappia

Keräsin viime syksynä kasvihuoneessa käytetyt krapit talteen, vaikka kaadoin liemet pois. Käytetyt krapit olivat talven ulkorakennuksessa, ja jäätyivätkin. Keväällä ne sitten taas sulivat ja alkoivat käydä hitaasti kuplien, juuren palat erottuivat kuitenkin vielä mössöstä, jonka väri oli kauniin karmiininpunaista. Otin krappimössöstä vajaan ämpärillisen ja kaadoin pataan lisäten vettä ja 400g valkoista alunapuretettua lankaa. Annoin liemen seistä ensin muutaman tunnin, jonka jälkeen nostin hitaasti lämmön n70C, josta lämpö sitten hitaasti laski seuraavaan päivään, jolloin oltin langat ylös. Ne olivatkin värjääntyneet yllättävän punaiseksi (ylempi vyyhti 1930), vaikka silloin viime kesänä luulin jo kaiken värin irronneen juurenpaloista. Ainakin viimeisin värjäys niillä silloin jäi melko vaaleaksi.
Liemi oli edelleen aika tummaa, joten laitoin lisää lankaa 500g, myös valkoista alunapuretettua, värjäten samoin kuin ensimmäisen kerran ja tuloksena oli alempi väri, 1931. Ero näiden kahden välillä ei ole suuri, mutta ensimmäinen on oranssimpi ja tummempi kuin jälkimmäinen.
Liemeen meni vielä 500g lankaa, josta tuli sitten aika vaaleaa, hyvää pohjaväriä moniväriseksi langaksi.
Eli ei kannata heittää pois käytettyjä krappeja, niistä irtoaa yllättävän paljon väriä vielä seisottamisen jälkeen:)
Ilmat ovat olleet aika viileitä, mutta olen jo aloittanut uuden värjäyskauden krapilla kasvihuoneessa, siitä lisää myöhemmin. Indigofermentoimisen kanssa odotan, jos vaikka vielä yötkin lämpenisivät kunnolla... edes muutamaksi viikoksi tänäkin kesänä.
In English
Last fall I collected all the madder root pieces that I had used for dyeing in the greenhouse even though I thought they were already exhausted, and the last dyeing then was quite pale. They were in a big bucket in the shed and froze for some time during winter, but when the spring came they started to ferment, or at least I think so, there were bubbles. The color of the madder pieces was lovely dark red, not at all orange.
I took a bucketfull of these root pieces, put it in my dye pot, added more warm water and 400grams of white alum mordanted yarn. I let them soak for couple of hours before raising the temperature slowly to 70C, and then let it cool again slowly until next day. The yarns came out nice orangey red, stronger than I expected, the upper skein in the picture, no 1930.
So then I put more yarn to the pot, 500grams, and dyed the same way as with the first yarns. These came out little lighter color and not orange in them, the lower yarn, no 1931. In the picture the difference doesn't show as in reality.
I still dyed 500grams of yarn with the same madder, but now the color was paler, a good color as a base for multicolored yarns:)
So, from now on, I'll save all the madder pieces, they contain surprisingly much dye and after soaking and possibly fermenting, more dye comes available.
It has been unusually cold summer here so far (just 20C or less at daytime and at nights around 10C), but I have started my madder pots in the greenhouse, more about that later. With indigo fermenting I am still waiting for warmer days and nights...



4 comments:

  1. I have madder plants in my garden since last year. How can I see which root is 2 years old or new?

    ReplyDelete
  2. Hi Leena a friend of mine told me recently that she always froze her madder as the colour seemed to come out better after freezing. Unfortunately it rarely freezes here but if if does I shall try it-but was it the freezing or the fermenting that worked? Or both.

    ReplyDelete
  3. Beautiful color Leena, and good to hear about the freezing...will have to try that...I love madder...

    ReplyDelete
  4. Schoenefarben, I suspect that the older roots are thicker than the young ones, and also the color of old roots is darker red. I think the young roots are more orange.

    I don't know if it was the freezing or just rally long soak (8months) and it did start to ferment also a little after it melted so I don't know which was the important thing, but when what Helen you said that someone else has also good experience about freezing, then that must be one important thing.
    Isn't this internet wonderful thing, it is so easy to compare experiments!

    ReplyDelete