Sunday, May 2, 2010

Weld experiments Väriresedakokeiluja

Olen värjännyt väriresedalla (Reseda luteola) vuosia, koska se on yksi kestävimpien keltaisten lähde. Olen käyttänyt aika paljon kuivattua Tuovi Aalto-Kallosen viljelemää resedaa ja ollut siihen oikein tyytyväinen. Talvella luin, miten toisilla on ollut vaikeuksia saada kunnon keltaista kuivatusta resedasta ja päätin tehdä pienen kokeilun.
Puretin ensin valkoista lankaa alunalla (10%) ja viinikivellä (5%), langat saivat jäähtyä puretusliemessä yön yli. Käytin kokeiluihin tässä samassa puretusliemessä olleita lankoja, niin että mikään ero ei voi johtua puretuksesta.

Värjäys 1.

50g kuivattua pilkottua väriresedaa liotettu yön yli, keitetty hiljaisella tulella (ei poristen) tunti, jäähdytetty ja siivilöity.
Lisätty liemeen 100g esipuretettua lankaa, nostettu lämpö 80C ja haudutettu tunti.
Tuloksena alin lanka, vaalea beige.

Värjäys 2.

50g kuivattua pilkottua väriresedaa liotettu 3vrk. Aiemmin tässä ajassa liotetut resedat ovat alkaneet käydä kuplien, mutta nyt ei kunnon käymistä tapahtunut, vain ihan lievää, enkä tiedä mistä se mahtoi johtua. Mahdollisesti ämpäri oli liian viileässä. Äh!
Kuitenkin sitten neljäntenä päivänä keitin resedat liotusliemessään hiljaisella tulella kuten ensimmäisessä värjäyksessä, tunnin ajan, ja siivilöin liemen.
Lisäsin jäähtyneeseen liemeen 100g esipuretettua lankaa, ja värjäsin tunnin kuten aiemmin.
Tuloksena keskimmäinen hiukan tummempi beige, ei se kirkas keltainen mitä yleensä olen saanut liemen käymisen jälkeen. Joskus aiemminkin minulle on käynyt näin, vaikka yleensä käyttäminen toimii ihan hyvin.

Värjäys 3.

50g kuivattua pilkottua resedaa laitettu likoon kuten aiemmin, mutta nyt lisäsin liotusveteen pari desiä tuhkalipeää, niin että liemen pH oli 9. Liotin yön yli ja keitin resedat liotusliemessä tunnin kuten aiemmin. Liemen väri oli keltaisempi jo pelkän liotuksen jälkeen.
Siivilöidyn liemen pH oli edelleen korkea, joten laskin sen neutraaliksi lisäämällä lorauksen etikkaa. Villalangoille ei tee hyvää olla kuumassa emäksisessä liemessä.
Lisäsin neutraliin liemeen 100g esipuretettua lankaa, ja värjäsin tunnin 80 asteessa.
Tuloksena voimakas kirkas keltainen, ylin lanka kuvassa.

Kaikissa värjäyksissä kuivattua reseda oli siis puolet langan painosta (50g resedaa/100g lankaa) ja värjäys tapahtui samalla tavalla. Tuoreesta resedasta tulee normaalillakin keitolla yleensä kirkasta keltaista, mutta kuivatun resedan väriaineet eivät liukene kunnolla pelkällä liotuksella ja keitolla, vaan emäksen lisäys auttaa. Emäs voi olla mm ammoniakkia, pesusoodaa tai tuhkalipeää. Erik Sundströmin kirjassa sanotaan, että emäksiset liuokset tekevät happamista väriaineista paremmin veteen liukenevia ja että menetelmä sopii useimmille keltaisille väreille. Kokemukseni mukaan myös onnistunut väriaineen käyttäminen eli fermentointi muuttaa keltaiset väriaineet kirkkaammiksi, vaikka nyt ei niin käynytkään.

Jälkiliotusta emäksessä on myös käytetty Jenny Deanin kirjoissa ja näin saatu voimakkaita keltaisia resedasta. Kokeilin laittaa pienet pätkät ykkös ja kakkosvärjäyksen vaaleita lankoja kylmään tuhkalipeään likoon puoleksi tunniksi, mutta sattui kaikenlaista ja unohdin langat sinne kahdeksi tunniksi. Onneksi oli kyse vain näytepätkistä, jotka kyllä tulivat hiukan karheiksi, mutta myös kullankeltaisiksi! Eli emäksinen liuos muutti langoissa olevia väriaineita niin että väri näkyi nyt voimakkaana keltaisena, jopa hiukan voimakkaampana kuin värjäys no kolmosen keltainen. Jenny Deanin blogissa on myös reseda ilman muuta puretusta ja jälkiliotus emäksellä tuottanut hyvää keltaista. Alunan käyttö lisänä yleensä parantaa kuitenkin vielä valonkestoja hänenkin mukaansa.

Halusin olla varma, että beigen värin muutos keltaiseksi oli pysyvä ja huuhtelin ensin langat pelkässä vedessä ja sitten liotin vielä puolet pätkistä etikalla happamoitetussa vedessä, ja voimakas keltainen väri pysyi, heikko muutos kylmempään suuntaan kyllä tapahtui, ja neutraloinnin jälkeen väri muistutti sitä hyvää keltaista, jonka sain lisäämällä emästä värin eristysvaiheessa ja värjäämällä kuitenkin neutraalissa liemessä.

Monet antosyaanivärit, joita on mm marjoissa tai punajuurissa muuttavat väriä aina sen mukaan, millaisessa pHssa ne ovat, mutta resedan väriaineissa ei ole kyse tästä vaan jostain muusta, mitä tapahtui värimolekyyleissä, koskapa väri pysyi voimakkaan keltaisena kerran sellaiseksi tultuaan.

Kokeilin vielä lankojen valonkestoa, ja nyt viikon jälkeen auringossa kuistilla, missään väreissä ei ole tapahtunut haalistumista. No, en odottanutkaan sitä noiden varsinaisten värjäysten osalta, mutta jälkiliotuksella emäksessä saatuja keltaisia jännitin, ja ihan turhaan, väri on hyvä edelleen. Viikko ei ole pitkä aika, mutta monet muista vihreistä kasveista saadut keltaiset alkavat selvästi haalistua jo siinä ajassa auringossa.

IN ENGLISH

I have used weld (Reseda luteola) for years, because it gives such a good and fast yellow. I use mainly weld grown here in Finland. Tuovi Aalto-Kallonen grows and dries it and I buy it from her to use in the wintertime. Last winter I read that someone had trouble getting good yellow from dried weld and so I decided to do a little experiment.

I premordanted white yarn with alum (10%) and cream of tartar (5%), like I always do and let the yarn cool in the mordantbath overnight. In my experiments I used the yarns from this same mordanting, so that I knew that the differences didn't come from mordanting.

Experiment no 1.
I soaked 50grams of cut and dried weld in tapwater overnight, cooked slowly (not rolling boil) for one hour, let it cool down and then strained the bath.
I added 100grams of premordanted yarn to the bath, simmered for one hour.
The result was the bottom yarn, light beige.

Experiment no 2.
I soaked 50grams of cut and dried weld in tapwater for three days, it usually begins to ferment with bubbles by that time, but now there was only a very little froth. I don't know why it didn't start to ferment, perhaps the bucket was not warm enough, hmphh.
Anyway, the day four I cooked the weld like in the experiment no 1, cooled and strained and added 100grams of premordanted wool and simmered for one hour.
The result was the middle yarn, slightly darker beige, not the usual bright yellow what I get when the fermentation goes well.

Experiment no 3.
I soaked 50 grams of cut and dried weld in tapwater like before, but now I added a cup of wood ash water to soaking weld, to raise the pH to 9. I soaked weld overnight and then cooked it like before. Even the soaking water was brighter color than before.
After I had strained the bath the pH was still high, and because the wool doesn't like being treated in hot alkaline environment, I lowered the pH to neutral with vinegar before adding the yarns to the bath.
I dyed 100grams of premordanted yarn for one hour and the result was strong bright yellow, the top yarn in the picture.

In all these experiments I used dried weld half the weight of the yarn (50grams of dry weld to 100grams of yarn), and the actual dyeing was the same every time. Fresh weld gives bright yellow colors with normal cooking in water, but something happens to the dyestuffs when the weld is dried, and simple soaking and cooking is not enough, adding something alkaline when extracting the color from weld helps. It can be ammonia, washing soda or wood ash water.
In Erik Sundström's book he says that acidic dyestuffs are more soluble in alkaline environment, and that includes many yellow colorants. Also my experience is that fermenting the dried dyestuff helps getting better colors.

Jenny Dean has used in her books alkaline modifier after dyeing, and she has got good strong yellows from weld with this method. I wanted to try it with the beiges from the first two experiments and put little pieces of beige yarns to cold wood ash water. I meant to leave them there for 30 minutes but something got in the way and I forgot them for two hours. Luckily they were just samples, because the long time in alkaline water made them little harsh, but also changed the dull beige to strong golden yellow! So the alkaline afterbath changed something in the dyemolecules so that the previously beige colors looked now bright yellow, even a little stronger yellow than experiment no3.
In Jenny Deans blog she shows also a bright yellow from weld which she got with no mordant and only alkaline modifier afterwards. I should have added an unmordanted sample to the dyebaths, but I forgot.

I wanted to be sure that the change was permanent and didn't shift back to beige, and after washing the samples with tapwater, I gave half of the samples an acidic after rinse with a glug of vinegar in the water. The strong yellow color stayed. There was a small shift in the hue to colder yellow insted of golden yellow, it became closer to the yellow I got with adding ammonia when extracting the color and dyeing in neutral bath, but it wasn't beige anymore:)

Many colors based on anthosyanins from berries or beets shift their color depending on the pH of the environment, and so their color is not stable (or lightfast), but this doesn't seem to be the case with weld. The color change with weld is based on something else happening in the dyemolecules, because the yellow color was permanent.

I wanted to test these for lightfastness also, and now after one week in the spring sun in the porch, there is no fading, and I didn't expect any. Also the modified colors are as bright as day one. One week is not a long time, but many other yellows from green plants show fading already in that time.


6 comments:

  1. I want to thank you, so much, for posting in English as well as your native tongue - I am learning so much from you! Wonderful dyeing.

    ReplyDelete
  2. Now Lena this was really scientific - with changing the variables, hehe, all your weghing, taking records and photos - and very practical too. I never remember to try to revive a dull or beige colour by dipping in wood ash lye. Will try it next time. Thank you for sharing!

    ReplyDelete
  3. I like reading the experiments and seeing the resulting colours. I haven't done much with natural dyes, this is incentive, thank you!

    ReplyDelete
  4. Hei! Kiitos hyvistä ohjeista ja kiinnostavasta pohdinnasta resedan väreistä. Minullakin on ollut ongelmia kirkkaan keltaisen värin saamisessa, ja kun aikoinaan asian kanssa tappelin, niin ainoa konsti jonka itse keksin oli se, että en kuumenanut värjäyslientä yli 50-asteiseksi. Sen sijaan annoin lankojen olla sitten jäähtyvässä liemessä pitkään, muistaakseni pari päivää, ja sillälaillakin sain kirkasta keltaista aikaan.

    ReplyDelete
  5. mINULLA ON VAIN YKSI RESEDAVÄRJÄYS TAKANA, oho, taas on kissa kävellyt koneen yli ja painanut isot kirjaimet alas :-)
    Tilasin kuivattua Tetriltä ja siitä tuli kirkasta keltaista, mutta jätin langat likoon liemeen yöksi. Puretin vain alunalla, ei muita aineita.

    ReplyDelete
  6. Thank you for the comments, it is so rewarding to hear this is useful to someone else besides me, too:)
    Ladka, I always forget something, eventhough I try to take everything into consideration.. like the unmordanted yarn now. But it is useful to me to record my dyeings, after a year or so I don't remember what I did otherwise:)


    Kiitti Eila ja Saila. Kokeilin tuota emäslisäystä eristysvaiheesa ekan kerran viime kesänä ja kun se toimii, niin olen käyttänyt sitä. Aiemmin fermentoin kasvimassaa ja yleensä niinkin tuli hyviä värejä, mutta ei aina.. niinkuin ei nyt. Olisiko tuossa keittämättä jättämisessä ja seisottamisessa hiukan samaa mekanismia??
    Tuoreillahan nyt yleensä tulee ihan hyvin muutenkin, mutta kuivatuilla kasveilla ei aina tule. Emäslisäys toimii myös ainakin pietaryrtillä.

    Sitten on vielä se vesi, jolla on iso vaikutus, meidään kaivovedellä täällä tulee eri värejä kuin aiemman talomme kaivovedellä, ja varmasti kaupunkivedellä taas tulee erilaista. Se on se veden happamuus ja ehkä jotkin muutkin mineraalit mitkä vaikuttaa.

    Jos Karon myymä reseda on kotimaista niin melko todennäköisesti sekin on peräisin Tuovin viljelyksiltä. Hyvä, että värjäys heti onnistui,Saila:)
    Viinikivi ei ole välttämätöntä, vaikka keltaisilla se yleensä parantaa väriä.

    ReplyDelete