Saturday, April 2, 2011

Happy Birthday to my Blog Syntymäpäiväonnitteluja blogilleni

Viime viikolla tuli neljä vuotta tämän blogini aloittamisesta ja paljon on tapahtunut tänä aikana. Blogi on innostanut tekemään enemmän kokeiluja, samoin niiden dokumentointi on ollut parempaa erityisesti kuvien ansioista. Blogin kautta olen oppinut enemmän,  kommenttien sekä niiden antamien linkkien  avulla löytyneiden muiden värjäreiden kokemuksista. Blogin ansioista uusista värjäyksistä ja kokeiluista on tullut pidempijänteisiä projekteja ja värikasvien kasvatukseen on tullut paneuduttua enemmän kuin ennen. Blogin ansiosta olen kehittynyt värjärinä ja toisaalta olen pystynyt näin jakamaan myös kokemuksiani. Ilman blogia en olisi tässä, missä nyt olen!

Näiden neljän vuoden aikana myös Riihivilla on muuttunut. Nettikauppa on tullut kuvioihin, ja sitä myöten torimyynnin osuus on vähentynyt. Lapaspakettejamme on myyty ympäri maailmaa ja  väriaineiden myynti on tullut uutena. Mieheni käy edelleen torilla lauantaisin ja tulevana kesänä 2-3 päivää viikossa, mutta oma aikani menee täysin värjäyksiin ja myytävän tekemiseen torille ja nettikauppaan. Nuorempana jaksoin enemmän,  mutta iän myötä on myös oppinut sen, että jaksamisella on rajansa. On opittava sanomaan ei, ja päättämään mihin käyttää voimansa. Niin mukavaa kuin torilla olikin tavata ihmisia, ei ole järkevää olla siellä, jos se tarkoittaa, että myytävä loppuu, kun ei voi tehdä lisää yhtä aikaa. Tämä on myös yksi syy siihen, että en pidä kursseja tai työpajoja, eikä meillä ole myyntipistettä kotona. Minun juttuni on lankojen värjääminen myyntiin ja että oppisin siinä aina paremmaksi. Tätä tietoa voin sitten jakaa kotisivujen värjäysohjeiden välityksellä ja blogin kautta, ja olla yhteydessä näin muihin, kotoa käsin, silloin kun on vapaa hetki ja jotain uutta kerrottavaa tai näytettävää. Vaikka en kirjoitakaan blogiani kovin usein, niin silti koen tämän hyvin omakseni, ja toivon blogille pitkää ikää ja monia uusia syntymäpäiviä.

Tähän liittyen kiitokset Sailalle Saaripalstalle Beautiful Blogger- tunnustuksesta ja imartelevista sanoista blogistani. Olen huono jatkamaan tunnustuksia eteenpäin, ennemmin annan tunnustuksen kaikille teille, jotka jaksatte lukea blogiani:)

IN ENGLISH
Four years ago last week  I started this blog and a lot has happened since then. My blog has inspired me to do more experiments and to try new dyestuffs and new ways to dye with natural dyes, and also documenting these are now better, expecially because of the  photos. I have learned more because of the blog, through comments other people have left to me and through links to other websites and  blogs about natural dyeing and nature. Many of my experiments have become long-term projects which will give more in the end. I am also now growing more of my own dyeplants than earlier, and I know more about growing them. Thanks to my blog I myself have grown as a dyer, and been able to share my knowledge. Without my blog I wouldn't be where I am now!

During these four years also Riihivilla has changed. There is now the online shop and our mitten kits are being shipped practically  all over the world, and so we sell less often now at the market. My husband still goes to the market on Saturdays and  2-3 days a week in the summer months, but all my own time goes to dyeing and making more things to sell at the market and for the online shop. When I was younger I thought I could do everything and anything, but with age comes the knowledge that there are limits to what one person can do. I have had to learn to say no, and decide what my focus is. As nice as it was being at the market, selling and meeting people, it is not sensible, if it means that I run out of thing to sell when there is no-one home making more. And I want to keep it simple and small-scale and not hire anyone else. This is also one of the reasons why I don't have workshops or take visitors at home. It sounds really unfriendly but that's just the way it is:( My thing is dyeing my wool with natural dyes for sale, and my goal to try to become a  better natural dyer. I want to share my knowledge and experiences through my blog, and connect with others this way, from home,  whenever I have something to share, and free time to write it.  Eventhough I don't blog very often, I still feel it is very much my own way of communicating, and I hope a long life to my blog, and many more birthdays to come.

Last week a got a Beautiful Blogger award from Saila's blog Saaripalsta, thank you Saila for your flattering words! I am not good at forwarding these awards, but I will  give a mental award to all of you who read my blog:) 

33 comments:

  1. Onnea blogin vuosipäivän johdosta!

    Ennen kaikkea kiitos niistä kaikista upeista jutuista, joita meille olet jakanut näiden vuosien aikana. Tsemppiä sinulle eteenpäin työssäsi, muista myös levätä. Toisaalta: luonnonvärit ovat terapiaa silmälle, vaikka se olisi samalla myös työtä!

    Toivon saavani lukea blogiasi moooonia vuosia eteenkinpäin.
    Larisa

    ReplyDelete
  2. Voi kun hienoa, että blogi on antanut noin paljon! Tämä onkin mielenkiintoinen ja innostava blogi seurata, ja huomaan, että tätä seurataan maailman monilta kolkilta käsin :-)
    Ole hyvä, on vaikeaakin päättää, kenelle tunnustuksen haluaa antaa, mutta sinä olet yksi niistä joille tosiaan koin että haluan lähettää tunnustuksen.
    Minusta sekin on kiva, että jos tilaa tuotteen, niin on mahdollisuus saada tietää kuka sen on tehnyt, siinäkin tämä blogi on hyvä.

    ReplyDelete
  3. Kiitos Larisa ja Saila:)
    Niin juuri, luonnonvärit ovat rauhoittavia katsella, ja aina vaan on yhtä ihmeellistä miten kasveista (ja sienistä) voi tulla hienoja värejä.
    Minulle on myös puutarhalla iso merkitys, rentoutumiseen, ja välillä lipsahtaa tännekin puutarhakuvia, vaikka tämän piti olla värjäysblogi, mutta ehkä puutarha on osa minua ja siten aina joku puutarhakuvakin kuva voi olla värjäysjuttujen lomassa:)

    ReplyDelete
  4. I follow your blog regularly and find it just right. Not so often but packed with good information. Congratulations and Thank You.

    ReplyDelete
  5. Onnea blogillesi ja kiitos niistä monista neuvoista, joita sen kautta ja sinulta suoraankin olen saanut! Blogissasi on uskomaton värjäyksiin liittyvä tiedon aarreaitta.

    ReplyDelete
  6. Kiitos Pia, vähän sillisalaattia, mutta itsekin etsin täältä, jos en jotain muista.
    Thanks Joei. I try not to feel guilty about not being able to post more often. Often even I look back to the information I have posted earlier, when I can't remember something, so it's good to write it here with details:)

    ReplyDelete
  7. Bardzo dziękuję Ci - że jesteś!
    Jesteś inspiracją.
    Serdeczne pozdrowienia!

    ReplyDelete
  8. Happy Birthday :):):)

    ReplyDelete
  9. Congratulations Leena, and thank you very much for your wonderful blog!

    ReplyDelete
  10. Happy blog anniversary and thank you for sharing your experience. I am not a dyer myself, but love looking at your photos of lichens and natural materials. Not to mention your gorgeous mittens.

    ReplyDelete
  11. Onneksi olkoon sinulle ja blogillesi!

    Erityisesti onnittelen sinua siitä että tiedät mikä on sinun oma juttusi. Minusta se on oikeasti ihailtavaa. Äläkä nyt sitten heti sano jotain vaatimatonta :-)

    ReplyDelete
  12. Kiitos!
    Liisa, arvaa naurattiko tuo lauseesi ettei saa nyt sanoa mitään vaatimatonta:)

    Thank you all!
    I'm glad you like the photos, too. I try to choose inspiring as well as informative photos, and sometimes I just have to show some garden photos, too:)
    And nature is the most important inspiration to our mittens.

    ReplyDelete
  13. Congratulation to your blog-birthday. I also like it watching and reading your blog.
    I hope you will blog many years more.
    Claudia from Germany

    ReplyDelete
  14. Happy anniversary! Everything you wrote makes perfect sense. You have to be happy to work and create as beautifully as you do. And then we, your readers and customers, benefit all the more. Your blog is so informative and delightful. It's nice to know the amazing processes you use to create the beautiful wools.

    ReplyDelete
  15. Thank you Claudia and Madeline:)

    ReplyDelete
  16. Happy blog anniversary, dear Leena!
    Glad I found you and your wonderful mittens!
    Many more happy blog years!
    Gabi

    ReplyDelete
  17. Happy Blogiversary, Leena! Thanks so much for sharing your dyeing experiences. I've learned a lot from you.

    ReplyDelete
  18. Congratulations, happy blog birthday and wishing you many more. I have learned a great deal and enjoyed it all. Thank you.

    ReplyDelete
  19. I have read your blog for several years now. Although I do not dye yarn I want you to know I have enjoyed the blog very much and have learned a lot, too. I have bought yarn and mitten kits from you. I have been knitting for about 40 years and your yarn is some of the best I have ever knit with. Happy Birthday to your blog, and I too wish that you have many years of blogging and dying ahead of you. Cheers, Marsha

    ReplyDelete
  20. Thank you:)
    It is nice to hear that I have something to offer for also readers who are not dyers. Thank you Marsha for your compliments!

    ReplyDelete
  21. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  22. happy blogversary! you have been a source of inspiration . kiitos!!!

    ReplyDelete
  23. Onnea ihanalle Leenan blogille! Parasta realitysarjaa ikinä! Ja miten hyvin osaat nähdä probleeman ja sen ratkaisujen eri vaihtoehtoja. Pitkää jatkoa!

    ReplyDelete
  24. Happy 4th Birthday and thank you for sharing your knowledge. Natural dyeing is new to me and I have only experimented with a handful of dyes. Reading blogs like yours helps inspire me to be more adventurous and percevere. Thank you xJ

    ReplyDelete
  25. Onneksi olkoon. Olen seurannut sinua kauan, minusta tuntuu että nuo neljä vuotta. Monta kertaa myös olen neuvoistasi ottanut vaarin ja edennyt omissa värjäyksissäni ohjeidesi mukaan.
    Kiitos. Toivon että jatkat blogisi pitämistä ainakin seuraavat neljä vuotta.

    ReplyDelete
  26. i like this blog just the way it is. i am SO glad you publish in english as well. that makes it accessible to me, and i'm grateful. your work is so good and i'm glad you share with me, with us.

    ReplyDelete
  27. Happy Birthday to your blog Leena. I've learned so much from your sharing. I hope that you will have many more good years of doing what you love & find challenging. I applaud your committment to make choices about how you spend your time & energy so that you don't get burned out.

    I check every week to see if you've added something & I'm always delighted when I find a new story or photos.

    I hope this is the beginning of another good year of dyeing experiments & experiences. Thank you for all the sharing.

    ReplyDelete
  28. Thank you all, YOU are an inspritation to me!

    Kiitos Leena!

    ReplyDelete
  29. Lämpimät onnen toivotuksen blogin vuosipäivän johdosta!
    Ilman neuvojasi ja blogiasi en olisi päässyt alkuun omalla taipaleellani sieni- ja kasvivärjäyksen saralla.

    ReplyDelete
  30. Congratulations on the 4 years of blogging. I've been following your blog for awhile now and really enjoy it.
    I'm a dyer on the southern west coast, United States so it's interesting to see what dyers are doing in other parts of the world.

    ReplyDelete
  31. Tämä on aivan mahtava tietopankki. Monet polut googlesta tuovat tänne! :) Kiitos!

    ReplyDelete