Saturday, March 3, 2012

About understanding natural dyes Luonnonvärien ymmärtämisestä


Sain jokin aika sitten minulle uuden kirjan, Su Grierson: The Colour Cauldron, the history and use of natural dyes in Scotland, painettu v 1986. Kirjasta huokuu tekijän perehtyneisyys aiheeseen ja varsinkin historiaan. Grierson ei anna tarkkoja reseptejä, vaan painottaa sitä miten monet seikat vaikuttavat siihen mitä väriä tulee, kasvien kasvupaikasta ja säästä kaikenlaisiin pikkuasioihin värjäyksessä. Ja miten tärkeää on todella tuntea kasvi, mitä käyttää värjäykseen, seurata sen kasvua ja olemusta, jotta osaa kerätä sen oikealla hetkellä. Vain oman kokemuksen kautta oppii parhaiten. Miten saada mahdollisimman voimakas ja kestävä väri mistäkin kasvista olivat niitä värjärien salaisuuksia, jotka kulkeutuivat suullisena sukupolvelta toiselle ennen teollista vallankumousta. 1800- luvulta lähtien teollisessa värjäyksessä käytettiin ostettavia luonnonväriaineita (krappia, indigoa, sinipuuta yms), joiden koostumus oli melko vakio kilpailun tähden, ja joilla pystyttiin toistamaan saatuja värejä helpommin ja silloin alkoi tulla myös selkeitä reseptejä (määrien kanssa) luonnonvärien käyttöön.
Tällaiset reseptit eivät kuitenkaan aina toimi itse kerättyjen tai kasvatettujen kasvien suhteen, ja tässä tulee kuvaan värjärin oma kokemus. Pitäisi tietää missä vaiheessa ja millaisissa kasvuoloissa kasvaneilla kasveilla on paras väriainepitoisuus ja miten se saadaan parhaiten irti. Kesän säät vaihtelevat, joten kasveja pitää seurata, jotta tietää milloin on paras keruuaika. Jos sää on ollut epäedullinen ko kasville, siihen ei ole kertynyt tarpeeksi väriainetta, silloin kasvia tarvitaan enemmän, kuin jos väriainetta olisi kertynyt kasviin paljon. Siksi määrien antaminen on vaikeaa. Kokemuksen myötä näkee väriliemestä voiko siihen laittaa enemmän vai vähemmän lankaa. Aina on parempi olla liian vahva väriliemi kuin liian laimea, tosin epäonnistuneet värjäykset voi värjätä myöhemmin uudelleen.
Omassa puutarhassa kasvavien kasvien seuraaminen ja niillä kokeileminen on helppoa, mutta yhtä lailla luonnonkasvien kasvua ja kehitystä voi seurata, ja mikä onkaan mielenkiintoisempaa. Monia näitä asioita ei voi oppia nopeasti kirjoista (vaikkakin kirjat ovat iso apu), vaan luonnonvärien ymmärtämiseen kuluu aikaa!

Huomasin taas miten tärkeitä muistiinpanot ovat sekä kasveja seuratessa että värjäyksessä, kun luin jokin aika sitten vanhasta muistivihkostani ensimmäisestä värjäyksestäni väriresedalla 90-luvulla. Olin käyttänyt kasveja puolet enemmän kuin mitä nykyään käytän, ja silti väri oli ollut pettymys, hyvin hailukka keltainen muistiinpanojeni mukaan, ja kuitenkin tiesin, että värireseda oli ollut hyvin arvostettu värikasvi kautta aikojen. Olin tehnyt jotain väärin. Olin  onneksi kirjoittanut ylös, että olin kerännyt kasvit kukinnan alussa, ja tässäpä nyt ajatellen todennäköisesti olikin ollut vika. Silloin en ollut tiennyt, että väriainepitoisuus resedalla on suurin kun jo osa siemenistä on muodostunut. Lisäksi olin keittänyt resedoita oikein kunnolla, ja sekin oli väärin. On tärkeää kirjoittaa ylös kaikkea mahdollista, jotta myöhemmin voi sitten mahdollisesti löytää syyn onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin värjäyksiin, vain näin voi kehittyä värjärinä.

Toinen esimerkki on viiime kesältä, jolloin oli neljäs vuosi, kun kasvatin ja värjäsin väritattarella. Olin tyytyväisenä kuvitellut jo hallitsevani sillä värjäämisen, mutta vielä mitä. Pieni osa väritattarista kasvoi kasvihuoneessani, viinköynnöksen alla ja elokuussa keräsin sieltä satoa. Tein uutoksen samalla tavalla kuin aiemminkin , mutta yllätyksekseni en saanutkaan tavallista sinistä vaan hyvin vaaleaa punertavaan vivahtavaa sinistä!  Eikä väri tummentunut tai muuttunut lisädippauksilla. Jo uutoksen hapetusvaiheessa ennen värjäystä aloin epäillä, että kaikki ei ole kunnossa, koskapa liemessa oli koko ajan rusehtava/punertava sävy. Kuvassa alla kaksi alimmaista lankaa.
No, ajattelin, että vika oli kasveissa, ne eivät olleet saaneet tarpeeksi aurinkoa, kun viinikäynnös  varjosti niitä. Tein kuitenkin uuden värjäyksen seuraavana päivänä keräten lisää väritattaria samasta penkistä kasvihuoneesta, ja nyt sitten sainkin taas ihan sinistä, kaksi ylintä lankaa. Eli vika ei ollutkaan kasveissa vaan  uuttamisessa. Vertasin muistiinpanoja ja ensimmäisessä epäonnistuneessa uutoksessa olin hätäillyt ja siivilöinyt liemen kidesoodan päälle kun liemen lämpötila oli vielä n 60°C, kun normaalisti odotan, että lämpö laskee 50°C tai alle. En keksi muuta selitystä uuton epäonnistumiseen. Eli kun lehdistä uuttuneet indigon esiasteet normaalisti yhdistyvät hapettaessa siniseksi indigotiniksi, niin nyt korkeammassa lämpötilassa indoxylistä ei tullutkaan indigotiinia vaan ainakin osasta tuli mahdollisesti punertavaa indirubinia tai jotain vastaavaa.
Kasveja seuraamalla, värjäämällä ja pitämällä kunnon muistiinpanoja aina oppii uutta:)

IN ENGLISH
Some time ago I got a new book (for me), Su Grierson: The Color Couldron, The history and use of natural dyes in Scotland, printed in 1986. The writer has done a lot of research about the history and also experimented herself for 12 years. She doesn't give exact recipes, but emphasises how many small things affect natural dyes, where and how the plants grew to the weather, and small details in the dye process. And how important it is to really understand the plant you use so that you are able to use it at the right time to get the best result. You learn  best from your own experience and from your own observations. How to get the strongest possible color and the best fastness were the guarded secrets passed from dyer to another in early times, before industrial revolution. Since 1800 when industrial dyeing arrived,  imported dyestuffs (indigo, madder, logwood..) which had consistent strength were used, and so more exact recipes were created. 
These kind of recipes don't however always work with plants you collect yourself from the nature or grow in your garden, and here you own experience is valuable. You have to know when and in which conditions the plant has the best amount of dye pigment in it, when it is ready for harvest, and how to release the dye best from each kind of plant. If the weather had been unfavourable to a particular dye plant, there isn't enough dye pigment in it to get a strong color, so you have to use more  plants than you would need if the weather had been different. That is why exact recipes don't always work. You must see from the dye bath if it is strong enough for bigger amount of yarn or only for smaller amount, and you learn this by experience. Basically it is always better to have rather too strong bath than too weak, although you can always dye paler colors again in a new bath.
What is more fascinating than observing plants in your own garden from day to day or in the wild, and experiment with them. Many of these things can't be learned quickly from the books (although books are a great help), it takes time to understand natural dyes!


I noticed again how important the notes are, both in understanding plants and dyeing, when I recently read my old notebook from 1990s when I had dyed the first time with my own grown weld. I had used twice as much plants as I use now and still the result had been a disappointment to me, very pale yellow. Yet I knew that weld had been highly regarded dye plant, and I knew I should have gotten better color from it. Luckily I had written down that I had harvested the plants when they were beginning to flower, and looking back now this was probably a reason for my failure. I didn't know it then (but I do now), that weld has the biggest amount of dye pigment when the first seeds start to ripen. Also I had boiled the leaves for a long time, and also that was wrong. It is important to write even small details down, so that then you can later find the reasons easier for your successes or failures and so you can grow as a dyer.


Another example is from last summer when it was the fourth year I had grown and dyed with japanese indigo. I was pleased with myself that now I know how to do this, but not a chance. Some plants grew in my greenhouse, shaded by the large grape wine from the above. I harvested some of them in August and did the extraction like I usually do, but to my surprise I didn't get the usual blue but instead very light reddish blue color, the two bottom colors in the picture below. The color didn't darken with extra dippings. I already suspected something was not right when I started to oxydize the extraction: the color didn't change to dark blue but there was a brownish/purplish cast in it.
Well, then I thought the problem was the plants, they hadn't gotten enough sun beneath the grape wine. Next day I harvested some more plants from the same bed, but this time I got the usual blue, the two top colors in the picture. So it wasn't the plants but something in the extraction. I compared my notes and in the first extraction I had been hasty and strained the extraction on top of the washing soda when it's temperature was still 60°C while I usually wait until it has cooled down to 50°C or less. I can't think of any other reason for this. Usually the precursors from the leaves combine to indigotin when oxydizing, but now in higher temperature the precursors must have formed at least partly reddish/purplish indirubin or other "impurities" instead of blue indigotin.
There is always something new to learn about plants or dyeing:)






10 comments:

  1. Kylläpä se on tarkkaa! Minä olen sellainen satunnaisvärjääjä, että värjään vain noin kerran vuodessa ja tulos on sitten mitä on. Tällainen tarkka tutkimus, joka on hyvin arvokasta, jää silloin kokonaan tekemättä. Olen varmaan ennenkin sanonut, että tämä blogisi on todella hieno tiedon lähde, toivottavasti kaikki tämä pysyy täällä tallessa eikä bloggeri ikinä lopeta tai kaadu!
    Tuollainen värjäritieto on pitkäjänteisen työn tulos, varmaan jopa sukupolvelta toiselle siirtyvää tietoa, jota ei nykypäivänä valitettavasti enää juurikaan välitetä suoraan ns. mestarilta oppipojalle.

    ReplyDelete
  2. Hei Saila, eihän se oikeasti ole noin tarkkaa, jos ei ole niin tarkkaa mitä tulee, ja aina "epäonnistuneet" voi värjätä uudestaan. Jotenkin vain kolahti tuon kirjan teksti monessakin kohtaa, kirjailija (ja entisaikojen värjärit) ajattelee juuri niin kuin minä, ja oli kiva saada vahvistusta monelle asialle mitä olen itsekin miettinyt ja kokenut:) Ja olet ihan oikeassa, että kaikenlaista tietoa pitää saada säilymään, vaikka toisaalta myös eri värjäreiden ja kasvien olosuhteet vaihtelevat, niin on vaikea sanoa miksi joku asia toimii yhdellä eikä toimikaan toisella. Siksi ne omat kokemukset ovat niin tärkeitä:)

    ReplyDelete
  3. Totally amazing to me how the littlest change can make such a big difference in the colours! I've also had that purplish shade happen with woad, perhaps for the same reason you did with the Japanese indigo.

    With weld, it didn't develop a good yellow until I added a little soda ash to make the bath alkaline. Our water is very soft and about pH 6.2. Increasing the pH made all the difference.

    There's always more to learn, isn't there? Such fun.

    ReplyDelete
  4. of course these exact notes are invaluable. it takes real determination to be so thorough in recording all the specifics. and then there is the magic, how to account for that?!

    ReplyDelete
  5. Thanks Louisa and Velma.
    You are right about weld, it needs alkaline bath, and previously I didn't add anything alkaline to it, but now I make the bath alkaline when simmering the weld, but I dye the yarns in neutral bath (pH 7). And in 1990 we lived in a different place and our water was different and that must have been a factor, too. When we moved I had to change my own recipes because i didn't get the same colors even with the same dyestuffs here, it was the water.
    So many small details which make it difficult for two dyers in different places to get the same result.It is magic to being able to create colors from something you can just harvest from your garden or from the forest:). And it is fun!

    ReplyDelete
  6. Kiitos ihanasta postauksesta! Varmaan ihana kirja lukea! Samanlaisia ajatuksia minullakin, kun samanlaista väriä ei olekaan yrityksistä huolimatta voinut toistaa. Ajattelen aina suurella kunnioituksella entisajan värjäreitä, joilla oli valtavasti kirjoittamatonta tietoa ja jotka osasivat lukea luontoa toisella tavalla kuin nykyihmiset!
    Larisa

    ReplyDelete
  7. Hei Larisa, kiitos:)
    Se on tämä nykyajan kiire, että kenelläkään ei ole aikaa seurata luontoa, ksiken pitäisi olla heti valmista ja lopputuloksen pitäisi olla etukäteen tiedettävissä. Ihan samaan itsekin syyllistyn. Silloin jää paitsi yllättymisestä ja oivalluksesta, mikä tulee kun itse huomaa jonkin asian.
    Olen ajatellut, että jospa yrittäisin ottaa ensi kesänä enemmän kuvia kasvien eri vaiheista, silloin on pakko pysähtyä. Mikä ei kylläkään takaa, että sitä oikeasti huomaa jotain, mutta niin jää ainakin kuva, mitä voi myöhemminkin katsoa.

    ReplyDelete
  8. Very inspiring post. Your blog is wonderful.

    ReplyDelete
  9. great post, as ever, full of valuable information.

    ReplyDelete