Wednesday, October 7, 2020

Oak bark and lightfastness test for tannin experiments Tammenkuori ja valonkestotesti tanniinipuretuskokeiluille

Heinäkuussa tein kokeiluja erilaisilla tanniinipitoisilla kasveilla, siitä enemmän täällä. Kokeiluissa oli näytteet ilman muuta puretusta ja myös alunapuretuksella. Silloin sain tammenkuorella aika voimakasta kellanruskeaa, ja myinkin sitä tammenkuorta sitten myöhemmin loppukesästä. Sitten hankin lisää tammenkuorta, ja nyt tämä uusi tammenkuori antoikin paljon vaaleampaa väriä, vaikka olin käyttänyt sitä enemmän kuin silloin kesällä, siis suhteessa langan määrään eli nyt samanverran kuorta ja lankaa. 

Eli olin liottanut kuorta yön yli, keittänyt kaksi tuntia ja antanut liemen jäähtyä kuorineen yön yli ennenkuin siivilöin liemen. Purettamaton lanka liemeen ja nostin lämmön 70°C ja annoin jäähtyä liemessä taas yön yli. Tuloksena oli tuossa ylläolevassa kuvassa oleva vaalea väri. Itse asiassa tämä väri on parempikin jos ajattelee käyttää sitä lankaa pohjana ja puretuksena jollekin muulle värille.

Tätä uutta tammenkuorta on nyt myös kaupassa myynnissä ja suosittelen käyttämään sitä saman verran kuin kuidun painoa. Se käy selluloosakuitujen puretukseen ja myös esikäsittelyyn villalle silloin kuin värjätään jollain antrakinoneja sisältävällä värikasvilla, kuten krappijuurella, kokenillilla, seitikeillä, paatsamankuorella tai raparperinjuurella. On muistutettava, että lopullisesta väristä ns tanniinipuretuksella ei tule samanlaista kuin alunaa käytettäessä, mutta tanniinit tekevät kuitenkin väristä kestävämpää verrattuna siihen jos ei olisi käyttänyt mitään puretusta.

IN ENGLISH

In July I did tannin experiments, here. I dyed samples without any mordant and also with alum mordant. That time I got quite dark brownish yellow from oak bark, and I sold rest of that oak bark later in the summer. In September I got more new oak bark and now this new patch gave much lighter colour, even when I used more of it, equal amount of bark and yarn.

I had soaked dried bark overnight, then boiled it for two hours and let the bath with bark cool down overnight before straining the bath. I added unmordanted yarn in it, raised the temperature to 70°C and let it cool down again overnight. The result is the colour in the picture above. Actually this is a better colour as a mordant base to other natural dyes, than the darker colour I got in the summer.

Oak bark is suitable for mordanting cellulose fibers together with alum, but it is also good to use as a base without alum, when dyeing wool with natural dyes which contain anthraquinone type dyes. These type of natural dyes are in madder, cochineal, Cortinarius-mushrooms, buckthorn bark or rhubarb root. The final colour is different than when using alum for mordanting, but tannins in oak bark make the colour more lightfast compared to colour without any mordant at all. 

Tein kesäisten kokeilujen alunapuretetuille langoille valonkestotestin elokuussa eli peitin puolet näytteistä ja annoin niiden olla kuistilla auringossa kolme viikkoa. Näytteiden vasen puoli oli peitettynä ja oikea puoli valolle alttiina, ja näissä näkyykin hyvin eroja. Enemmän tanniineja sisältävät näytteet kuten tammenkuori, vadelmanlehti ja horsmanlehti olivat tummentuneet auringossa! Sen sijaan pujon keltainen oli haalistunut ja hiukan tummentunut eli keltaiset flavonoidit olivat varmaan hävinneet. Yllätys oli valkopajun punertava väri, josta punerrus oli hävinnyt ja jäljelle jäänyt vaaleampi kellerrys. Tämän käyttöä täytyy nyt hiukan harkita, ainakaan sitä ei kannata värjätä tuota punertavaa varten, mutta en osaa vielä sanoa, minkä verrran se kestäisi tanniinin lähteenä.

IN ENGLISH

In August I did lightfastness test to alum mordanted samples of tannin experiment yarns. I covered half the samples and put them in sun in the porch for three weeks. The left side of the samples was covered, and right side in sunlight. Samples are from the top oak bark, white willow bark, raspberry leaves, willow herb and mugwort. Samples from more tannin bearing plants like oak bark, raspberry leaves and willow herb have darkened in sunlight! Mugwort sample in the bottom had become lighter, clearly yellow flavonoides had faded, and surprisingly also pink from white willow had faded considerably and colour had turned to pale yellow. So it is not good to dye that pink when it doesn't last at all, but I can't say yet how it would do as a tannin source.

 

No comments:

Post a Comment