Luonnonväriaineet -kirja A new Finnish book review

Sain viime viikolla tammikuussa ilmestyneen uuden suomalaisen kirjan luonnonväriaineista. Kirjan tekijöinä ovat Riikka Räisänen, Anja Primetta ja Kirsi Niinimäki. Kirja on tietokirja ja siihen on koottu yhteen viimeisintä luonnonväriaineita koskevaa tutkimusta sekä ulkomailta että kotimaasta. Tekijät haluavat tuoda esille luonnonvärien monipuolisuuden ja niiden erilaisia sovellusmahdollisuuksia, myös teollisessa tuotannossa.

Kirjassa on 280 sivua ja se on jaettu kolmeen osioon. Ensimmäisessä osassa on käsitelty joukko Suomessa luonnonvaraisena kasvavia tai viljeltäviä värien lähteitä, järjestyksessä niiden antaman värin mukaan.
Toisessa osassa on  perusresepti väriaineiden käsittelemiseen ja värjäämiseen, sekä esitelty  joitakin erikoistekniikoita. Kankaanpainamisesta luonnonväreillä on myös lukunsa.
Kolmas osa, nimeltään Luonnonväriaineiden teknologia on pisin ja siinä on tietoa luonnonväriaineista ja niiden rakenteesta ja ominaisuuksista tekstiileissä (mm värinkestosta, UV-suojaavuudesta, antimikrobiaalisuudesta ja nanoteknologiasta), värjäytymiseen vaikuttavista tekijöistä ja värjäyksen ja kankaanpainannan prosesseista. Värikasvien viljelystä on myös luku. Kirjan läpi menevänä teemana on ympäristömyönteisyys ja lopussa on myös hyvä ja inspiroiva luku ympäristömyönteisestä tekstiilisuunnittelusta. Kirja katsoo tulevaisuuteen.
Alla olevia kuvia klikkaamalla ne saa isommiksi ja toivottavasti sisällysluettelosta saa selvän.

Suurin osa kasvi- ja sienivärjäystä käsittelevistä kirjoista suomenkielellä ovat olleet ns. reseptikirjoja, jotka kyllä ovat oikein hyviä aloittelevalle värjärille, mutta kun harrastuksessa on päässyt alkuun, niin on paljon hyötyä, jos tietää mitä värjäyksessä tapahtuu ja mitä väriaineita missäkin kasveissa on. Tästä kirjasta löytyy juuri sellaista tietoa, ja se on erittäin tervetullut suomalaisille värjäreille, siinä kuin oppimateriaaliksi taide- ja käsityöalan koulutukseen. Paljon tutkimusta edelleen tarvitaan, mutta toivottavasti tämä kirja myös innostaa osaltaan siihen, ja että tutkittu tieto sitten myös päätyy käytännön värjäreiden saataville.

Pidin kirjassa siitä, miten värien lähteet oli lueteltu niistä saatavan värin mukaan ja että oli kerrottu mitä väriaineita ko kasvit sisältävät. Sinisen värin kohdalle sisällytetyt marjavärit hiukan poikkesivat muusta kirjan linjasta mielestäni, koska ympäristömyönteisyyteen kuuluu oleellisesti valmiiden tuotteiden pitkä ikä ja kirjankin mukaan marjojen antosyaanit eivät ole kestäviä värejä tekstiileissä (toki niidenkin paikka olisi kirjassa, ja värien huonosta kestosta kerrotaan kyllä, mutta en ehkä olisi laittanut niitä sellaiseen kohtaan mistä voisi saada kuvan, että niitä suositellaan sinisen lähteeksi).
Seitikkien kohdalla oli mielenkiintoista lukea veriseitikkien ja verihelttaseitikkien jakautumisesta uusiin lajeihin, tällä myös saattaa olla merkitystä niistä saatavalla värillä.
Kirjassa ei ole kuin yksi perusresepti värjäykseen ja puretukseen, sekä tanniinipuretukseen, mutta tämä on varmaan tarkoitettukin vain yleisohjeeksi, koska värjäyksen kulkuhan voi vaihdella paljon riippuen siitä millä kasvilla tai sienellä värjää ja millaista väriä haluaa. Puretuksesta ja luonnonpuretteista oli erityisesti kirjan kolmannessa osassa mielenkiintoinen luku, ja se inspiroi kovasti ainakin minua miettimään jatkossa lisää kokeiluja ja löytämään itselleni sopivia tapoja miten saisin haluamiani värejä myös luonnonpuretteilla. Luvut väriaineiden kemiasta ja värjäykseen vaikuttavista tekijöistä ja värien ominaisuuksista tekstiileissä olivat minulle tietysti hyvin mielenkiintoisia ja tarpeellisia mielestäni kaikille hiukan edistyneemmille värjäreille (vaikka täytyy myöntää, että nanoteknologiaa käsittelevä teksti meni minulla hiukan yli ymmärrykseni).
Pidin myös siitä, että kirjassa oli  kattava lähdeluettelo (12 sivua), joista sitten voi etsiä lisätietoa jos jokin asia kiinnostaa erityisesti. Kirjaa ja lähdeluetteloa tulee varmasti luettua moneen kertaan.

Indigovärjäystä kirjassa oli käsitelty parissakin kohdassa, mutta mielestäni sille olisi voitu uhrata vielä hiukan enemmän tilaa, koska siitä ja sen kemiasta ei suomenkielisissä värjäyskirjoissa ole kovinkaan perusteellisesti. Myös mitä indigon esiasteita on morsingossa ja väritattaressa ja miten ne muuttuvat uutossa olisin kaivannut, koska se auttaa ymmärtämään jos tulee ongelmia uutossa (ja värjäyksessä). Kirjassa oli kolme reseptiä indigovärjäykseen, kaksi pienimuotoiseen ja yksi kuvaus teollisuusmittakaavan värjäyksestä, ja hiukan ihmettelin niissä käytettävän natriumhydrosulfiitin määrää (50 - 140g/10 litraa nestettä), mikä minusta tuntuu tosi suurelta. Tietysti käytettävään määrään vaikuttaa liemen happipitoisuus, mutta itse käytän n 15-20g/30litraa nestettä, josta tulee n5-7g 10 litraa nestettä kohti, ja se pelkistää mielestäni liemen ihan hyvin.
Kankaanpainantakohdassa selostettiin mielenkiintoinen Päivi Vaarulan kokeilu indigon pelkistykseen sokerilla selluloosakuitujen kanssa. Kiinnostavaa, että tavallinen taloussokeri pelkisti hänen kokeiluissaan paremmin kuin hedelmäsokeri, mitä yleensä suositellaan. Indigon sokeripelkistys on myös menetelmä missä minulla on opittavaa.

Kokonaisuutena kirja täytti odotukseni ja suosittelen sitä ehdottomasti kuuluvaksi värjärin kirjastoon. Kokeilevallekin värjärille siinä on inspiraation lähteitä ja vaikka värjäyksen takana oleva kemia ei innostaisikaan, niin se auttaa ymmärtämään mitä värjäyksessä tapahtuu ja kun tekee uusia kokeiluja niin mitä ehkä kannattaa tehdä. Kirja avaa uusia näkökulmia ympäristömyönteiseen värjäyksen tulevaisuuteen ja toivottavasti tulevaisuudessa tulee paljon lisää uutta tutkimusta ympäristömyönteisestä värjäyksestä ja väriaineista.
Kirjaa voi ostaa mm Adlibriksesta.

IN ENGLISH
Last week I got a new Finnish book about natural dyes. It is called Luonnonväriaineet (Natural colorants) and writers are Riikka Räisänen, Anja Primetta  and Kirsi Niinimäki. In this book there is  the latest research about natural colorants from around the world combined in Finnish. The writers want to show how versatile natural colorants are, and also to show the possibilities of their applications.

The book has 280 pages and is divided in three parts. The first part introduces some native Finnish plants or plants which can be cultivated here, according to the color they may produce.
The second part is about dyeing and printing fabric with natural dyes, and includes some special techniques (examples of my solar dyeing experiments are included here).
The third part is the longest and it is called The Technology behind/of Natural Colorants ( Luonnonväriaineiden teknologia), and there are chapters about the chemistry of natural colorants and their attributes in textiles ( fastness, antioxidant activity, antimicrobial properties and nanotechnology), things which influence dyeing, and the processes behind dyeing and printing fabric. There is also a chapter about how to cultivate some dyeplants in Finland.
There is a theme of sustainability through the book, and it looks towards future.

Most of the dye books in Finnish are "recipe books", which are well for a beginner dyer, but after you know the basics it is useful to know more about what happens in the dyepot and what are the colorants in different plants. This book is meant also for a text book for art and textile schools, but it is very welcome also for an advanced hobby dyer. There is a need for a lot more research about natural colorants, and hopefully this book also inspires new research. Naturally I hope that that new research someday finds it's way also to hobby dyer:)

I liked about this book how the plants were grouped according to what color they produce, though I must say that the fact that berry dyes had been put in the blue section together with indigo bearing plants was not in my mind in line with the sustainability theme in the book. In order for a textile to be sustainable it should have a long life, and it was admitted in the book that anthocyanin berry dyes are not fast so their life is not long (though I admit that berry dyes should be included in this book, but perhaps not in a place which makes the reader think that they were recommended for a source for blue color).
In a chapter about red Cortinarius mushrooms it was interesting to read new information that Cortinarius sanguineus has now been split into two species and Cortinarius semisanguineus into three different species, and there are differences in the dyes the two C.sanguineus species contain, and so also  in the colors they give. I don't think the differences in the dyes in the three other species has yet been studied.
There is only one basic recipe for dyeing and mordanting in this book, it was probably meant only as a guideline. In the third part of the book there was a very interesting chapter about mordants and also natural mordants (mainly tannin) and how they work chemically, though there is still yet much research to be done about natural mordants. This is a great inspiration for me to try to find the ways to get the colors I want with natural mordants, and I'm sure I will do much experimenting in the future when ever I have time.
The chapters about the chemistry behind natural colorants are very good for an advanced dyer (though I must admit that the chapter about nanotechnology went over my head).
I also liked the good list of references (12 pages), I am sure I will also find it very useful.

I would have liked to see the part which discussed dyes from indigo bearing plants and dyeing with indigo more comprehensive, including what are the precursors in each plant and what happens to them in extraction and dyeing. There is not much literature about indigo dyeing and chemistry behind it in Finnish, so that would have been helpful for dyers (I found that knowledge helped me to understand, especially when something didn't work out like it should have).
There are three recipes in the book about indigo dyeing, two small scale and one industrial scale, and I was a bit puzzled by the amount of hydrosulphite used in those recipes (50-140grams to 10 litres vat). I know the amount of oxygen in the vat affects to the need of hydrosulphite, but I use 15-20grams at the most to 30 litres vat (which translates to 5-7grams/ 10 litres), and that amount is enough to reduce the vat in my experience.
In the chapter about printing there was an interesting description about Päivi Vaarula's experiment about printing with indigo to cellulose fibers and using  sugar to reduce the indigo. In her experiment ordinary household sugar worked better than fructose which is normally recommended. I have still so much to learn about fructose/sugar reduction of indigo.

On the whole this book was as good as I expected it to be, and it is a must among the Finnish books about natural dyes and dyeing.  It offers also inspiration for an experimenter dyer, and it helps to know even some of the chemistry behind the dyeing. I liked the sustainable approach of the book, and I hope there will be much more research going on about sustainability and natural dyeing and natural mordants in the future.

Japanese indigo seeds Väritattaren siemeniä

Olen kasvattanut väritatarta (Persicaria tinctoria) jo vuodesta 2008 lähtien eli viime vuosi oli kuudes vuosi jolloin kasvatin ja värjäsin sillä. Joka vuosi kokemukseni siitä lisääntyvät ja tulevanakin kesänä se tulee olemaan eniten kasvattamani värikasvi. Morsinko olisi helpompi kasvatettava indigon lähteeksi täällä Suomessa, mutta pidän väritattaresta sen satoisuuden takia, ja koska minulla on hyvä kasvihuone ja mahdollisuus esikasvattaa taimet niin siinä mielessä sen kasvattaminen ei ole vaikeampaa kuin tomaattienkaan. Hankalinta täällä väritattaren kanssa on se, että kesä on niin lyhyt ja valoisa eikä väritatar ehdi kukkia ja kypsyttää siemeniä ulkona. Sisällekin syksyllä otettuna siementen saaminen ei ole kovin helppoa, ja vaikka joka vuosi saan vähän siemeniä talteen, niin viime syksynäkään niitä ei tullut kovin paljoa.

Olen kokeillut kasvattaa erilaisia kantoja väritattaresta ja niillä tuntuu olevan eroja sekä indigopitoisuuden että kukinnan aloituksen ajankohdan suhteen. Minulla on Euroopasta aikanaan hankittua teräväkärkistä väritatarta, sekä Yhdysvalloista saatua pyöreälehtistä väritatarta ja 'Senbon' lajiketta Rowland Rickett'siltä. Viime kesänä sain Neki Desulta hiukan aitoja japanilaisia siemeniä ja joulukuussa äitini Japanissa asuvalta ystävältä Merjalta  myös väritattaren siemeniä, mitä hän oli saanut tuoreena väritatarviljelijän pellolta vuoren rinteiltä Tokion lähistöltä. Nyt onkin taas mielenkiintoista verrata näitä uusia japanilaisia kantoja niihin mitä olen kasvattanut aiemmin. Jospa jompikumpi niistä osottautuisi sellaiseksi mikä ehtisi helpommin tehdä kukkia ja siemeniä myös täällä. Toisaalta kylvän kyllä myös viime syksynä omia siemeniänikin, onhan mahdollista, että vähitellen vuosien mittaan itselleni kehittyisi kanta, joka viihtyy parhaiten täkäläisissä oloissa, varsinkin tuon kukinnan suhteen.

Minulla on ihan vähäsen ylimääräisiä siemeniä itseltäni kerätyistä 'Senbon' väritattarista, tosin on mahdollista, että ne ovat risteytyneet muiden minulla olevien kantojen kanssa, joten niitä ei voi enää kutsua varsinaisesti tuolla nimellä. Se on välimuoto teräväkärkisen ja pyöreälehtisen väritattaren väliltä ja sen kukat ovat useimmiten pinkkejä, mutta joukossa on myös valkoisena kukkivia kasveja. Se on minun kokemukseni mukaan myös hyvä indigopitoisuudeltaan, parempi kuin vanha teräväkärkinen muoto. Kokeilin idättää niitä ja ne itivät 100% viikossa huoneenlämmössä.
Näitä ylimääräisiä siemeniä on nyt nettikaupassani muutamia pusseja.
Väritattaren kasvatusohjeita löytyy blogini sivupalkin väritatar-sivulta, väritatar on hallanarka ja vaatii esikasvatuksen. Mikäli on tottunut kasvattamaan tomaatteja niin silloin väritattarenkin kasvatus onnistuu. Värjäys väritattarella on indigovärjäystä eli erilaista ja monimutkaisempaa kuin tavallinen kasvivärjäys, mutta väri kyllä palkitsee hankaluudet.

Väritattaren siemeniä myy mm Saksasta Ruhlemanns, ja Britanniassa Wildcolours. Yhdysvalloissa siemeniä myy Companion Plants. Rowland Ricketts myy myös väritatarta, mutta valitettavasti ei enää muualle kuin Yhdysvaltoihin.

IN ENGLISH

I have grown japanese indigo (Persicaria tinctoria) since 2008, so last summer was the sixth time I grew it in my garden and dyed with it. Every year I learn more about it and also this year it will be the one dye plant which I grow the most. Woad would be easier to grow here in Finland, but I like japanese indigo so much, because it gives so much blue, and I have good polytunnel to start the growing early inside. Summer comes so late here and there can be cold night all May so it is best to plant it outside only in June. In warmer climate it is easier to grow. Another problem here is that the days are so long in the summer this north, that japanese indigo starts to flower so late that frost always comes before it has a chance to ripen the seeds, or some years even to open the flowers. I have gotten a little seeds every year by taking the flowers inside, but not very much. Flowering is easier in more southern countries than Finland.

I have grown different strains of japanese indigo, and there seem to be differences in them regarding the indigo content and also regarding the time when they start to flower. I have pointed leaf variety from Europe, a round leaf variety from the US and also variety called 'Senbon' from Rowland Ricketts in the US. Last summer I got some seeds of japanese indigo from Japan from Neki Desu, and  also last December I received some japanese indigo seeds from Merja, a friend of my mothers. She lives in Japan and she had gotten the seeds from a farmer who grows japanese indigo in the mountains near Tokyo. It will be interesting to compare these new strains of japanese indigo to the ones I already have, and there is always hope that they will be more adaptable to our conditions (or not). Every year I also sow my own seeds and hope that someday they will slowly become more adaptable to growing and flowering also here.

I have a little of extra seeds of my own plants, these seeds come from my 'Senbon' plants but they may have cross pollinated with my other plants so I can't say that these are pure 'Senbon' any more. It is a medium form between pointed leaf and round leaf japanese indigo and it's flowers are mostly pink but sometimes also white, and I think it has good indigo content. I sowed some and they germinated 100% in one week in room temperature. I have some packets of them in my shop now, but I rather sell these only to Finland because there is no place here where you could buy japanese indigo seeds, and in Europe and the US you can buy them elsewhere.

You can buy seeds of japanese indigo from Ruhlemanns in Germany, from Wildcolours in Britain, and from Companion Plants in the US. Rowland Ricketts also sells good japanese indigo seeds in the US, but only within the US unfortunately.