Tuesday, July 21, 2009

Alder Bark Experiments Lepänkuorivärjäyksiä

Samaan aikaan paatsamankuorikokeilujen kanssa tein myös lepänkuoriliemiä. Nämä kuoret ovat 8v vanhoja harmaalepän kuoria. Jo tuoreita lepänkuoria kerätessä keväällä kynnet värjääntyvät punaruskeiksi ja lepänkuoret ovatkin olleet tunnettu väriaine kasvivärjäyksessä. Eniten niitä on käytetty Cardonin kirjan mukaan rautapuretuksella mustan värjäämiseksi, lepänkuoret sisältävätkin paljon erilaisia tanniineja, myös phlobataniineja, joista kaikkia ei ole vielä edes tunnistettu. Nähtävästi kaikki leppälajit sisältävät samoja aineita. Lepänkävyissä on samoja tanniineja, mutta pienemmässä määrin. Olen kirjoittanut enemmän kuorivärjäyksistä täällä.
Mustan värjäämiseksi lepänkuorilla rautaa tarvitaan aika paljon, minua kiinnostivatkin enemmän keltaiset ja erityisesti punaiset värit lepänkuorista. Cardonin mukaan mm Pohjois-Amerikan Micmac intiaanien kerrottiin värjäävän lepänkuorilla ruosteenpunaista: ensin kuoret pureskeltiin, sitten niitä liotetiin pitkän aikaa ja lopulta keitettiin. Liemeen saatettiin lisätä myös muita kuoria, lumikin juurta tai jäkäliä.

VÄRJÄYSKOKEILU 1.
-Liotin 600g lepänkuoria kuukauden touko-kesäkuussa ämpärissä kuistilla, lämpötila vaihteli nollasta 25 C. Liotuksen jälkeen haudutin kuoria useita tunteja, ne melkein kiehuivat. Jäähdytin lientä ja 3vrkn kuluttua siivilöin sen. Liemi oli samean punaruskeaa, ei kovin voimakasta.
-Lisäsin liemeen 200g lankaa, toinen vyyhti oli aluna/viinikivipuretettu ja toinen purettamaton. Nostin lämpötilan 80C, hauduttelin tunnin ja annoin jäähtyä liemessä seuraavaan päivään.
-Alunapuretettu lanka on alimmassa kuvassa no1, hyvin vaalea kellertävä, purettamaton oli vielä vaaleampi, siitä ei ole kuvaa.
-Väri nyt oli ok, mutta ainakin jälkikäteen ajatellen kuoria olisi pitänyt keittää ja hauduttaa useaan kertaan, välillä ehkä siivilöiden, eli pitkä liotusaika yksinään yhden keiton kanssa ei ole riittävä. Näin värjäten kuoria olisi ehkä myös pitänyt olla enemmän: 300g kuoria/100g lankaa oli liian vähän, jos olisin halunnut voimakkaampaa väriä.
Kuoria pystyi kuitenkin vielä käyttämään puretusliemen tekemiseen, joten eivät ne hukkaan menneet.

VÄRJÄYSKOKEILU 2.
1.päivä: 1kg lepänkuoria, päälle 6l tuhkalipeällä terästettyä lämmintä vettä, jonka pH oli 10.
Liemi muuttui heti pinkiksi, säilytin ämpäriä sisällä n20C tasaisessa lämmössä.
3.päivä:liemi kupli, se oli muuttunut tumman punaiseksi, mutta voimakkaan käymisen vuoksi pH oli pudonnut 4ään => lisätty tuhkalipeää, jotta pH nousi 01een
4. päivä: liemi oli muuttunut vielä punaisemmaksi, kupli edelleen
5.päivä: kupli edelleen
6.päivä: pH pudonnut 7ään, lisätty tuhkalipeää
10.päivä: pH 6.5-7, liemi kuitenkin kupli edelleen, ruskeanpunaista, kuva alla
Liemi siivilöity, seuraava kuva liemen väristä siivilöitynä.

In English
Same time as I was trying to ferment buckthorn bark, I also did experiments with alder bark. These barks were dried 8 years ago and from grey alder (Alnus incana). When you collect alder barks in the spring, they dye your fingernails reddish brown and alder barks have been used for ages in natural dyeing. According to Cardon they were mostly used with iron to get black, as they contain a lot of tannins, some of which apper to be phlobaphene type and not yet fully characterised. I have written more about bark dyeing here. I understood that all alder species contain the same dyestuffs. Also alder cones contain these dyestuffs, but smaller amounts.
I think quite a lot of iron is needed to get black with alder barks, and I was more interested in yellows and reds. Again according to Cardon many Native American people used alder barks to get rusty red, the Micmac first chewed the barks, then it was macerated in water for a long time and finally boiled. Other red giving colorants, barks, bloodroot or lichens could be added to the bath.

DYE EXPERIMENT 1.
-I soaked 600grams of alder barks for a month in a bucket in water, the temperature varied between 0-25C, the bucket was outside. After macerating the barks I simmered them for many hours, they almost boiled, but not quite. The bath cooled and steeped for another three days before I straind the bath. The bath was cloudy reddish brown, not a very strong color.
-I added 200grams of yarn to the bath, one skein of unmordanted white and another mordanted with alum and CoT. I simmered the yarns for one hour and let them cool in the bath overnight.
-The alum mordanted yarn was pale yellow, no1 in the bottom picture and the unmordanted really very pale tan, there is no picture of it.
-The color was ok, but at least now thinking back I should have boiled/simmered the barks several times, straining in between and adding new water; the long soaking alone with one simmer was not enough. If I had wanted a stronger color I also should have had more barks, 300g barks/100grams of yarns was not enough with this method.

DYE EXPERIMENT 2:
Day 1. 1kg of alder barks was covered with 6 litres of warm water to which I had added lye made of birch ashes, pH of the bath was 10. The color of the bath changed immediately to pinkish red. The bucket was kept inside in steady temperature of 20C.
Day 3. the bath was fermenting, there were bubbles and it had changed to dark red, but because of heavy fermentation the pH had dropped to 4 => I added more wood ash lye to raise the pH back to 10.
Day 4. The bath was even redder, there were good bubbles
Day 5. Still bubbling
Day 6. pH ahd dropped to 7, more wood ash lye added
Day 10. pH 6.5-7, there were nevetherless a little bubbles, the color was brownish red, picture of this day is below. I strained then the bath and you can see the color of the strained bath in the second picture below, it is more orange now.


Siivilöidyn liemen pH oli nyt 6,5-7, laitoin liemeen 100g valkoista alunapuretettua lankaa ja vein ämpärin kasvihuoneeseen. En nostanut enää pHta, koska ajattelin langan kärsivän siitä. Nostelin muutaman päivän välein lankaa ilmaan hapettumaan, mutta vaikka lanka näytti liemessä punaiselta, kuva alla, ilmassa se oli kellanoranssi.
In English
The pH of the strained bath was now 6,5-7, and I added 100g of white alum mordenated yarn to the bath. I didn't raise the pH any more because I thought it would be bad for the wool.
I oxidized the yarn every couple of days and even though the yarn looked red in the bath, picture below, when it was in the air it was more orange/yellow.

Viikon liotuksen jälkeen kasvihuoneessa, jossa lämpö oli päivisin yli 20-25C, öisin n15C., otin langan pois liemestä, se näytti aluksi ruskean oranssilta, mutta kun ylimääräinen liemi valui pois, se oli rusehtavan keltainen, pesun jälkeen se on kuvassa alla no2. Joka tapauksessa voimakkaampi väri kuin ilman lipeää liotetuilla kuorilla saatu, niin että pHn nostaminen lepänkuorien liotusvaiheessa kannattaa ehdottomasti!
Miten liemen punaisen värin saisi tarttumaan lankaan, siinä vielä edelleen mysteeriä!! Tasaisempi ja korkeampi lämpötila voi olla yksi mitä vaaditaan.

Laitoin lipeäliossa olleet kuoret takaisin punaruskeaan käytettyyn liemeen, hauduttelin niitä hiljaisella tulella kolmisen tuntia, jäähdytin hiukan ja siivilöin nyt hyvin tumman punaruskean liemen. Lisäsin liemeen 250g alunapuretettua lankaa, nostin lämmön 80C, sammutin tulen ja annoin jäähtyä yön yli liemessä, tuloksena oli kauniin kullanruskeankeltaista lankaa, no3. Samanlaista voisi saada vaikkapa voimaakkaalla sipulinkuoriliemellä, mutta sipulinkuoriväri ei kestä auringonvalossa, kuten uskon tämän värin kestävän. Valonkestotestit tosi täytyy tehdä vielä:)
Tein toiselle vyyhdille jälkipuretuksen: lämmitin langan puhtaassa vedessä. Kun lämpö oli 80C, lisäsin 2g rautavihtrilliä, annoin hautua 15 min ja nostin pois pesuun. Tuloksena kaunis kellanrusehtavan viihreä, no4. Tein tämän rautapuretuksen puhtaassa vedessä, koska halusin käyttää vielä varsinaista värilientä yhteen värjäykseen, ja siitä tulikin vaalean keltaista vielä 300g:lle lankaa. Hyvä alkuväri vihreälle indigoon.

Eli vaikka varsinainen fermentoiminen ei onnistunutkaan tuottamaan punaista, sain kilolla kuoria 350g voimakkaan keltaista/vihreää, ja vielä jälkiväriä. Samoilla suhteilla ei ilman pHn nostoa liotusvaiheessa tullut kuin paljon vaaleampaa keltaista, ja uskon, että ainakin 400g (350g sijasta) olisi värjääntynyt yhtä hyvin.
Nyt on lisää lepänkuoria lipeäliossa, koska hyviä keltaisia aina tarvitaan. Varmaankin tällä kertaa vain liotan niitä viikon verran, haudutan ja värjään suoraan normaalilla keittovärjäyksellä.
Joka tapauksessa lepänkuoret toimivat myös kylmävärjäyksenä, se on nyt kokeiltu. Ja vielä minä niitä punaisiakin yritän uudelleen jossain välissä:-))
Myös lepänkuorten käyttöä puretuksena ilman alunaa on nyt kokeilussa.
Lepänkuoria on silputtuna useampi ämpärillinen ja laitan niitä myös kauppaan myyntiin pussituksen jälkeen, jos joku muukin haluaa kokeilla.

In English
After steeping the yarns in the bath for a week in the greenhouse, where the temperature was 20-25C in the daytime and 15C at nights, I took the yarns away from the bath. It first look brownish orange, but when it dried, it was brownish yellow, and after washing it was yellow, no2 in the picture below. Anyway, it is now a deeper color than what I got with soaking and boiling without the raised pH, so raising the pH while soaking the barks releases more color!
It remains a mystery to me how to get that red color in the bath to attach to the yarns with this method! I will try again sometime later, and the steady higher temperature is necessary:)
But it is now tested that cold dyeing works for alder barks to get yellows.

I simmered the already used alder barks in the used reddishbrown dyebath for three hours, then let the bath cool a little and strained it. I added 250grams of alum mordanted yarn to the bath, raised the temperature to 80C, turned the heat off and let the yarns cool in the bath overnight. The result was beautiful golden yellow, no3. This color is close to what you might get from strong onion skin bath, but when the color you get from onion skins is fugitive, I am positive this one is fast to light because of the tannins. I will have to test it anyway:)

I put the other yellow skein to a pure water, raised the temperature to 80C, added 2grams of iron to the bath and steeped for 15 minutes, then took the yarn away and washed it. The result was nice brownish green, no4 below. I did this after mordanting in the pure water because I wanted to save the actual dyebath still for another afterbath, which I subsequently did and got 300grams of light yellow, it is a good base for greens with indigo.

The actual fermenting didn't work to get the red, but with one kilo of alder barks I got 350grams of strong yellow/green and yet some second paler color, I belive one kilo would have dyed even more yarn in the first bath to good yellow. With the same proportion of barks to yarn without high pH in the fermenting/steeping, the color would have been much paler.
Now I have more alder barks fermenting in the wood ash lye, I always need good yellows. I think this time I will only ferment them for one week, then simmer and dye in the hot bath as usual.
I will try for the reds in the future:) .. next I am experimenting barks as mordants without alum.
I am going to to weight and bag some barks also to sell in my web shop soon.
No1 alum and CoT mordant, experiment 1, hot dyed
No2 alum and CoT mordant, experiment 2, cold dyed
No3 alum and CoT mordant, experiment 2, hot dyed
No4 alum, CoT and iron mordant experiment 2 hot dyed






6 comments:

Pia said...

Mukavia värjäyskokeiluja. Harmi, että se punainen väri ei tarttunut.

Helen said...

A most fascinating experiment. Fermenting bark with wood ash lye is a very exciting development. Thank you for sharing that and the colours are lovely.

Leena said...

Thanks for the comments.
I should have had warmer temperature where to ferment the barks, it seems the only way I'm learning anything is by my own mistakes:)

Anonymous said...

I must try your method of fermenting with wood ash water. It sounds very interesting.

Jenny

Ladka said...

A remark to your statement: "I should have had warmer temperature where to ferment the barks"
In early spring I obtained a great amount of apple tree prunings. I fermented some of them in wood ash lye and kept them in the kitchen (temp from 20 to 25 deg). The twigs in the wood ash lye started to ferment very quickly, fermentation was copious and was completed in two to three days. It is my conclusion that in this case the fermentation process was just faster but did not result in more extracted colour.
The wool yarn was dyed in hues ranging from yellow to light brownish-pink.

Leena said...

Thanks Ladka, for sharing your experience, it could have been like that here, too. When I have more time, I am going to try it again, now I have green yarns coming from alder bark bath:)