Tuesday, March 17, 2020

Yarn samples to BioColour research project Lankanäytteitä BioColour tutkimusprojektiin


Viime syksynä käynnistyi BioColour- Future's Palette hanke Aalto Yliopistossa yhteistyössä monien muiden kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden kanssa. Hankkeen tarkoituksena on kehittää uusia menetelmiä luonnosta peräisin olevien väriaineiden eristykseen, karakterisointiin ja sovelluksiin, ja saada myrkyttömiä ja biohajoavia väriaineita laajempaan värjäysteollisuuden käyttöön. Väriyhdisteitä testataan ja tutkitaan, ja niistä on tarkoitus kerätä kansainväliseenkin käyttöön soveltuva bioväriaineiden tietokanta.

Värjärikilta tiedotti aiemmin talvella, että BioColour tarvitsisi värjäreiltä apua, ja haluaisi näytteitä erilaisilla kotimaisilla luonnonväreillä värjätyistä langoista, joista kerätään Pohjolan värikartastoa. Yhtä näytettä tarvittaisiin n 2m eli ei paljoa, ja mukana olisi hyvä olla tiedot miten lanka on värjätty, sekä mikä pohjalanka on ollut. Värjäreillä oli alussa kovastikin innostusta tähän, mutta näytteitä ei vielä ollut tullut tarpeeksi, ja lisää tarvitaan.
Lähetin eilen 32 eri näytettä värjäämistäni langoista. Yleensä värjäämistäni langoista jää itselle pieni pätkä, ehkä 20cm, talteen, mutta aika hyvin löysin säästämiäni lankoja, mistä sain tarpeeksi pitkät pätkät lahjoitettavaksi BioColour-hankkeelle. Täytyy jatkossakin vielä kevään ja kesän mittaan säästää heille näytteitä.
Langoista testataan mm valonkestoa ja muutakin, kaikenlaisilla jutuilla, mitkä menevät jo minulta yli ymmärryksen, tekoälyä käyttäen ja muuta sellaista, mutta on tosi mielenkiintoista sitten aikanaan lukea tuloksia ja olla pienenä osana luonnonväriaineiden käytön kehityksessä!

Näytteiden lähettämisessä voi ottaa yhteyttä Riikka Räisäseen, yhteystiedot täällä.
He toivoisivat paljon lisää näytteitä. Nyt ennen uuden värjäyskauden alkamista olisi hyvää aikaa lähettää heille näytteitä, ja toisaalta pitäkää kaikki kevään värjäyskauden alettua tämä mielessä:)

IN ENGLISH
Last autumn started BioColour- Future's Palette research project in Finland in Aalto University, with many partners, also international, like Society of Dyers and Colourists. The purpose of the project is to develop new methods for bio based dye and pigment production and applications, and to get non-toxic and bio-degradable colourants for industry. They test and study colourants, and the aim is to establish a bio-colourant database, for also international use.

Earlier this winter in Värjärikilta (the Society of Dyers in Finland) newsletter, BioColour reached out to Finnish dyers for help. They needed samples of yarn dyed with Finnish plants, mushrooms and lichens. The purpose is to create a Northern colour chart. One sample should be about 2m long, together with information how it was dyed. At first many dyers were interested but in the end only a few samples were sent, and the project still needs a lot more.
Yesterday I sent 32 samples of colours I have dyed with Finnish native dyeplants. Usually I save only a small sample of each dye I do, about 20cm, but I'm glad I found so many different yarns enough to send BioColour. I will have to dye some more samples for them during spring and summer.
They test the yarns for fastness, and do all kinds of things which are some over my head, but it will be really interesting to follow this project and all the new information they find. To be a small part of this development in natural dyes!

The BioColour needs more samples, and they hope that Finnish dyers send them. Now before the new dye season starts is a good time, and please remember them also when you dye in the summer:).



8 comments:

  1. What a great project. Tihs makes me sorry, I do not live in Finland Your colours are just wonderful! You should make them into a blogpost for the rest of the world to enyou as well.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you:). That project is so good and the information is going to be worldwide later.
      All the yarns I sent there have been dyed during the past ten years, and I have saved them because some are one time colours. I think I have blogged about most of them one time or another during these years:).

      Delete
  2. Ihana värikylpy tuossa kuvassa. Tätä projektia pitääkin seurata. omista vuosia sitten värjätyistä ei taida olla tiedot enää tallessa, tai siis on tietoja mutta yhdistäminen oikeaan langan loppuun ei enää taida onnistua. Pitäisikin elvytää värjäys taas.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Monet keltaiset taisivat jäädä tuossa kuvassa alimmaiseksi eivätkä näy, vaikka niitä oli aika paljon:). Minullakin oli sama ongelma monien lankojen kanssa, mitä oli värjätty vuosia sitten, ja kun en ollut laittanut niihin selvästi kuhunkin vyyhtiin, mikä oli esim puretus. Värjäyspäivämääräkin olisi helpottanut yhdistämään tietyn langan tiettyyn muistiinpanoon. No, aina oppii uutta:). Muistan, että sulla oli joskus vuosia sitten mielenkiintoisia värejä suopursusta, sehän jos mikä olisi kotimainen värin lähde!

      Delete
  3. todella mielenkiintoinen hanke, olikin mennyt minulta ihan ohi, kiitos kovasti tästä infosta Leena:))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, ja kiva jos tämä oli uutta:). Sinähän olet värjännyt paljon kotimaisilla kasveilla ja sienillä, varmasti olisivat projektissa hyvin tyytyväisiä, jos saisivat näytteitä. Riikka kertoi, että niitä ei ollut vielä ollenkaan tarpeeksi. Mitä enemmän sitä parempi.

      Delete
    2. Otin yhteyttä Riikkaan, katsotaan millainen vastaus sieltä tulee. minua itseäni kiinnostaisi kovin saada tutkituksi pakastetuilla korpipaatsamanmarjoilla värjäämäni sininen lanka. aiemmin tuoreilla ja vain vuoden pakkasessa olleilla marjoilla lanka oli kauniin vihreää. siksi olin ihan ihmeissäni, kun viimeksi marjoilla värjätessäni tuoloksena olikin upea sininen!

      Delete
    3. Hienoa, että sultakin löytyy lankoja. Mielenkiintoista tuo korpipaatsamanmarja, jännä kuulla sitten aikanaan siitäkin:).

      Delete