Saturday, February 26, 2011

Saw-wort Liuskalääte


Liuskalääte (Serratula tinctoria) on vanha, mutta nykyään aika tuntematon värikasvi. Sen käytöstä on kirjallisia lähteitä keskiajalta asti, mm Italian Tosacanasta, jossa se oli yhtä arvostettu  värikasvi kuin reseda (Cardon). Sitä käytettiin värjäämään keltaista ja morsingon kanssa vihreää ja se oli riittoisampaa kuin reseda.
Se sisältää samoja väriaineita kuin resedakin, luteoliinia ja sen glykosideja, apigeniinia ja lisäksi muita heikompia flavonoleja, ja sitä pidetään yhtä kestävänä kuin resedaakin. Löysin myös abstractin melko uudesta tutkimuksesta liuskaläätteen sisältämistä flavonoideista.
Liuskalääte on monivuotinen kasvi, ja siksi myös kiinnostava, sen kasvatus on helpompaa, kun sitä ei tarvitse kylvää joka vuosi uudelleen. Löysin sen siemeniä viime syksynä Göteborgin kasvitieteellisen puutarhan ystävien siemenluettelosta ja nyt niitä on odottamassa kylvöä. Liuskaläätteen siemeniä saa myös ainakin Saksasta Ruhlemann'silta.
Liuskalääte itää helposti lämpimässä, joten kylvöllä ei ole vielä kiire.
Kasvista käytetään versoja vasta toisesta vuodesta eteenpäin, joten alkukasvatus on hidasta, mutta jatkossa sitten satoisampaa.

Sain aiemmin kuivattua liuskaläätettä ja kokeilin värjätä sillä samalla tavalla kuin resedallakin: liotus yön yli ja loraus tuhkalipeää liotusvedssä, haudutus seuraavana päivänä, siivilöinti ja värjäys aluna-viinikivipuretetulla langalla. Pidin värjäyslämpötilan alle 80°C ja melkein heti lanka värjääntyi kauniin keltaiseksi. Ja kuten resedalla, niin myös tälläkin näköjään väri alkaa samentua, jos  värjäysaika on pitkä. Eli kannattaa nostaa lämpö nopeasti 60-70°C ja pitää siinä enintään tunti, koko värjäysaika ei saisi olla pidempi. Langan väriä kannatta tarkkailla värjäyksen kuluessa, samoin kuin lämpötilaakin:)

Kunhan kylvän siemenet ja ne itävät, niin sitten lisää kuvia itse kasvista.

IN ENGLISH
Saw-wort (Serratula tinctoria) is an old but not well known dyeplant for yellow. There are written historical evidence of its use since Middle Ages. It was a valued dyeplant in Tuscany, Italy, and used like weld to get yellows and greens with woad to woollen fabrics (Cardon), and actually less of saw-wort than weld was required to get the same shade.
Saw-wort contains the same flavonids as weld, that is luteolin and its glycosides, and apigenin, but also other flavonols. It is considered to give as fast dye as weld. I also found an interesting abstract of a French study of it's flavonoids.
Saw-wort is a perennial plant, and it got my interest right away, because you don't have to sow it every year, only once is enough. I found it's seeds from the seed catalog of Göteborg's Botanical Garden's friends in Sweden, last fall, but you can buy the seeds from Germany from Ruhlemanns. Perhaps there are also other places which sell its seeds.
For dyeing you can use saw-wort from the second year on, so at first it is slow, but once it gets established the crop should be steady.

I have gotten some dried saw-wort, and dyed with it the same way as I do with weld: soaking dried plants first overnight and a glug of wood-ash lye in the soaking water, then simmered for one hour, strained the bath and added premordanted wool (alum+CoT) and dyed for one hour in the temperature below 80°C. The yarn turned nice strong yellow quite soon. Saw-wort resembles weld also when dyeing, it is  better to raise the temperature quickly to 60-70°C, and dye for one hour at the most, otherwise the color will start to dull. It is best to keep close eye on the temperature and time and color when dyeing with weld and saw-wort:)

After I have sown the seeds and gotten plants, there will be more pictures.

Friday, February 18, 2011

Still cold Yhä vaan kylmää

Vime viikko on ollut niin kylmä, että en ole pystynyt tekemään mitään uusia lankoja kauppaan. Työhuoneeni pieni patteri ei jaksa pitää lämpötilaa plussalla, ja yhtenä aamuna, kun oli -30C, niin lämminvesiputkikin oli jäässä. Onneksi se saatiin heti auki samana päivänä.
Ensi yöstäkin on luvattu tosi kylmää, joten mieheni ei ole huomenna torilla. Toivottavasti viikon päästä on jo lämpimämpää.

Olen nyt kylvänyt muutamia väritattaren siemeniä sisällä purkkiin, yli kuukautta aiemmin kuin tavallisesti. Kokeilen, jos nämä taimet alkaisivat kukkia aikaisemmin kuin normaalisti huhtikuun alussa kylvetyt. Toisaalta, voi olla hyvinkin, että päivän pituus on ratkaiseva, eikä kasvuaika.
Lumikuvien sijasta nyt kuva syyskuun lopulta, väritattarien sadonkorjuusta:) Vähän kasvienergiaa pakkasiin.

IN ENGLISH
This past week has been very cold, -25- -30C  (-13- -22F) at nights and -15 - - 20C  (5- -4F) at daytime. The small heater in my workroom has not been able to keep the temperature above freezing, and so I don't have any new yarns to add to my shop. One morning when the temperature was -30C, the warm water pipes had frozen, but luckily we got them open again the same day, and no damage was done.
Tonight is also going to be very cold, and that is why DH will not  be at the market tomorrow. I hope the weather becomes little warmer before next week-end.

I have now sown some japanese indgo seeds inside, more than a month earlier than usually. I'm going to try if these plants will also start to bloom earlier. Flowering is propably more of a matter of the daylength than the growing time, but I will try to see what happens.
Instead of pictures of snow, here is now a picture from the end of September, harvesting time of my japanese indigo. A little flower power to the cold weather:).

Saturday, February 12, 2011

Cold but beautiful Kylmää mutta kaunista


Kyllä on taas pitkä ja kylmä talvi, eikä mitään uutta raportoitavaa värjäysrintamalla.
Kuvat viime viikolta, nyt joki on taas jäätynyt uudestaan umpeen, ja lunta satanut lisää.
Rannalla näkyi jäniksen, ketun ja saukon jälkiä.
Vielä vähän aikaa, niin pääsee kylvämään jotain.

It is cold and long winter here again, and nothing new to report about dyeings. 
This is how it looked outside last week, the river has now frozen completely again and we got some more snow. 
There were tracks of fox, hare and otter by the lake.
Still couple of  weeks before I can sow anything inside.