Saturday, April 3, 2010

Dye garden plans Väripuutarhasuunnitelmia

Kevät on myöhässä, vasta ensimmäiset lumikellojen nuput näkyvät lumesta, mutta nyt varmaan sitten kevät eteneekin vauhdilla.
Värikasvimaasuunnitelmia on taas tehty, itse asiassa jo talvella, kun siementen tilaamisessa pitää olla ajoissa liikkeellä. Olen myös sanut joitain siemeniä värjäriystävältä.

Olen yrittänyt miettiä, mistä kasveista saan eniten väriä ja mitä tarvitsen eniten: tietysti sinistä. Eli isoimman alan saavat ehdottomasti väritatar (Persicaria tinctoria), morsinko (Isatis tinctoria) ja kiinalainen morsinko (Isatis indigotica).
Punaisia värejä saa tietysti sienistä, mutta myös krappialuetta täytyy lisätä, ja olen ajatellut siirtää myös erilaisia mataroita kasvamaan penkkiin, jospa ne tuottaisivat enemmän satoa niin, ja toisaalta ainakin sadonkorjuu olisi helpomaa kuin heinikon seasta. Ja jos jokus sssan tehtyä vertailuja eri mataroiden värien välillä, niin vierekkäin kasvavat juuret ovat vertailukelpoisimpia:)
Keltaisia värejä on perinteisesti saatu luonnonkasveista: suopursusta, kanervista, koivunlehdistä ja puiden kuorista, mutta joitain monivuotisia keltaisen värin lähteitä pitää kasvattaa puutarhassakin.
Näistä tärkeimpiä ovat minulla piiskut. Viime vuonna kylvin värihernepensasta (Genista tinctoria) ja niiden taimet olivat kellarissa vielä viime talven, istutan ne nyt keväällä maahan ja ehkä jo loppukesällä saan kerättyä hiukan satoa.
Yksivuotisia keltaisen lähteitä aion kylvää enemmän vain väriresedaa (Reseda luteola) ja tiikerikaunosilmiä (Coreopsis tinctoria). Ihan vähän voi jonnekin väliin tulla keltakosmosta ja daalioita. Mielenkiintoinen yksivuotinen heinä, joka sisältää myös luteoliinia on "japanese grass" (Arthraxon hispidus), ja sitä on nyt myös jo kylvettynä sisälle viime viikolla.
Tarkoitus olisi saada myös kuvattua näitä värikasveja hiukan enemmän kuin viime vuonna tänne blogiin:)

IN ENGLISH
Spring is late here in Finland this year, the first buds of snowdrops are just peaking from the snow, but the snow is melting fast now.
I have made plans for my dyegarden, actually already in the winter, because I had to order seeds early to get them in time. I also got some seeds from a dyer friend:)

I have tried to think what are the plants I need the most: of course the plants for blue.
So the biggest beds go the japanese indigo (Persicaria tinctoria), woad (Isatis tinctoria) and chinese woad (Isatis indigotica).
Then the reds are important, even though I get them from the mushrooms, I need to grow more madder, and I'm thinking of digging some wild bedstraws (Galium) near the garden, and transplanting them to a bed beside madder. It would be easier to harvest them from a bed, and perhaps they grow better there. And I'm thinking of trying to compare different bedstraws some day, and if they grow side by side, the results would be more compatible:)
Yellows in Finland were traditionally gotten from wild plants: marsh tea, heathers, birch leaves and tree barks, but I have to grow some perennial plants for yellow in the garden, too.
The most important and easy for me is goldenrod.
Last year I also grew plants of dyer's broom (Genista tinctoria), I had them overwinter in the root cellar, and this spring I am going to plant them in a bed in the garden, and perhaps I even get to harvest them in late summer.
I am also going to sow weld (Reseda luteola)and dyer's coreopsis (Coreopsis tinctoria), and some plants of dahlia and yellow cosmos will fit somewhere:)
I have already sown seeds of an interesting dyeplant, which contains also luteolin: japanese grass (Arthraxon hispidus), it will be interesting to see how it will survive here.

I'm trying to photograph my dye plants more this year and hopefully will put photos of them here in my blog more also:)

4 comments:

Joei Rhode Island said...

This sounds like a serious project. I hope to plant some purple basil, coreopsis and I may try some indigo. I will have to look at Lady's Bedstraw and see what it does.

Velma said...

serious anticipation in late winter--here we're having record breaking warm springtime.

Saila said...

Tuleekohan purppurabasilikasta väriä? Mielenkiinnolla odotan kuvia ja kokemuksia väripuutarhastasi. Kuvasi ovat aina niin kauniita.

Leena said...

Thank you for the comments:)

Purppurabasilikasta: se sisältää antosyaaneja, kuten monet muut punalehtiset kasvit, mm punakaali tai mustat salkoruusut ja niiden antamat väriaineet ovat hyvin pH-herkkiä, happamassa niistä saa violetihtavaa väriä ja emäksisessä vihreää, mutta värit eivät ole kovin valonkestäviä ja jos pesuvedessä on eri pH, niin silloin myös värjätyn tuotteen väri muuttuu. Tämä on kirjatietoa, itse en ole kokeillut värjätä tuontapaisilla kasveilla, joten tarkkaan en osaa muuta sanoa:)
Itse asiassa mullakin on nyt punalehtisen basilikan siemeniä, jotka olisi tarkoitus kylvää ensi viikolla, mutta ajattelin syödä kaikki basilikat:)