Thursday, September 17, 2009

New mushroom dye book Uusi sienivärjäyskirja


Reilu viikko sitten kuulin, että uusi ruotsalainen sienivärjäyskirja on ilmestynyt ja tilasin sen heti. Kirjan nimi on Färgsvampar & svampfärgning, tekijöinä Hjördis Lundmark ja Hans Marklund. Tätä kirjaa on odotettu pitkään ja se onkin täysin odotuksen arvoinen: melkein 300 sivua, joista 185 sivua värisienten ja niistä saatavien värien esittelyä. Sieniä on esitelty noin sata, joista kääpiä parikymmentä, ja mm eri seitikkejä 20! Mukana on minulle uusia väriseiniä, jännittävää. Pohjoismaissa esiintyvien värisienten lisäksi kirjassa on joitakin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa esiintyviä värisieniä.
Jokaisesta sienestä on hyvät tunnistuskuvat ja teksti, sekä sienessä oleva vaikuttava väriaine (jos se on tiedossa, kaikkea ei vielä tiedetä). Värinäytteiden kohdalla on selkeästi kuivattujen sienten määrä suhteessa lankaan, onko kyseessä ensimmäinen vai jälkiväri, missä pHssa näyte on värjätty, millä puretuksella ja mikä minusta hienointa, jokaisesta näytteestä on tehty valonkestotesti ja kuvassa on värin saama arvo. Tämä on todella arvokasta tietoa, kaikkea ei enää tarvitse kokeilla itse ja todeta värin muuttuvan myöhemmin. Näytteitä oli pidetty 10-12 vk auringossa ja verrattu samoissa olosuhteissa pidettyihin virallisiin 'blåskaleprover' (en tiedä mikä tuo sana olisi suomeksi) ja näin saatu valonkestoarvot 1-6. Sienten kohdalla on myös symboli sen mukaan onko sieni vähemmän hyvä värisieni, hyvä värisieni vai erittäin hyvä värisieni ja juuri valonkesto on yksi tekijä tässä määrittelyssä.

Esipuretuksesta ja värjäykseen vaikuttavista asioista on selkeästi joitakin sivuja, Hjördis on käyttänyt puretukseen ainoastaan alunaa (20%) ja viinikiveä (15%), ja saanut pelkästään näillä koko väriskaalan, myös sinisiä ja vihreitä valonkestoarvoilla 3 ja 4. Joitain näytteitä on myös ilman puretusta.

Kirjassa on myös listattuna lopussa värisenet niistä saatavan värin mukaan ja toisessa listassa ovat värisienet valonkestoarvojen mukaan. Tässä kohtaa olisin kyllä toivonut tieteellisiä nimiä ruotsinkielisten lisäksi, ruotsintaitoni ei ole niin hyvä, ja tieteellisistä nimistä olisin heti tiennyt, mikä sieni on kyseessä:) Sieniesittelyissä on onneksi myös tieteelliset nimet.

Kirjaa saa ainoastaan tilaamalla suoraan Hjördikseltä itseltään, hänen kotisivunsa ovat täällä.
Kirjan hinta on 330kr (n33€) ja postikuluja tuli 150kr (15€ ) lisäksi. Maksu kävi kätevästi pankkisiirron välityksellä Ruotsiin. Toivottavasti tämä kirja myös suomennetaan joskus, se on ehdottomasti sen arvoinen.. ja englanninkieliselle painokselle varmasti löytyisi myös lukijoita.
Tämä on yhtä hyvä kirja sekä aloittelevalle että kokeneemmalle sienivärjärille.
Suosittelen!

In English
About a week ago I heard that a new Swedish book about mushroom dyeing was published and I ordered it right away. The name of the book is Färgsvampar & svampfärgning (Dye mushrooms and mushroom dyeing), and the authors are Hjördis Lundmark and Hans Marklund, very experienced Swedish mushroom dyers. I have waited for their book for a long time and it was worth the wait: almost 300 pages, of which 185 pages of different dye mushrooms and the colors they give. There are about 100 different dye mushrooms, among about 20 different polypores and 20 different Cortinarius mushrooms! And new dye mushrooms for me, also, exciting:)

Besides mushrooms growing in Scandinavia, the book presents dye mushrooms from Europe (4), North America (3) and Australia (8), but many Scandinavian mushrooms grow also in Europe and North America.

Of every dye mushroom there are good identification pictures and text, and also what is the main dyestuff in each mushroom (if known, there is still many unidentified dyestuffs). In the pictures of dyesamples there is a lot of information in simple numbers and symbols: the ratio between dried mushrooms and fiber, the pH of the dyebath, if it is the first or second dyebath, what the mordant was used and what I think is the greatest is that from every dyesample a lightfastnesstest has been made and in the picture there is the number which indicates the lightfastness. This is very valuable information, now you don't have to try everything out yourself and perhaps see later that the color changed! The dyesamples had been kept in sun for 10-12 weeks and compared to the official 'blåskaleprover' (I don't know what that word is in English) which had been in the same conditions, and thus gotten the lightfastness values from 1-6. For every dye mushroom there is also a symbol which indicates if it is not so good dye mushroom (T), good dye mushroom (TT) or very good dye mushroom (TTT) and the lightfastness was one big criteria to this asessment.

There are pages about dyeprocess and about the things which affect the dyeresult and mordanting. Hjördis premordants only with alum (20%) and cream of tartar (15%), and has gotten the whole rainbow of colors, also greens and blues with lightfastnessvalues 3 and 4. There are also some samples without any mordanting.

In the end of the book there mushrooms are listed by the color they give and also lists according to the lightfastness. Here I had hoped for also latin names of the mushrooms besides Swedish names, I know them better by latin name as I think many non-swedish speaking do:)
Luckily there are latin names in the main mushroom pages.

You can get this book only from the author, Hjördis Lundmark, her homepage is here.
The price of the book was 330 Swedish kronor (33 eur) and shipping to Finland was 150 kronor (15 eur). Within EU the paying is easy to bank account, but you can ask if Hjördis could take also Paypal. I hope this book gets to be translated to Finnish sometime.. and also English, it is really worth it, but even without knowing how to read Swedish, there are a lot of information in the pictures and symbols and numbers, which are easy to understand. I notice now that the page which I photographed had less pictures than many other pages, so perhaps it wasn't the best choice to show, but there are overall more pictures than text in the book.
This is a good book for a beginner in mushroom dyeing as well as for an experienced mushroom dyer so I can really recommend it.

6 comments:

  1. That sounds great! I hope it will be translated in english as I really cant' understand swedish. I would love to try this in France!!

    ReplyDelete
  2. Thank you for writing this book review, I have been thinking about getting a book on mushroom dyeing. I've also been thinking about learning Swedish so I can read all the Swedish weaving books!

    ReplyDelete
  3. Kiitos Leena vihjeestä! Kirja näyttää upealta - pakko tilata itselle. Toivottavasti tosiaan se saadaan josku suomeksikin, mutta kääntäminen vaatii varmaan todellista asiantuntemusta. - Täällä Hämeessä pukkaa taas seitikkejä joka mättäällä. Hyvää sienisyksyä vaan sinne teillekin.

    ReplyDelete
  4. Minullakin on jo! Jihuu!!!
    Pikaplaraamisella vasta ehtinyt katsoa, näyttää tosi hyvältä kirjalta. Hienoa työtä Hjördikseltä :D

    ReplyDelete
  5. Thank you for this review-it sounds a fantastic book and I hope that it will be translated into English although from what you are saying you can use it without understanding the text! Maybe that is because you dye with mushrooms already. I don't think I am up to learning Swedish:(
    I wouldn't have heard of this book without you reviewing it

    ReplyDelete
  6. Thanks for your review - I have just ordered the book. I'm norvegian so I understand swedish and can read it! Just wanted to say thanks!

    ReplyDelete