Sunday, June 17, 2012

Tormentil Rätvänä


Sain viime viikolla purkillisen rätvänää, Potentilla erecta. Se on yleinen kasvi, mutta sitä ei kasva pihapiirissämme, siksi olin tosi tyytyväinen tästä lisästä värikasveihini. Purkissa on useita alkuja, ja tarkoitus on jakaa ja istuttaa ne penkkiin kasvamaan, sitten vuoden parin päästä pääsen kokeilemaan sen juurella värjäämistä. Nimenomaan juuri on se osa mitä siitä on käytetty värjäykseen. Luontoportti sanoo, että juuri voi kasvaa jopa puolikiloiseksi, siitä riittäisi jo paljon kokeiluihinkin:)
Juuri sisältää paljon tanniineja ja mm tormentilliini-nimistä glykosidia. Itselläni ei siis ole kokemusta sillä värjäämisestä, vielä, mutta kirjallisuuden mukaan juuresta voi saada harmaanoransseja, harmaanruskeita, punaruskeita ja jopa punaisia värejä  ja sitä on käytetty erityisesti nahan parkitsemiseen ja värjäämiseen Skotlannissa ja Lapissa. Tarkkaa reseptiä ei ole miten juuri punaisen värin saisi kiinnittymään villaan, tässä taitaa olla sama vaikeus kuin muissakin tanniinipohjaisissa väriaineissa, mutta ainakin pitkää liotusta/käyttämistä emäksessä voisi kokeilla. Tavallisella keittomenetelmällä saa todennäköisesti vaaleampia ja harmahtavampia värejä.

IN ENGLISH
Last week in a plant exchange I got a pot of common tormentil, Potentilla erecta. It is a common plant in Finland, but it doesn't grow naturally around our house, so I was very happy to get it to my dye plant collection. I am going to divide it and plant it in a bed, then if it grows well, in a year or two I can harvest the root and try dyeing with it. It is the root which has been used for dyeing, and Luontoportti says that the root can even grow as big as 500grams, so ti will give a lot of material to dye with:)
The root of tormentil contains lots of tannins and glycosid called tormentillin. I don't have any experience with dyeing with it, yet, but according to litterature it is possible to get greyish oranges, greyish browns, brownish reds and even red from it, and it has been used to tan and dye leather in Scotland and Finnish Lapland. Nowhere is exact recipe how to get the true reds from tormentil, I suspect this is as elusive as other tannin based dyes, but perhaps long soak/fermenting in lye would be a way to start. The usual boiling method yields likely the pale greyish brown colors.

9 comments:

Saila said...

Kiinnostavaa nähdä millaisia värejä siitä saat! Olikin kovin tutun näköinen ja huomasin, että minulla taitaakin kasvaa rätvänää pihalla. Täällä on todella runsas luonnonkasvisto ja pitää todella katsoa uusia istutusalueita kaivaessaan, ettei mene joku hieno kasvusto pilalle.

Leena said...

Minäkin oikein ihmettelen, ettei sitä kasva meillä itsekseen, pitäisi olla ihan yleinen kasvi. Ehkä meillä on liian rehevää sille, mutta toivottavasti kasvaa hyvin sitten penkissä. Moni kyllä pitää rätvänää ihan rikkaruohonakin, mutta monet luonnonkasvit ovat minusta hienoja:)

Eija said...

Viime kesänä huomasin meillä tuossa roskiksen vieressä kasvavan, enkä tiennyt oliko se rätvänää. No tarviskin nyt varmaan jotenkin sitä kokeilla, viellä se ei aivan kuki.

Leena said...

Rätvänän erottaa kukkiessa hyvin siitä, että sillä on kukissa neljä terälehteä, muilla samantapaisilla on viisi. Yleensä ohjeet käskevät kaivaa juuret värjäykseen joko syksyllä tai keväällä, mutta en tiedä onko väriainepitoisuuksissa paljoa eroa, jos juuret kaivaa kesällä. Ainakin kannattaa kokeilla:)

stiina said...

Blogissani on sinulle tunnustus :)

Leena said...

Kiitos Stiina:)

Sigrid Holmwood said...

Interesting! I always learn so much from your blog. Coincidently, I have just dug up some tormentil roots, but I'm not sure how to go about extracting the dye (I don't want to dye yarn, but to make pigment for paint). I read that the red dye is not water soluble (this is normally good for pigment-making). I thought i might soak the chopped up roots in alcohol and the evaporate it. But do you know of any recipes about how to use them? I can't find anything myself so far. I would really appreciate any clues that you have...

Leena said...

Hi Sigrid,
I don't have any of my own experience with tormentil, yet. Red tannin dyestuffs are tricky to extract, alcohol or long ammonia soak sounds best way to go with it. You might also want to try iron mordant besides alum.

Sigrid Holmwood said...

Thanks for the advice, I think I'll go get a big bottle of strong vodka... I have some st johns wort I want to try too!