Wednesday, April 21, 2010

Dye garden notes and spring flowers Värikasvimuistiinpanoja ja kevätkukkia



Lumi on sulanut ja vihdoin on kevät:)
Puutarhassa kukkivat lumikellot ja aikaiset jouluruusut, alimmassa kuvassa on edellisen postauksen lumesta esiin työntyvä jouluruusu.

11.4 kylvetyt tiikerikaunosilmät (Coreopsis tinctoria) ovat itäneet, mutta keltakosmokset eivät vielä. Jälkimmäiset keräsin viime syksynä omista siemenistä, toivottavasti ne olivat kypsiä.

Viimeksi kirjoitin, että väritatar oli itänyt viikossa. No, olin kylvänyt kahta erää, toiset siemenet olivat edellisvuotisia, joita olin säilyttänyt jääkaapissa, kun tiesin, että väritattarella siemenen itävyys heikkenee nopeasti. Kuitenkin ne nopeasti itäneet siemenet olivat juuri näitä viime vuotisia, tänä keväänä ostetut uudet siemenet eivät ole vieläkään itäneet!!
Tosi harmillista, kun nimenomaan halusin tänä vuonna enemmän väritatarta kuin ennen.

Onneksi on olemassa vielä morsinkoa.
Eilen kylvin kasvihuoneeseen morsinkoa ja kiinalaista morsinkoa, kuten viime vuonnakin.
Jos olisi hyvää rikkaruohotonta puutarhamaata, niin ne voisi kylvää suoraan maahankin toukokuun alkupuolella, mutta minulle taimikasvatus on helpompaa ja se on onnistunut hyvin aiemminkin, paalujuuren vuoksi taimilla on oltava tarpeksi isot ja syvät purkit. Peltoviljelyssä morsinko aina kylvetään suoraan maahan.

Viime vuotiset morsingot eivät näytä selvinneen talvesta, yhtään vihreää lehtiruusuketta ei näy ellei sitten juuresta vielä tule jotain myöhemmin, mutta epäilen.
Tämä johtuu varmastikin siitä, että nyt morsingot kasvoivat savisemmassa ja hyvin ravinteikkaassa maassa, tosin kohopenkeissä, joten talvimärkyyttä ei ollut. Silloin viime vuonna ne tuottivat hyvin satoa ja väriainepitoisuus oli hyvä (sitten kun opin uuttamaan lehdet oikein) savimaassakin, mutta nähtävästi talvehtiakseen ne vaativat hiekkaisempaa ja läpäisevämpää paikkaa, millaisessa ne luonnossakin kasvavat. Tai sitten viime talvi oli muuten tuhoisa morsingoille.
Talvehtimattomuus ei nyt oikeastaan haittaa, koska eniten väriaineita on joka tapauksessa ensimmäisen vuoden lehdissä ja toisena vuonna olisi tullut vain siemesato, ja siemeniä minulla on vielä jäljellä ennestään:) Ehkä pitää jatkossa laittaa muutama taimi kasvamaan köyhempään maahan ihan vain siemeniä varten.

IN ENGLISH
All the snow has finally melted and spring is here:).
My snowdrops are flowering, and also early hellebores. In the bottom photo there is the same hellebore as in my previous posting, just coming through snow.

The Dyer's coreopsis, which I had sown April 11th, has now germinated, but I am still waiting for yellow cosmos to come up. I had collected the cosmos seeds from my own plants last autumn, and I hope the seeds were ripe enough to germinate.

In my previous posting I had written that japanese indigo had germinated. Well, I had sown seeds from two different sources: I still had some seeds left from year before (I had kept them in the fridge), and I knew that japanese indigo seeds lose their viability quickly, so I had also bought new seeds this winter. The old seeds were the ones to germinate in one week. and the new seeds have not yet germinated, and I don't think they will any more!!
It is really annoying, because I had planned to grow more japanese indigo this year than before.

Fortunately I have more woad seeds.
I have sown woad and chinese woad seeds yesterday in my greenhouse, like last year.
Woad can be sown directly to ground (here in May, when the weather warms up more), but for me it is easier to grow it first in pots. It has a long taproot and needs deep pots, and enough room, so if you have good weed-free garden soil, it is easier to sow directly to the ground.

My woad from last year has not survived the winter, or so it seems. No green leaves are visible, like last spring. Perhaps some can still come from the root, but I doubt it.
I think the reason for this might be, that they grew so lushly in very rich loamy soil. There wasn't any waterlogging in the winter, because they were in raised beds, but the winter was now long and quite hard. In the wild woad grows in more sandy and poor soils, but it gives better crop in rich soil, and I got good color from my lush plants last year (after I found out the best way for me to extract the pigment).

It doesn't really matter, if the plants are dead now, because in the second year the main crop are seeds, and I still have plenty of them left to sow and get blue from first year plants again:)
I think this year I will grow woad in rich beds like last year, but I'll plant a few plants in a sandy corner of my garden, so that they may survive next winter.

6 comments:

  1. Leena,
    Don't give up on those Indigo Seeds yet. Mine were planted about the same time April 8 and they are just beginning to sprout. The Correopsis however took only 3 days.

    ReplyDelete
  2. Ihanat kevätkukat, jotka kasvavat lehtimassassa niin luontevasti ja mielissään! Jalat ovat viileässä ja kosteassa ja päät kurottavat aurinkoa kohti.

    ReplyDelete
  3. Hi Justine, thanks for the encouragement:) I'm still waiting for them the germinate, I hope you are right.

    Miten kauniisti kirjoitettu, Saila!! Tavoitit noiden kevätkukkien syvimmän olemuksen.

    ReplyDelete
  4. Hi Leena, I've sowed dyers coreopsis in pots and it is up but my japanese indigo did not(it may yet). The seeds were old. There is an herb farm not far away called companion plants and they have a good variety of dyers seeds and they are reliable. I'm glad spring is here. Tari

    ReplyDelete
  5. Hi we have had problems with Japanese Indigo too and woad has been slow. If you see my stall you will see we had very few plants. Only 19 but this was partly because Enys went off on Holiday for all of march-naughty girl-and partly because we have dug a whole new bed and I want lots and lots of dye plants including lots of Japanese Indigo!
    It is amazing to see your snowdrops come up where here they are long gone, primroses are well out and bluebells are just starting to come out.
    Still it is good to be at at the start of anew dyeing year!

    ReplyDelete
  6. Hallo Leena,
    I also use woad plants for dyeing, because they are biannuel,I sow them every year again, in my garden in the south of France.
    If you ever would like some seeds of the wild species wich grows abundantly here in the region. don't hesitade to ask me, I have lots of them.
    I really love you blog.

    ReplyDelete